Kulttuurishokki!

Katselin tässä kaikessa rauhassa Uuden Seelannin Hyvää Huomenta-showta eli Breakfast-showta Channel One:lta, kun kauhukseni törmäsin tähän tositarinaan...

Green hair principal "Breakfast talked to Rodney College Principal David Ormandy about 13-year-old Sheridan Marris' hair colour and why extreme hairstyles are forbidden."

Teinityttö on erotettu koulusta vihreiden raitojen takia hiuksissaan??? Okei, käänsinkö tv:n päälle vahingossa 50-luvun aamuohjelmaan vai onko tämä jonkinlainen vitsi? Mutta ehei, Uudessa Seelannissa koulusäännöt ovat huomattavasti tiukemmat kuin koto-Suomessa; täällä pidetään koulupukuja ja niihin liittyy tiukat säännöt. Monissa kouluissa hiusten täytyy olla luonnollisen väriset, eikä hiusvärejä suvaita. Ja luonnollisesti lävistykset ja tatuoinnit ovat täysin out of question. Meikkiäkään ei saa olla liikaa, ja liian räikeät kynsilakat ovat myös kielletty. Koulupuvun täytyy olla siisti ja oppilailla kuuluu olla siihen sopivat koulukengät. Meidän koulussamme oli jos minkä näköistä teiniä, hiuksia kaikissa sateenkaaren väreissä ja pukeutumis säännöistä ei tietoakaan. Jestas, jos olisin tiennyt tämän ylä-aste ikäisenä, olisin ollut huomattavasti kiitollisempi opettajiemme ja koulutusjärjestelmämme joustavuudesta. Sillä kuka teini-ikäinen haluaisi mennä päivittäin kouluun nämä kamaluudet päällään;

Noissa kamppeissa on aika vaikea lokeroida ihmisiä. Nörtti, kovis, urheilija, hutsu... Siinähän se idea ilmeisesti piileekin. Mutta miksi koulupukujen täytyy olla niin jumalattoman rumia?? Lapsethan näyttävät kuin Harry Potter elokuvien extroilta. Teini-ikä on jo tarpeeksi vaikeaa entisestään ja oman identiteetin löytäminen, eivätkä nämä nuoret pääse ilmaisemaan itseään millään tavalla, edes vaatteilla. On outoa miten muuten niin vapaamielisessä maassa on vielä niin kivikautiset säännöt joidenkin asioiden suhteen. Kulttuurishokki!

Memoirs of a Wannabe Geisha

Viime perjantaina kävin myöhäisellä "lounaalla" työkaverieni kanssa. Viiden maissa, ruokailupaikan valitsemisen jälkeen päädyimme Sweet Mother's Kitcheniin, New Orleans/Meksikolais-aiheiseen pikkuravintolaan. Ruoka oli aivan ihanaa ja tulista, juuri sellaista jota halusimmekin kylmänä päivänä. Kyytipojaksi otimme muutaman lasin viiniä ja kupin kahvia. Oli ihana tunnelmoida lämpimässä pikkuravintolassa illan hämärtyessä, kynttilän valossa ja parantaa maailmaa. Seitsemän maissa siirryimme irkkupubi the Bristoliin muutamalle oluelle ja sieltä ilta jatkuikin yhteentoista asti jutellen ja hyvää musiikkia kuunnellen. Nurkassa roihusi tuli ja porukkaa oli enemmän kuin tarpeeksi, televisiossa olleen rugby-pelin takia. Miten nämä illat aina päätyvätkin näin? Parin tunnin "lounaasta" tulikin ihan kokonainen ilta.

Perjantaina tapahtui muutakin mukavaa. Sain kuulla työpaikalta, että jokainen meistä tytöistä saisi oikean japanilaisen kimonon maahantuojalta, joka on myös hankkinut liikkeemme seinällä olevat koristekimonot Bendonille! Ilmeisesti meidän tyttöjen mainostus on tuonut miehen liikkeeseen niin paljon uusia asiakkaita, että hän halusi kiittää meitä upeilla silkkikimonoilla ja 150 dollarilla, jotka saisimme käyttää työillalliseen. Ei ollut siis huono päivä Bendonin työntekijöille!

Lauantaina sitten töiden jälkeen lähdin intoa täynnä kohti miehen liikettä, valitsemaan kimonoani. Mies kiitteli monta kertaa suositteluistamme ja kertoi miten hänen myyntinsä ovat moninkertaistuneet, kiitos liikkeemme ja siellä esillä olevien kimonoiden. Sitten hän näytti mistä voisin valita kimononi, ja näky oli aivan uskomaton. Monta rekkiä täynnä aitoja, japanilaisia silkkikaunottaria, kaikissa sateenkaaren väreissä. Kovana Memoirs Of A Geisha-elokuvan fanina, en voinut muuta kuin hihkua innostuksesta! Pääsisin valitsemaan ILMAISEKSI jonkun kaunottaren näistä monta sataa dollaria maksavien antiikki-kimonojen seasta. Silmääni osui heti eräs musta kimono, johon oli kirjailtu kauniita, yksinkertaisia vaaleanpunaisia kukkia, ja vaikka kiersin koko liikkeen monta kertaa, mikään muu ei miellyttänyt yhtä paljon kuin se ensin näkemäni musta kimono. Valinta oli siis selvä, ja ei muuta kuin kimono pussiin, kiitos ja näkemiin. Ja nyt en voi muuta kuin hipelöidä sitä koko ajan ja sovitella päälleni. En tosin usko että raaskin pitää sitä ihan koti-oloissa, mutta jonain päivänä se saattaa päätyä seinällemme.

(pahoittelen huonoa kuvan laatua...)

Lauantai-iltana sitten ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa vain rentouduin kotisohvalla katsellen elokuvaa "Something's Gotta Give" (suom. Jotain Annettavaa), joka on minusta aivan loistava hyvän mielen elokuva, vaikka hyvin tyypillinen, kliseinen naisten elokuva onkin. Oli mukava käpertyä sohvalle vällyjen alle miehen kanssa ja jutella niitä näitä ja siemailla teetä. Mukava pariskunnan ilta kaiken kaikkiaan, juuri sitä tarvitsinkin. :) Tänä viikonloppuna olisikin taas vuorossa tupaantulijaisia ja 21-vuotis syntymäpäiviä. Huh, huh.

Sikainfluenssa iskee Bendoniin!

Jonkin sortin sikalenssu taitaa saada minustakin otteensa. Viimeiset kaksi päivää olen kuluttanut muutaman paketin Kleenexejä, Twinings-teetä sekä purkin huulivoidetta. Lisäksi minusta on tullut ajan mittaan kunnon keitto-hullu, keittoa olen ryystänyt joka päivä, ja mikäs siinä kun on niinkin maukkaita valmiskeittoja kuin nämä;

Samainen virus tuntuu riehuvan työpaikallakin, nimittäin jokainen meistä tytöistä on niiskuttanut jo viikon ajan. Työpaikasta tulikin mieleeni eräs hassu tapaus, jonka voi kategorisoida sarjaan "vainoharhaisia, median hehkutuksen hulluunnuttamia ihmisiä, jotka uskovat kaiken". Perjantaina eräs asiakkaamme oli kysynyt eräältä tytöistämme, K:lta, onko hän sairas, ja K siihen että kyllä, on nuha vaivannut jonkin aikaa. Ilmeisesti kysymys oli tullut esille K:n aivastaessa naisen lähettyvillä. Samassa asiakas oli melkein hypännyt kaksi askelta taaksepäin, luultavasti sikainfluenssan pelossa ja pyytänyt jonkun muun apua. No, ei siinä sitten mitään, eräs toinen työkaverini, J, tietenkin meni ja auttoi asiakkaan sovitushuoneeseen ja pyysi ilmoittamaan, mikäli asiakas tarvitsee apua. Hetken kuluttua asiakas oli pyytänyt J:tä sovitushuoneeseen auttamaan. Ja ovelta nainen oli kovaan ääneen huutanut "Can you change this *ucking music?? I absolutely hate Jamiroquai!" J:n suu oikein loksahti auki ja hän tuijotti naista tyyliin "you gotta be kidding me". Mutta nainen oli niin tyly, että J näki parhaaksi vain mennä ja vaihtaa musiikki pahemman draaman välttämiseksi. Ja tämän jälkeen nainen oli juoksuttanut J:tä edestakaisin, haukkunut kaikki liikkeemme tuotteet ja palvelun hitauden, sekä J:n ammattitaidon puutteen.

Tähän mennessä kaikki liikkeessämme tiesivät naisesta, myös myymäläpäällikkömme, joka oli aivan järkyttynyt ja ärsyyntynyt asikkaan nenäkkäästä käytöksestä. Joten kostosuunnitelmat laitettiin aluille. Sovimme, että K, joka oli aikaisemmin aivastellut olisi muka käynyt Meksikossa lomamatkalla, ja sen jälkeen mukamas saanut flunssaiset oireensa. Ja tästä samaisesta aiheesta keskustelisimme kovaäänisesti töykeän asiakkaan tullessa kassalle maksamaan ostoksensa. Kun nainen sitten vihdoin tuli ulos sovitushuoneesta, näytös sai alkaa. Kävimme keskustelua kuinka K oli tuntenut olonsa hyvin omituiseksi ja väsyneeksi matkan jälkeen, eikä koskaan ole muka ollut niin sairas pelkän flunssan takia. Myymäläpäällikkömme käski K:n kotiin lepäämään ja kehdotti häntä menemään myös lääkärille, koska tuota "sikainfluenssaakin on liikenteessä..." Keskusteluamme kuunnellut nenäkäs asiakas näytti aivan kauhistuneelta ja hävisi paikalta hyvin nopeasti ostostensa maksamisen jälkeen. Saimme tästä hyvät naurut jälkikäteen ja toivoimme että pieni pilamme pitäisi tuon vainoharhaisen, töykeän asikkaan poissa.

Mutta seuraavana päivänä... kukas muukaan kuin sama sikainfluenssa-nainen käveli liikkeeseemme valittamaan jostain mitättömästä (enemmänkin näkymättömästä) tahrasta, joka oli ollut hänen ostamissaan rintaliiveissä. Vaihdoin liivit uusiin, ja samalla kun asiakas oli katselemassa ympärilleen, käskin yhden tytöistämme laittaa Jamiroquain soimaan. Hihitellen tytöt kävivät vaihtamassa musiikin asiakkaan inhotukseksi. Yritä siinä sitten palvella tuota hirveää naista nauramatta kun samalla taustalla alkaa soimaan hänen aikaisemmin haukkumansa musiikki. Naisen naama aivan lehahti punaiseksi kun hän kuuli musiikin, ja ilme muuttui omahyväisestä noloksi sekunnissa. Itse vain purin hammasta, paketoin hänen ostoksensa, laitoin ne Bendon-kassiin, ojensin kassin asiakkaalle ja ilmoitin mahdollisimman ystävällisellä ja rauhallisella äänelläni; "thank you so much for shopping at Bendon and may you have a lovely day."

Tämän jälkeen pomomme ilmoitti meille, että jos joku asiakas vielä käskee meitä vaihtamaan musiikkimme voimme kehottaa asiakasta ystävällisesti "to *uck off!" :D Röh röh.

Auckland

Kävimme siis lomamatkamme aikana myös Aucklandissa moikkaamassa Richin kaveria, joka sattumoisin asuu aivan tuon kuuluisan tornin juurella...

Skytower

Ja pysähdyimme seuraavana aamuna aamupalalla tässä ihanassa pikku kahvilassa Albanyn lähellä...

Cesar salaattini kanan kera.

Ja kävimme vielä paijaamassa näitä söpöliinejä eräällä bostonin terrieri-kasvattajalla. :)