Töitä, koiria, koiria, töitä.

Kolme työhaastattelua, kolme todella mielenkiintoista työtä, kahden viikon sisään. One down, two to go. Toivottakaa onnea!! Viikonloppu meni korealaista karaokea laulaessa, viiniä litkiessä ja sohvalla löhöten, hauskaa oli. Nyt Wellington on kevät-sateiden vallassa, toivotaan että huomenna on aurinkoista kun on taas yksi haastattelukin. Koirien kanssa on tullut peuhattua taas nykyisessä työssä, sieltä saa joka päivä uuden kaverin ja nyt jo mietin miten vaikea sieltä on sitten jossain vaiheessa lähteä, kun on kiintynyt jo niin moneen karvaturriin.... Onneksi miehen kautta pysyy yhteydessä lempikoiriini jatkossakin...

Arvonta lähestyy, siellä saa vielä käydä osallistumassa, ei ole liian myöhäistä... En ole vielä palkintoa ostanut, mutta hyvä idea pyörii jo mielessä... Ja lisää mielenkiintoisia keikka-uutisia sain kuullessani että ruotsalainen metalli-bändi Meshuggah ja amerikkalainen Isis ovat tulossa lähikuukausien aikana tänne Wellingtoniin esiintymään pienelle klubille. Erikseen siis, eivät yhdessä. Joten jeeeeeee lisää lempimusiikkia ja oikein live-muodossa siis luvassa!

Tänä viikonloppuna olisi kaverin intialainen tanssiesitys lauantaina ja sitten illallinen sen jälkeen. Tässä pitäisi alkaa myös suunnittelemaan omia syntymäpäivä-juhlia, jotka ovat muodostumassa myös Halloween-juhliksi... Siihen pitäisi alkaa miettiä jo asuakin... Kehotuksia otetaan vastaan! :)

Karvainen kaverini Austin kieli hiekan peitossa ja hänen kaverinsa (jonka nimeä en nyt muista) rannalla nauttimassa elämästä.

Bullterrieri Thomo (tai rugby ball-head kavereiden kesken) koirien pihalla rentoutumassa kevät-auringossa.

Elossa ollaan!

Järkyttävän pitkän hiljaisuuden jälkeen olen päättänyt palata blogi-maailmaan, ainakin satunnaisesti. Tässä on sattunut ja tapahtunut niin paljon että heikoimpia oikein heikottaa. Työpaikalla erityisesti, nimittäin sain vihdoin uuden työpaikan ja jätin tuon stressaavan entisen. Nyt on siis pullat uunissa (no ei sillä sukua kauhistuttavalla tavalla, ei!) hyvin ja elämä kuin alkanut uudestaan! Mikä sopii hyvin tähän keväiseen tunnelmaan täällä. Sain väliaikaisen työpaikan miehen firmassa, jossa hoitelen toimistohommia, soittelen asikkaille ja kerron firmamme palveluksista. Eli tavallaan puhelinmyyjän rooli, mutta huomattavasti parempi työilmapiiri ja työkaverit kuin tuolla aikaisemmassa. Teen ainoastaan neljä ja puoli tuntia per päivä, mutta palkkaa tulee melkein tuplasti enemmän per tunti. Ja lisänä saan hengailla hassujen koirien kanssa joka päivä ja nähdä miestäkin välillä enemmän. Joten ei ole valittamista, saan viettää aikaa välillä muidenkin harrastusten parissa kuin työn. Ja tuolta entiseltä työpaikalta sain niin monta hyvää ystävää palkakseni, etten voisi olla kiitollisempi. Nyt puhaltaa uudet tuulet ja kesä tulee jo kovaa vauhtia! Viime viikonloppuna vietimme miehen syntymäpäiviä, jonne kutsuimme 20 läheisintä kaveriamme ja ilta oli mitä mainioin. Ainoana huonona puolena oli lauantai-illalta saatu nuha, joka tarttui tuolla ulkoilmassa hilluen, kesätakki päällä. Tunnun välillä unohtavan, että varsinkin yöllä lämpötilat välillä laskevat täällä suhteellisen alhaiseksi, mutta ei sitä juhliessa aina muista pukeutua sopivasti.

Täksi tulevaksi kesäksi olisi jo nyt paljon ohjelmaa; mahdollinen Pearl Jamin & Ben Harperin keikka marraskuussa Aucklandissa, muutama muu keikka täällä Wellingtonissa, Sibelius festivaali Wellingtonissa, ystävien häät Hawkes Bayssa, Rugby Sevens turnaus Helmikuussa Wellingtonissa, syntymäpäiviä, ystävien paluujuhlia, Cuba Street Carnival Wellingtonissa... Aika mielenkiintoinen kesä siis edessä! Täällä Wellingtonissa kun aina tapahtuu jotain kesän ja kevään aikana, joten tylsää ei tule olemaan vaikkei isompaa tapahtumaa olisikaan tiedossa joka viikolle. Huomenna aiomme miehen kanssa ottaa pitkän viikonlopun ja ajaa Hawkes Bayhin kavereita ja miehen perhettä tapaamaan pitkästä aikaa. Mukaan lähtee yksi lempikoiristamme miehen työpaikalta (ainiin ja myös minun työpaikaltani, heh), staffi Austin (kuvassa vasemmalla).

Tänään oli niin ihana, keväinen päivä. Aurinko lämmitti samalla tavoin kuin Suomen kesäkuussa, tuuli oli pohjoinen (täällä se tarkoittaa lämmintä tuulta) ja ihmiset kesävaatteissa, vaikka asteita ei ollut parhaimmillaan kuin 17. Kävelin kaupungilla ja yritin imeä kaiken positiivisuuden ja hyvän olon itseeni ympäristöstäni. Tosin kävelykadulla minut pysäyttänyt Punaisen Ristin rahankerääjä sai minut vähän varuilleni. Vielä kuukausi sitten elämä tuntui painostavalta, mutta nyt tunnen itseni taas vapaaksi ja elinvoimaiseksi, ajatella millainen vaikutus huonolla työilmapiirilla voi olla ihmiseen. Nyt voin taas keskittyä bloggailuunkin vaihteeksi, ja siitä tulikin mieleeni... täytyykin tästä käydä blogi-kierroksella ihmettelemässä mitä teille kaikille ihanille ihmisille kuuluu! :)

Auckland

Kävimme siis lomamatkamme aikana myös Aucklandissa moikkaamassa Richin kaveria, joka sattumoisin asuu aivan tuon kuuluisan tornin juurella...

Skytower

Ja pysähdyimme seuraavana aamuna aamupalalla tässä ihanassa pikku kahvilassa Albanyn lähellä...

Cesar salaattini kanan kera.

Ja kävimme vielä paijaamassa näitä söpöliinejä eräällä bostonin terrieri-kasvattajalla. :)

Nuku rauhassa, kulta pieni

Kyyneleet silmissä kirjoittelen tällä kertaa. Viime keskiviikkona rakas, miltei 14-vuotias kultainen noutajamme Tino nukutettiin iki-uneen. Rakkaallamme oli vatsassa syöpä, keuhkoissa vettä, eikä sydänkään enää jaksanut lyödä. Joten päätös oli ehdottomasti oikea. En vieläkään miltei viikon jälkeen jaksa uskoa että paras eläin ystäväni on poissa. Tino oli tukena ja turvana, aina kun sitä tarvitsi, ja kaikki ihmiset jotka Tinon tapasivat, rakastivat häntä saman tien. Tässä vielä muutamia kuvia, kilteimmästä, suloisimmasta koira-herrasta, jonka olen koskaan tuntenut. Olemme hyvin onnekkaita, että Tino eli perheemme kanssa miltei 14 vuoden ajan.

Aurinko silmissä.


14 vuoden viisautta.


Lumipeto.


Ammattimaista poseerausta.


Lyhytkarvaisena noutajana.

Emme koskaan unohda sinua.

"There Goes My Hero..."

Katsoin taas tänä iltana televisiosta lempiohjelmaani, The Dog Whisperer. En tiedä miten tunnettu kyseinen sarja on Suomessa, mutta jenkeissä ja täälläpäin maailmaa ohjelmaa näytetään muutamalla kanavalla. Ohjelman päätähti eli koirakuiskaaja on mies nimeltä Cesar Millan, oma henkilökohtainen sankarini. Mies on alunperin kotoisin Meksikosta, ja 90-luvun alussa hyppäsi laittomasti rajan yli USA:n puolelle, osaamatta yhtään englannin kielen sanaa onneaan etsimään. Cesarilla on ollut sama haave pienestä pitäen; tulla maailman parhaaksi koirien kouluttajaksi. Nyt mies on kuuluisampi kuin kukaan muu alalla oleva, ja pelastanut lukuisia "ongelmakoiria" varmalta eutanasialta. Vaikka Cesarin mukaan koirat syntyvät täydellisenä osana luontoa, täydellisen tasapainoisina, kunnes me ihmiset sitten aiheutamme koirille eri ongelmia luomallamme ympäristöllä. Suurin osa Cesarin koirista on kärsinyt koiratappeluista, huumeriippuvaisten väkivallasta ja ties mistä kauheasta. Mies omistaa suuren koirien kuntoutuskeskuksen LA:ssa, jossa hän omien sanojensa mukaan kouluttaa koirien omistajia ja kuntouttaa koiria ja jatkuvasti lahjoittaa rahaa eri eläinsuojelukohteille. Joka aamu Cesar käy juoksemassa aamukuudelta vuoristossa n. 30 koiran kanssa, suuri osa koirista hihnattomina. Tiedän kaiken tämän, koska olen parhaillaan lukemassa Cesarin ensimmäistä kirjaa "Cesar's Way". Ja kyllä, olen todellakin koukussa. Niin kirjaan, mieheen, hänen charmiinsa kuin hänen koulutusmenetelmiinsäkin. Onneksi Richin kanssa olemme molemmat Cesarin kannattajia, joten oman koiran hankkiminen tulee olemaan suht vaivatonta, jos noudatamme Cesarin oppeja.



Cesar painottaa kirjassaan ja tv-sarjassaan erityisesti sitä, että koirien täytyy antaa olla koiria, eikä yrittää verrata ihmisen psykologiaa koiran psykologiaan. Ihminen on koiran "pack leader" eli lauman johtaja, ja koiran kunnioituksen ja lojaalisuuden pystyy voittamaan ilman minkäänlaista fyysistä kuristusta tai äänen korotusta. Olen oppinut todella paljon koiran psykologiasta Cesarin kirjan avulla, mikä on hyödyllistä tulevaisuutta nähden, koska olen aina halunnut työskennellä eläinten kanssa. Cesar ei koskaan käynyt minkäänlaista koulua koirien koulutukseen liittyen, vaan sen sijaan seurasi vierestä kotitilansa koiria Meksikossa ja miten ne käyttäytyivät ja näin ollen oppi kaiken tarvittavan laumakäyttäytymisestä ja ihmisen ja koiran välisestä kemiasta jo hyvin varhaisessa iässä. Kaikki alkaa energiasta, millainen energia sinulla on koirasi kanssa määrittää suhteesi koiraan. Jos olet kovaääninen ja käskevä, koira katsoo sen epätasapainoiseksi käyttätymiseksi eikä tottele ollenkaan, koska koirat eivät pidä epätasapainoista ihmistä tai koiraa sopivana lauman johtajana. Jos taas olet lässyttävä, rakkauttasi kylvävä ja et osaa sanoa ei, koirasi ei koskaan tulee kunnioittamaan sinua johtajana, eikä näin ollen tule myöskään tottelemaan käskyjäsi. Ja liiallinen koiran helliminen tekee koiralle enemmän pahaa kuin hyvää, koiran täytyy tuntea olevansa osa laumaa, olla yhteydessä juuriinsa ja ennen kaikkea koira tarvitsee hyvän lauman johtajan ja rutosti liikuntaa ollakseen tyytyväinen. Cesar painottaa kuinka onnekkaita olemme, että koiramme viettää elämänsä kanssamme, aina valmiina auttamaan ja rakastamaan meitä, siksi meidän tulisi antaa takaisin mahdollisimman paljon ja varmistaa koiramme onnellisuus. Ja siihen pääseminen vaatii kolme askelta Cesarin mukaan; exercise, discipline, affection.

Cesar ja hänen uskollinen apurinsa Daddy, ihanan leppoisa amerikan pitbulli (ja oma suosikkini).

Yksi kaikista kiehtovimmista luvuista kirjassa kertoo koirien aisteista. Nenä, silmät, korvat. Siinä järjestyksessä meidän täytyisi lähestyä ja opettaa koiria, eikä suoraa päätä rynniä lässyttämään ja rapsuttamaan aivan puun takaa. Koiran nenä on koiran vahvoin kommunikointi-elin, nenän avulla koira tietää mitä olemme syöneet, missä olemme olleet ja ketä yli päätään olemme. Cesar kirjoittaa myös kuinka koirasi tietää sinusta kaiken mielialojesi perusteella, koska hänellä on se kuudes aisti joka meiltä ihmisiltä puuttuu. Hän tietää milloin olet surullinen, ahdistunut tai vihainen, mutta ei tietenkään ymmärrä sen suurempia yksityiskohtia kuten jotkut ihmiset tuntuvat luulevan. Koira pystyy aistimaan oletko väkivaltainen tai vihaat koiria, toisin kuin me ihmiset, meillä ei ole kirjaimellisesti hajuakaan ensi tapaamisen perusteella kenen kanssa oikein olemme tekemisissä. Ja Cesarin mukaan tätä kuudetta aistia tai kieltä käyttää koko eläinkunta. Siitä hyvänä esimerkkinä hän käyttää kirjassaan eläinten kykyä aistia luonnon katastrofeja jo kauan aikaa ennen kuin ihmisellä on aavistustakaan missä mennään. Amerikassa oli tapaus, jossa kissa oli kolme tuntia ennen tornadon iskemistä talon ylle piiloutunut kellariin, eikä suostunut tulemaan ulos. Ja kuinka Thaimaan tsunamia ennen kissat, koirat, elefantit ja linnut suuntasivat korkeammalle maastoon tunteja ennen kuin tsunami iski rannikolle. Hait, joihin oli asetettu tutkain, ja jotka eivät normaalisti koskaan liiku elinalueeltaan eli rannikolta kauemmas, yllättäen suuntasivatkin kilometrien päähän ennen tsunamia. Kaikki tämä, kiitos tuon kuudennen aistin.

Olen aina ollut eläinten suuri ystävä ja eläinkunta on aina kiehtonut minua, aivan pienestä asti. Joka kerta kun näen eläinten hyväntekeväisyysjärjestöjen rahankerääjiä, ryntään antamaan kaiken mahdollisen, vaikkei ylimääräistä rahaa olisi ollenkaan. Viime aikoina olen ollut hyvin kiinnostunut myös vapaaehtoistyöstä täällä Wellingtonin alueella eri eläinjärjestöjen hyväksi. Jos en muuta niin voisin ainakin ryhtyä rahankerääjäksi silloin tällöin. Ja tulevaisuudessa voisin ottaa koiramme mukaani, tämä saattaisi houkutella paikalle entistä enemmän anteliaita, eläinrakkaita rahan lahjoittajia. :) Minulla on vielä kaksi Cesar Millanin kirjaa luettavana, yhden niistä ostin miehelleni joululahjaksi. Hieman ehkä oli omakin lehmä ojassa...


Koirakuume jatkuu entistä pahempana... ja joulu senkun tulla jollottaa! Viisi päivää jäljellä...

Man's best friend

Milly ja hänen rakas ystävänsä/vihollisensa Mr Crocodile

Olipas tapahtumarikas viikko. Obama valittiin USA:n presidentiksi, täällä Uudessa Seelannissa John Key voitti pääministerivaalit (Uudessa Seelannissa on siis pääministeri presidentin sijasta, niinkuin Australiassakin), meille tuli pieni Milly-koira hoitoon vajaaksi viikoksi ja lauantai-iltana juhlistimme työkavereiden kanssa syntymäpäiviäni. Mielenkiintoinen viikko kaikenkaikkiaan.

Milly oli hassu tapaus. Iltaisin pyrki koko ajan sänkyymme nukkumaan, ja lopulta sitten annoimme periksi, kun toinen itki olohuoneessa, makuhuoneen ovea raapien. Sanoin Richille, että meidän oma koira tulevaisuudessa ei tule nukkumaan meidän välissämme, ihan vain sen takia että sänky pysyisi kutakuinkin puhtaana ja koirankarvattomana. Saas nähdä miten hyvä itsekuri meiltä siinä vaiheessa löytyy. No kun vihdoin viimein kaikki kolme nukahdimme, minä ja Rich heräämme Millyn sänkyä tärisyttävään kuorsaamiseen. Miten noin pienestä koirasta, joka on vielä melkein pentu, voi lähteä yhtä kova ääni kuin aikuisesta miehestä? Tilanne kyllä nauratti, vaikka molemmilla oli seuraavana aamuna edessä aikainen herätys ja työpäivä. Seuraavat yöt Milly sitten nukkui jalkopäässämme, vuorotellen minun ja Richin peiton alle hautautuneena. Hassu koira. Milly tuntui jo aivan meidän omalta koiraltamme, häntä tulee kyllä kova ikävä. Toivottavasti Millyn omistaja lähtee taas reissuun pian, jotta saamme hauvavauvamme takaisin. :)

Millyn pieni pylly peiton alla aamukuudelta.

Eilinen oli loistava päivä. Kävimme ensin shoppailemassa Wellingtonin parhaissa op-shopeissa, eli käytettyjen vaatteiden kaupoissa, eli suomeksi sanottuna kirppareissa. Tosin Suomen kirppareista ja Wellingtonin kirppareista ei voi puhua samana päivänäkään, täällä kun suurin osa vaatteista on melkein uusia ja sekaan mahtuu todella paljon ihan merkkituotteitakin, Marc Jacobsista Gucciin. Itse en tosin ole kiinnostunut merkkivaatteista, mutta halvoista, hyvälaatuisista, vähän käytetyistä vaatteista kylläkin. Vietin melkein tunnin eräässä keskustan putiikissa kahlaten läpi vaatteita ja tein aivan loistavia löytöjä. Kuvia en tosin jaksa käydä napsimaan. Ostin neljä paitaa, kaikki Uudessa Seelannissa tai Australiassa tehtyjä, 50 dollarilla (=n. 25 euroa). Mahtui sinne sekaan yksi ihana Espritin paitakin, upouusi ja kuin minulle tehty. En halua enää koskaan ostaa mitään halvemmista ketju-liikkeistä, ja samalla lahjoittaa rahaa suurille, verenimijä-yhtiöille, jotka käyttävät kehitysmaiden orjatyövoimaa, kun voin saada merkkituotteita ja parempaa laatua puolet halvemmalla ja samalla lahjoittaa rahaa hyväntekeväisyyteen. Ei tuo paljon ajattelua vaadi.

Keskustasta ajelimme Millyn ja Richin kanssa ihanan lämminhenkiseen kahvilaan, joka sijaitsi meren läheisyydessä, Island Bayssa. Milly sai vesikupin ja Richin kanssa tilasimme spanakopitaa lounaaksi ja porkkanakakkupalan jälkiruuaksi. Istuimme auringossa, ja ohikävelevät ihmiset välillä pysähtyivät ihailemaan Millyä ja rapsuttamaan karvaista hoitolastamme. Lounaan jälkeen suuntasimme rannalle, Millyä juoksuttamaan. Siellä oli kymmeniä koiria omistajiensa kanssa, ja paikka tuntui aivan koirien paratiisilta; koirat juoksentelivat hiekalla, kaivoivat kuoppia joka puolelle, leikkivät toistensa kanssa ja välillä kävivät kastautumassa meressä. Juttelimme eri koiranomistajien kanssa ja nauroimme koirillemme, jotka nuuhkivat toisiaan ja pomppivat toistensa päälle aivan hurmiossa. Kotiin tultaessa Milly sammui kuin saunalyhty Richin syliin ja samalla katsoimme Richin kanssa elokuvaa, hauvavauva hiljaa sylissä tuhisten. :)

NZ Ink

(5. Marraskuuta, Guy Fawkes-muistopäivä tai Guy Fawkesin-yö Uudessa Seelannissa.)

“Remember, remember the fifth of November,

The gunpowder, treason and plot,

I know of no reason

Why the gunpowder treason

Should ever be forgot.”

Sitten itse asiaan;

"I am pleased to tell you that we have approved in principle your application for a New Zealand residence visa."

Kyllä vaan. Vihdoin viimein, miltei kahden vuoden tuskallisen odottamisen, kymmenien lomakkeiden, lääkärintarkastusten, laboratoriokokeiden, röntgen-kuvien, eri maksujen, valokuvien ja dokumenttien lähettämisen jälkeen se on ohi. Sain lopulta Uuden Seelannin oleskeluluvan, eli toisin sanoen saan jäädä maahan vaikka loppuiäkseni mikäli tahdon. Ainoana vaatimuksena on, että täytän muutamia lomakkeita kahden vuoden päästä jatkaakseni oleskelulupaa. *syvä huokaus* Todella vaikea uskoa että se on nyt ohi. Niin monta väärinymmärrystä, turhautumisen hetkeä, komplikaatiota ja dokumenttien hylkäämistä. Te muut ulkosuomalaiset varmasti tiedätte miten helpottunut oloni on. :) Yay!! (Mies oli myös siivonnut koko talon juhlan kunniaksi, ja tämä oli toinen ihana yllätys työpäivän päätteeksi.)

Asiasta toiseen. Viime viikonloppuna oli siis Halloween. Istuimme iltaa rakkaiden naapureidemme kanssa ja katsoimme televisiosta Tim Burtonin ihanan kamalaa Sleepy Hollow-elokuvaa, kynttilän valossa istuen, punaviiniä juoden. Innostuimme sitten Ashleyn (naapurini) kanssa kertomaan pojille kummitustarinoita ja muita karmivia urbaanilegendoja ja kokemuksiamme, joista pojat olivat aivan kauhuissaan. Ehdotimme jopa spiritismi-istuntoa, mutta eivät arkajalat uskaltaneet lähteä leikkiin mukaan. Pöh. Hauska Halloween joka tapauksessa. Seuraavana päivänä oli valitettavasti työpäivä.


Kävimme viime viikonloppuna myös mielenkiintoisessa Lower Hutt Charity Tattoo Show:ssa. Kyseessä oli siis eräänlainen tatuointi-expo, jossa tatuoijat eri puolilta maata ja maailmaa esittelivät taideteoksiaan portfolioidensa ja malliensa avulla, jotka esiintyivät tatuointi-kilpailussa. Paikalla esiteltiin myös kokovartalomaalausta, oli taikaesitystä lapsille, Hot Rodeja, Monster Truckeja, hot dogeja, pop cornia, yms. Mielenkiintoinen näyttely kaiken kaikkiaan. Alkoi niin kovasti kiinnostaa taas tuo tatuoinnin muinainen taidemuoto. Juttelimme sitten Richin tatuoijan kanssa, joka omistaa liikkeen Wellingtonin ulkopuolella ja joka oli myös paikalla osallistumassa kilpailuun. Ilmeisesti muutaman viikon päästä hänen liikkeeseensä olisi saapumassa eräs tanskalainen mustan ja harmaan värin mestari, joka tatuoisi asiakkaita muutaman viikon ajan. Rich sitten ilahtui oikein kun olisi toinen skandinaavi tulossa Wellingtoniin, joten yritämme nyt buukata ajan tuolle tanskalaiselle tatuointi-mestarille. Rich kuulemma maksaisi minulle syntymäpäivälahjaksi uuden tatuoinnin, ja tämähän sai minut vallan innostumaan. :) Nyt ei muuta kuin viimeistelemään kuvaa, joka muutaman viikon päästä toivottavasti hakataan pysyvästi ihooni... En malta odottaa! Siitä kun on jo neljä vuotta kun minua viimeeksi tatuoitiin.


Päivät lämpenevät ja pidentyvät täällä pikkuhiljaa... Ihania aurinkoisia, kuumiakin päiviä on ollut, mutta myös niitä Wellingtonille tyypillisiä tuulisia ja sateisia päiviä. Tänä iltana meille on tulossa ihana pieni bostoninterrieri Milly hoitoon muutamaksi päiväksi miehen työpaikalta, tämä varmasti piristää työviikkoamme. :) Ja nyt kaikki porukalla jännittämään USA:n presidentinvaaleja... Go Obama, go!

Eteläafrikkalaista ateriointia

Lauantaina heti töistä päästyäni ajoimme Richin uuden eteläafrikkalaisen työkaverin Pauluksen kotiin illalliselle. Talo sijaitsi noin puolen tunnin ajomatkan päästä Wellingtonista, rauhallisella maatilalla. Paikan ympäröi ihanan vehreät hobittikukkulat satoine lampaineen ja upeat palmupuut sekä muut suuret lehtipuut. Pihamaalla lenteli valkoisia kyyhkysiä, joita perhe syötti. Saavuttuamme minut esiteltiin Paulukselle ja hänen perhelleen, sekä Richin toiselle työkaverille, brittiläiselle Rebeccalle, jonka hiukset minun oli tarkoitus leikata vierailumme aikana. Olimme tehneet hyvän diilin Rebeccan kanssa; minä leikkaisin hänelle otsatukan ja hän antaisi meille uuden television, koska hän oli lähtemässä Uudesta Seelannista miehineen takaisin Englantiin. Menimme mukavasti 14 tuuman televisiosta 24 tuumaan, kyllä se minulle kelpasi! Ystävystyin Rebeccan ja hänen poikaystävänsä Gerryn kanssa välittömästi, ja sovimme että ennen heidän lähtöänsä takaisin Englantiin menisimme vielä porukalla illalliselle, luultavasti ensi viikonloppuna. Tätä minä juuri rakastan ulkomailla asumisessa; niin helppoa tavata uusia, mielenkiintoisia ihmisiä ja saada uusia ystäviä.

Kyyhkyset

Meille tarjoiltiin viiniä heti aluksi ja Paulus ilmoitti ihanalla eteläafrikkalaiselle aksentillaan tekevänsä meille makrillia, jota oli aamulla kalastanut merestä. En malttanut odottaa, olin kuullut Pauluksen olevan loistokokki. Istuimme ulkona verannalla siemaillen roseviiniä ja tutustuen toisiimme, Rich esitteli minut kaikille, Pauluksen vaimolle Saskialle ja heidän kahdelle teini-ikäiselle lapselleen. Ympärillämme pyöri seitsemän erilaista koiraa, osa asiakkaiden koiria jotka olivat hoidossa viikonlopun ajaksi ja osa perheen omia. Menoa ja meininkiä siis riitti, itse rakastuin täysin pieneen jackrussellinterrieriin, Kwelaan. Meihin molempiin Richin kanssa on iskenyt koirakuume jo aikoja sitten, nyt puhumme jo koiraroduista joista molemmat pidämme, listalla on mm. bostoninterrieri, karkeakarvainen jackrusselinterrieri, beagle ja staffordshirenbullterrieri. Mietimme että pieni koira voisi olla helpompi aluksi ja erityisesti jos asumme vielä Wellingtonissa. Itse olen aina ollut enemmän mieltynyt isompiin koiriin, mutta nyt kun on tavannut niin monta pienempää vilperiä Richin työn kautta, ne ovat täysin vieneet sydämeni.

Bostoninterrieri Milly, joka istuu aina Richin työauton etupenkillä.

Beagle Loki, myös Richin työpaikalta, aina hieman masiksessa.

Ranskanbulldoggi Claude (Peter Jacksonin assistentin koira) :)

Claude kiusaamassa jackrussellinterrieri Kwelaa.

Hiustenleikkauksen jälkeen istuimme aterialle, jonka Paulus oli valmistanut. Perhe puhuu keskenään afrikaans-kieltä, joka on siis hollannista kehittynyt eurooppalaisten eteläafrikkalaisten kieli. Muistuttaa hyvin paljon hollantia ainakin minun korviini. Paulus oli pukenut pitkän kaavun ylleen ja avannut pitkät kiharat punaiset hiuksensa ja sanoi muutaman sanan afrikaaniksi minulle. Sitten hän sanoi että olemme tervetulleet heidän pöytäänsä ja että tekisimme nyt eteläafrikkalaisen rituaalin, jossa minä kertoisin talon isännälle, minne hän pöydässä istuisi. Sanoin tietenkin että pöydän päähän. Paulus kiitti, kumarsi ja sanoi että voimme siirtyä istumaan. Hän kiitti meitä tulemasta, kahdella kielellä, ja sanoi että olemme aina Richin kanssa tervetulleita hänen taloonsa. Miten ihana vastaanotto, ajattelin. Söimme ainakin kahden tunnin ajan jutellen, nauraen ja nauttien hyvästä viinistä ja uskomattoman herkullisesta ateriasta. Paulus esitteli meille luusta kaivertamiaan kaulakorujaan ja muita esineitä, jotka olivat hyvin vaikuttavia, matkamuistomyymälöissä moiset kauneudet maksaisivat mansikoita. Taustalla soi eteläafrikkalainen ja uusiseelantilainen musiikki vuorotellen. Sanoin Richille että tänne tulemme vielä uudestaankin, harvemmin olen kokenut niin sydämellistä vastaanottoa kuin tämän perheen kodissa.

Jännitysnäytelmä työpaikalla

Viime torstaina tuntui kuin elämältäni olisi pudonnut pohja kun meille ilmoitettiin töissä, että työntekijöitä tullaan vähentämään yhtiön uuden budjetin takia. Ilmeisesti kaupan alalla menee Uudessa Seelannissa kuin muuallakin maailmassa huonosti. Meille tiiminä tämä oli suuri järkytys, koska olemme kaikki niin kiintyneitä toisiimme ja yhteishenkemme työpaikalla on loistava. Aluksi olin totaalisen järkyttynyt, minä ja eräs toinen täysi-aikainen tyttö joutuisimme vastakkain, koska molemmat halusimme saman vapaana olevan työpaikan, lähinnä sen täydellisten vapaapäivien ja työtuntien takia. Tottakai heti mietin että olen auttamattomasti ulkona koko pelistä, minähän olin ulkomaalainen ja tullut tiimiin mukaan myöhemmin kuin muut. Työhaastattelut pidettäisiin vasta viikon päästä asiasta ilmottamisen jälkeen, ja epätietoisuus söi meitä kaikkia. Koko viikkoon en nukkunut kunnolla, koko ajan vain mietin työpaikan menettämistä ja uuden paikan etsimistä. En millään haluaisi lähteä Bendonilta, rakastan kaunista liikettämme, työkavereitani, työpaikan läheisyyttä ja kaikkea siihen liittyvää. Ja tottakai kauniita alusvaatteita joita myymme. Olisin ehkä menettämässä parhaan työpaikan joka minulla on koskaan ollut.

Eilen Aucklandin pääpaikalta liikkeeseemme saapui henkilöstöpäällikkö, joka piti meille kaikille haastattelut työasemista, joihin olisimme hakemassa. Heti aluksi Alexia, henkilöstöpäällikkömme, kertoi päästävänsä minut tuskastani saman tien ja pahoitteli viikon ajan kestänyttä epätietoisuutta ja tuskaa jota jouduimme kestämään. Alexia kertoi ettei yhtiö aio irtisanoa ketään meistä täysi-aikaisista, koska olemme yhtiölle aivan liian kallisarvoisia, eivätkä he halunneet hajottaa tiivistä tiimiämme enempää kuin tarvitsi. Joitain osa-aikaisista tultaisiin tosin irtisanomaan. Purskahdin samantien ilon kyyneliin, niin helpottunut olin. Tämä työ on minulle sekä Richille niin tärkeä, etten tiedä miten olisimme selvinneet jos olisin joutunut takaisin lähtöruutuun, työnhakijaksi. Lisäksi, koska olen ulkomaalainen ja maassa vain työviisumilla, en olisi saanut valtiolta edes työttömyystukea. Molemmat Michelle ja Alexia ratkesivat myös myötäilon kyyneliin ja halasimme kaikki toinen toisiamme. Lisäksi yhtiö antoi kaikille täysi-aikaisille työntekijöilleen tuntuvat palkankorotukset. Mikä ilon päivä! Ja tämän jälkeen päivä vain parani. Mieheni soitti myös saanensa työpaikan Wellingtonin ulkopuolella sijaitsevalta koirakenneliltä. En voinut uskoa korviani, miten täydellinen työpaikka miehelle joka rakastaa koiria ja eläimiä enemmän kuin mitään. Rich sai myös lisänä työpaikaltaan auton käyttöönsä, jota meillä ei ollutkaan ja uuden kännykän. Kaikki odotus ja piina myös Richin osalta siis palkittiin. :) Tänä iltana kävimme juhlistamassa molempien työmenestystä läheisessä malesialaisessa ravintolassa. Ruoka oli uskomatonta mutta illan hinta vielä uskomattomampaa; 10 euroa koko lystistä, kaksi ateriaa, juomat ja lisänä vielä vati höyrytettyjä kasviksia.

Tänä viikonloppuna juhliminen jatkuu, olisi edessä miehen ja naapurin miehen yhdistetyt syntymäpäiväjuhlat. Meinaan lauantaina lähteä tuntia aikaisemmin töistä, jotta pääsen kotiin ajoissa valmistelemaan iltaa varten ja leipomaan ja koristelemaan suurta porkkanakakkua (miehen lemppari). Nyt on siis aihetta juhlaan! :)Tässä muutamia alusvaatesettejä Elle Macphersonin valikoimasta, josta olen vastuussa meidän Wellingtonin liikkeessämme (yläkuvat). Kauniit alusvaatteet ovat todella koukuttavia! :) Tässä vielä muutama promo-kuva uusimmista malleista, jotka vasta saimme liikkeeseemme. Ihanaa että saan jatkossakin vielä myydä (ja ostaa alennuksella :D ) näitä ihanuuksia!