Viisi ❤

5 vuotta sitten sanoin "I do" sekä "tahdon" (kahdella kielellä, kyllä!) maailman ihannimmalle, lahjakkaimmalle miehelle. Tänään siis vietellään meidän hääpäivää. :) Luvassa ensin brunch lempikahvilassamme, elokuvaa The Roxyssa sekä romanttista illallista kuubalaisessa ravintolassa.

Rakkaastani hieman... Mies on nyt jatkanut opiskelujaan designin ja taiteen parissa, ja saanut upeita töitä valmiiksi, jotka saamme kohta laittaa näyttelyyn. Miehellä on koulussaan tällä hetkellä kaksi lempi-opettajaa/tutoria, joista on molemmista tulleet myös meidän hyviä ystäviämme. Molemmat miehet ovat menestyneet upeasti taiteen parissa maailmanlaajuisesti, toinen oli mukana muun muassa Monty Pythonin sarjan sekä elokuvien parissa ja teki läheisesti työtä (viereisissä huoneissa hänen mukaansa) H.R. Gigerin  kanssa elokuvassa Alien. Kävimme näiden kahden tutorin näyttelyssä pari kuukautta sitten, mikäs sen parempaa kuin upeaa taidetta, hyvää seuraa, ilmaista viiniä ja syötävää. :) Joten parhaat mahdolliset "mentors"it miehellä on, joten en malta odottaa lähestyvää taidenäyttelyä. Uudessa-Seelannissa, erityisesti Wellingtonissa, taide on aivan eri lailla arvostettua kuin esim. Suomessa, ihmiset ostavat töitä ja taidenäyttelyitä on meneillään jatkuvasti, joten taiteesta voi hyvinkin saada ansaituksi mukavasti elantonsa. Tosin mies aikoo suunnata luultavimmin graphic designer-hommiin ensi vuonna ja tehdä maalaustaidetta sivuhommana.

 Mutta anyway, tänään luvassa hyvin romanttinen päivä oman kullan kainalossa. Tähän loppuun vielä yksi meidän lauluistamme, jota kuuntelimme suhteen alkutaipaleella jatkuvasti ja kuuntelemme edelleenkin. ❤



ps. liitin ennemmin albumi-version kuin video-version, joka on hiipun verran pidempi ja parempi. :)

Like a Boss

Täällä taas. On ollut aikamoiset 6 kuukautta, kaikenlaista on tapahtunut, niin työmaalla, siviilissä kuin viihteelläkin! Jaankin nämä seuraavat päivitykset noihin kolmeen eri osaan, koska muuten näistä kirjoituksista voi tulla hyvin sekavia! Joten aloitetaan siis työelämästä...

Töissä on mennyt hyvin, mutta kiireisesti. Joulukuun puolessavälissä avasimme uuden liikkeemme, joka on puolet suurempi kuin aikaisempi 13-vuotias pikku-Lushimme! Täällä voitte käydä vakoilemassa liikettämme... http://www.facebook.com/lusholdbank :) (Ja muistakaa 'tykätä'!) Nyt meillä on upouusi flagship store, ja tehtävää riittää. Viime kuussa kävin Aucklandissa työmatkalla ja Sydneyyn täytyisi suunnata taas elokuussa. Olen myös ansainnut muutaman uuden vastuun ja tittelin liikkeessämme; visual merchandiser eli VM sekä event manager eli EM. Joten kyllä on aina monta rautaa tulessa. Viime viikonloppuna olimme liikkeemme kanssa Wellingtonin Food Festivaleilla kolme päivää edustamassa Lushia. Hauskaa mutta normaalia työtä raskaampaa! En raaskinut ottaa kuin kaksi 10min taukoa 9 tunnin päivän aikana. Eräs nainen jopa maistoi vahingossa muta/suklaa-kasvonaamiotamme, siitähän se riemu ratkesi ja jouduin tietty ainoana MP:nä siellä ottamaan vastaan hänen haukkunsa. En ole ikinä joutunut kuuntelemaan asiakkaan huutamista samalla tavalla. Nyt voin onneksi jo naureskella tilanteelle. :D

Samana viikonloppuna kävin yhden tiimiläisen kanssa The Roxy-elokuvateatterin (Weta Workshopin oman leffateatterin, jossa Peter Jacksonillakin on ollut osuutensa) äitienpäivä-tilaisuudessa, jossa teimme äideille käsihoitoja. Tämä tilaisuus oli huomattavasti hauskempi, sai kunnolla ottaa kontaktia asiakkaisiin ja samalla sain The Roxyn marketing managerista uuden kontaktin, ja pari uutta tilaisuus-mahdollisuuttakin, joissa voisimme taas edustaa Lushia. Tällä hetkellä minulla on tiedossa noin 6 liikkeen ulkopuolista PR-tapahtumaa, esim.  uusi-seelantilaisen vaatemerkin Andrea Mooren VIP-ilta sekä muotinäytös, mikä tekee työstäni mielenkiintoisempaa, hauska päästä edustamaan brändiämme eri paikoissa.

Lisäksi, olen vihdoin, kovan työn jälkeen, löytänyt paikkani kunnioitettavana ja ahkerana pomona, ja tulen tiimin kanssa toimeen mainiosti. Olivat menneet ostamaan minulle selkäni takana lahjankin Euroopasta; hyvin limited edition-Lush suihkugeelin, joka on yksi minun lempituoksuistani, tippa tuli linssiin kun tiimi paljasti minulle salaisuutensa. Ihana löytää vihdoin se oikea paikkani, ja täydellinen tasapaino kaveruuden ja esimieheyden välillä. Se ei nimittäin ole helppoa, kuten huomasin viime vuoden aikana! Oman pomoni kanssa tulen toimeen myös suht hyvin, mitä nyt välillä saa olla pomottomassa pomoakin :P

Tähän lopuksi vielä kuvia tuosta mainitsemastani The Roxy-elokuvateatterista, joka on aivan upea, 1930-tyylinen teatteri. Kävimme siellä katsomassa Tintti-elokuvan pari kuukautta sitten, jota kaverini mies oli myös tekemässä. Oli ihanan rentouttavaa siemailla punaviiniä samalla kuin katsoi leffaa. Ja ennen elokuvaa sai ihastella Weta Workshopin taiteilijoiden maalauksia.

 

 

Movie Monday #13 - Ihan Naurettavaa

Movie Mondayssa kyseltiin kaikkien aikojen hauskinta elokuvakohtausta, joka naurattaa joka ikinen kerta. Itsellä tuli heti mieleen lukuisat lempikomediani lukuisine kohtauksineen, kuten Monty Python-elokuvat ("Biggus Dickus"), Jim Carreyn parhaimmat ("Einhorn is a man!!!"), Ben Stillerin Meet the Parents ("Well I have nipples Greg, could you milk me?"), The Groundhog Day ("Well, what if there is no tomorrow? There wasn't one today."), Peter Sellersin Pink Pather-elokuvat ("I suggest you count your bees, you may find that one of them is missing"), Wayne's World ("Schwiiing!"), A Fish Called Wanda ("Little disappointed!!!"), The Big Lebowski ("Shut the f*** up Donny!"), Forrest Gump ("Stupid is what stupid does") ja jopa animaatiot kuten Ice Age ja Finding Nemo... ym, ym, lista on loputon!

MUTTA.... muutama nousi yli muiden, ja nyt aionkin huijata ja postata jopa kolme lemppariani. Päätös on nimittäin mahdoton!

Dumb & Dumber - "The most annoying sound in the world"


Jim Carrey on yksinkertaisesti yksi parhaista koomikoista kautta aikojen. Tottakai mies on tehnyt monta virhettäkin roolivalintojen suhteen, mutta tuskin mitään verrattuna pitkään listaan hauskoja ja vaikuttavia rooleja. Myös draama/trilleri-osastolla. Dumb & Dumber on yksi näistä helmistä, joka jaksaa naurattaa aina vaan. Samaan listaan voisi laittaa myös nämä; Ace Ventura 1 & 2, Me, Myself & Irene, The Cable Guy, Lemony Snicket's A Series of Unfortunate Events ja I Love You Phillip Morris.


The Money Pit - "Chain reaction"


Tämä on minun ja isosiskoni lempikohtaus, jolle aina nauramme molemmat mahat kippurassa. Ihanaa, kun elokuva voi tuoda niin paljon hyviä muistoja mieleen. Kerran taisin jopa pyllähtää sohvalta lattialle, niin kovaa sain kikattaa Tom Hanksin ilmeille ja eleille tässä elokuvassa. Loistavaa peruskomiikkaa, puhdasta ja harmitonta.


Superbad - "Fake ID"


Tämä on yksi lempikomedioistani ikinä! Ja uskomatonta miten uusi elokuva se on, luulin jo ettei Hollywood pystyisi enää tuottamaan nokkelia, oikeasti hauskoja elokuvia olematta korni. Koko leffa on kultaa alusta loppuun ja naurattaa ronskilla mustalla huumorillaan. Tämä ehkä kuvaa parhaiten omaa huumorintajuani, joka on ehkä enemmän ns."miehinen". :D

Movie Monday #12 - Parhaista Parhain

Noniin, pakkohan se on minunkin lähteä Movie Mondayn leikkiin mukaan, kun niin monet lempibloginikin ovat. :) Leffahulluna, miksipä ei! Musiikin lisäksi elokuvat ovat aina yksi lempi puhenaiheistani, olin sitten töissä, kotona tai kavereiden kanssa iltaa istumassa. Pienestä pitäen olen katsonut lukemattomia elokuvia isoveljeni ja isosiskoni kanssa, ja sieltä se rakkaus elokuviin on lähtöisin. Isoveljelleni kuuluu tosin suurin kiitos. ❤

Tämän viikon Movie Mondayn haasteena oli kertoa lempinäyttelijästään. Tämä on varmasti yksi vaikeimmista valinnoista kenelle tahansa leffa-friikille, mutta itselle tämä tuli yllättävän helposti. Olisin toki voinut listata kymmeniä upeita lahjakkuuksia, mutta valitisin Sir Anthony Hopkinsin, jota olen kutsunut lempinäyttelijäkseni ala-asteelta asti. Jopa vanhoissa kaveri-kirjoissa olen kolmannella luokalla horjuvin kirjaimin kirjoittanut Hopkinsin nimen lempinäyttelijän kohdalle. :D En tosin tiedä minkä herran elokuvan olen tuon ikäisenä nähnyt, mutta sen tiedän, että olen aina rakastanut tätä näyttelijää.

"Well, Clarice - have the lambs stopped screaming?"

En muista ensimmäistä Hopkinsin tähdittämää elokuvaa jonka näin, mutta mieleenpainuvimmat roolisuoritukset ovat elokuvista;

-The Elephant Man
-The Silence of the Lambs
-The Edge
-Meet Joe Black
-The Bounty
-Dracula
-The Human Stain
-Legends of the Fall
-Amistad
-Surviving Picasso
-Red Dragon
-The Mask of Zorro (guilty pleasure alert!)

'The Elephant Man'

Olen aina pitänyt Hopkinsin luonnollisuudesta ja vähäeleisestä tavastaan ottaa roolihahmo kuin roolihahmo haltuunsa. Näyttely tuntuu olevan hyvin vaivatonta ja luontaista tälle pitkän teatterinäyttely-taustan omaavalle herrasmiehelle. Hänessä on sitä taianomaista vetovoimaa, magnetismia, joka vetää katsojan huomion itseensä, ja minun silmissäni hänessä on aina ollut jotain isoisämäistä ja sympaattista (paitsi tietysti Hannibal Lecterinä, mutta herrasmies hulluna murhaajanakin ;D). Olen katsonut myös monta ei niinkään laatu-elokuvaa vain ja ainoastaan tämän miehen takia (esim. Alexander, The Rite, The Wolfman, Beowulf, Hannibal, Bad Company, Mission: Impossible II) Jo "Anthony Hopkins"-nimen näkeminen elokuvan kannessa tai julisteessa saa mielenkiintoni heräämään. Ajattelen aina, "noh ainakin yksi hyvä roolisuoritus taattu!" :D Ajatelkaa nyt, kuinka moni muu näyttelijä on Englannin kuningattaren ritaroima! (nooo tietty Ian McKellen tottakai, joka myös kuuluu top 10 näyttelijöideni listalle) :)

'The World's Fastest Indian'

Tänä iltana aion katsoa mieheltä elokuvan The World's Fastest Indian, joka on itse asiassa myös uusiseelantilainen elokuva! En voi TAJUTA etten ole vieläkään nähnyt tätä elokuvaa, sillä muistan jopa katsoneeni sen trailerin aikoinaan ja miettiväni miten en malta odottaa! Ja nyt vielä täällä asumisen jälkeen...! Mielenkiintoista kuulla miten Anthony Hopkinsilta luonnistuu kiwi-aksentti. :D On minulla itse asiassa toinenkin elokuva odottamassa tälle illalle, veljeni suosittelema, Robert Duvallin ja Bill Murrayn "Get Low", joka vaikutti ainakin trailerin ja kannen perusteella herttaisen hassulta. Huh, lisäksi telkkarista tulee kauhusarja "The Walking Dead", joka on koukuttanut minut täysin. 28 Päivää myöhemmin TV-sarjaksi muokattuna, kyllä kiitos! :) Sohvalla röhnöttäessä menee siis tämä(kin) ilta... ja ulkona sataa edelleen räntää.

Bill Murray & Robert Duvall - 'Get Low'

'The Walking Dead':in zombiet ovat harvinaisen sitkeitä.

Strain & the Wellington 7s

Kuukausi jäikin välistä. Mitäs pienistä. Tässä btw paras lukemani kirja pitkään aikaan. Ostin sen miehelle joululahjaksi ja aloin sitten itsekin sitä lukea miehen suositusten jälkeen. Jäin koukkuun. Strain on aivan loistavaa vampyyri-actionia lässyn Twilightin jälkeen. Tässä kirjassa vampyyrit ovat vampyyreja ja ihmiset niiden uhreja. Toinen kirjailijoista on muuten Pan's Labyrinth elokuvan ohjaaja Guillermo del Toro. Suosittelen lämpimästi kaikille kauhun ja trillereiden faneille! Kirjasarjan seuraava osa julkaistaan muistaakseni kesäkuussa... Sitä odotellessa!

Sitten muihin aiheisiin... Kesä on ollut suhteellisen kuuma ja kiireinen, siksi bloggailu on jäänytkin. Töissä taas alennusmyynti menossa ja tänä tulevana perjantaina Wellingtonissa alkaa NZI Rugby Sevens turnaus, joka on kaupungin koko vuoden suurin tapahtuma ja tänä vuonna meikäläinen on menossa mukana! Täällä voi lukea aiheesta enemmän mikäli kiinnostaa, ja täällä viime vuoden Sevensien tunnelmista. Perinteisesti siis Sevensiin kaikki pukeutuvat naamiaisasuihin ja aihe voi olla mikä tahansa! Päivät vietetään areenalla rugbya katsoen ja siihen osallistuu 16 eri maan rugbyjoukkueet. Torstaina kaupungissa järjestetään suuri paraati, jossa nuo rugbyjoukkueet kulkevat koko kaupungin läpi noin 30 000 fanin palvomana. Perjantaina sitten alkaa itse turnaus, jota toinen toistaan värikkäisiin naamiaisasuihin pukeutunut kansa kokoontuu katsomaan Wellingtonin stadiumille. Perinteisesti itse pelien päättymisen jälkeen koko kansa kokoontuu kaupungin keskustaan, josta osa kaduista on kokonaan suljettu ja muutettu jättimäiseksi bilepaikaksi. Lauantaina sama homma jatkuu, ensin rugbya helteisellä stadiumilla j a biletystä kaupungilla aamuun asti. Naamiaisasu pysyy tiukasti päällä noiden kahden päivän ajan, ja yleensä toisena päivänä monen juhlijan asu onkin jo vähän kärsineen näköinen. Itse valitsin pitkän ja tuskallisen pohtimisen jälkeen pukeutua kiwi-aiheisesti pavlova-jälkiruuaksi. :) Nyt on sitten huovasta väännetty jättimansikoita ja kiivejä ja valkoinen röyhelömekko on jo valmiina, tarvitsee vain vielä tylliä marengiksi ympärilleen. Kuvia asusta ja pippaloiden tunnelmista tulee myöhemmin...

Tässä vielä kuvia aikaisempien vuosien juhlista...

The Lovely Bones NZ premiere

Tänä iltana Wellingtoniin saadaan Hollywood-välkettä. On nimittäin Peter Jacksonin uusimman elokuvan The Lovely Bonesin Uuden Seelannin ensi-illan aika. Päivä on alkanut todella kuumana ja aurinkoisena, joten varmasti on tulossa jännä ilta! Pakkohan sinne on vääntäytyä itsekin, jos vaikka näkisi Susan Sarandonin ja muita julkkiksia kävelemässä red carpetilla. Ensi-ilta tapahtuu Embassy-elokuvateatterissa, samaan tapaan kuin Jacksonin Lord of the Rings-elokuvatkin. Red carpet saattelee tähdet ja muut VIP-vieraat siis sinne pitkin Wellingtonin Courtenay Placea. Ja koska monet miehen asiakkaista ovat Weta-workshopilla töissä, elokuvassa näkyvät koirat ovat miehen työpaikan koiria, ja minullekin hyvin tuttuja kavereita. :) Ihan kuin hyvät ystävät olisivat päässeet Hollywood-elokuvan tähdiksi! ;D

Pakko mennä katsomaan tämä hyvin mielenkiintoiselta vaikuttava Jacksonin tuotos mahdollisimman pian. Tässä vielä traileri, mikäli joku ei ole elokuvasta vielä kuullutkaan...

Inglourious Basterds

(Huom! Sisältää spoilereita elokuvasta Inglourious Basterds!!)

Niinkuin varmaan otsikostakin jo huomasitte, kävimme eilen illalla kavereidemme kanssa katsomassa Quention Tarantinon uusimman väkivalta-tarinan, Inglourious Basterdsin. Tiistai-iltoina leffaan meneminen on täällä nimittäin halvempaa kuin normaalisti, joten mikä ettei. Elokuva oli aivan MAHTAVA, täynnä Tarantinomaista dialogia ja toinen toistaan värikkäämpiä henkilöhahmoja. Musiikki, näyttelijä-valinnat, tarinan kulku... Täydellistä. Ja minusta oli erityisen hienoa, että Tarantino oli mennyt "muuttamaan" historiaa ja tehnyt elokuvasta omanlaisen tarinansa. Voi, kun Natsi Saksa olisikin päättynyt noin. Brad Pitt oli aivan mainio tökeröine Tennessee-aksentteineen, saimme nauraa erityisesti hänen hahmolleen maha kippurassa. Osaksi elokuva taas sai melkein kyyneliin, erityisesti alkukohtauksen aikana, joten tunteita oli laidasta laitaan, mutta sellaisista elokuvista juuri pidänkin. Ja tottakai Tarantino-elokuvien tyyliin väkivallalla mässäiltiin taas ja kunnolla (uskomatonta tosin miten elokuva oli vain K16!! On tainneet ajat muuttua....!) mutta viihdyttävällä, tosin myös ällöttävällä tavalla.

Huomasiko kukaan muu muuten, että elokuvassa oli myös käytetty musiikkia Kill Billeistä? Itse ainakin huomasin kaksi biisiä, joita käytettiin ko. elokuvissa, leffa-nörtti kun olen. :) Ja bongasin elokuvasta myös Kill Billeissä Sofie Fatalea näytelleen Julie Dreyfusin, joka Basterdeissa puolestaan näytteli Joseph Goebbelsin kaunista tulkkia, Francesca Mondinoa. Oma lempihahmoni Inglourious Basterdsissa oli ehdottomasti Aldo Raine (Brad Pitt) sekä Shoshanna Dreyfus (Mélanie Laurent). Mélanien hahmo oli ehdottomasti tunteellisin ja sympaattisin koko elokuvassa, ja ranskatar sai ainakin minusta itselleen uuden fanin, niin vaikuttavan suorituksen hän mielestäni teki. Lempikohtaukseni oli Shoshannan meikkaustuokio peilin edessä, hänen valmistautuessaan natsi-elokuvan ensi-iltaan. Nauratti ja vaikutti yhtä aikaa. Ja oli hienoa nähdä elokuvaan kirjoitettu juutalaisten ns."kosto" natseille, vaikkei se oikeassa elämässä tapahtunutkaan. Jotain sairasta nautintoa sain kohtauksesta, jossa Hitler ammutaan tohjoksi lattiaa vasten Eli Rothin toimesta. Itse aluksi vierastin Eli Rothin (ohjannut mm. Hostel-elokuvat) näkymistä elokuvassa, koska mies tai hänen elokuvansa eivät todellakaan kuulu suosikkeihini, mutta olin jopa hänen roolisuorituksestaan positiivisesti yllättynyt. Myös Mike Myersin pieni rooli sai nauramaan.

Mélanie Laurent.

Kaiken kaikkiaan viihdyttävä, ehkä hieman yltiömäisen väkivaltainen, hauska elokuva, joka ei ole sieltä keveimmästä päästä, mutta tarpeeksi kevyt katsomaan vaikka kaveriporukassa. Ja hyvät naurut elokuvasta ainakin saa. :) Ja thumbs up Quentinille kun teki elokuvan alkuperäisillä kielillä! Ei ole muuten helppo homma amerikkalaiselle ohjaajalle, joka ei juuri muita kieliä kuin englantia puhu.

Antichrist

kuva

En olekaan vähään aikaan kirjoittanut elokuva-postausta, joten tästä se lähtee. Kävimme viime kuussa miehen kanssa katsomassa Lars von Trierin uusimman, hyvin ristiriitaisen ja melkoista kohua aiheuttaneen teoksen nimeltä "Antichrist". Kyseessä oli nimittäin New Zealand International Film Festival, ja siellä oli tarkoitus käydä katsomassa muutama muukin elokuva; japanilaisen Hayao Miyazakin (Liikkuva Linna, Henkien Kätkemä) animaatioelokuva "Ponyo" sekä Steven Soderberghin ohjaama ja Benicio del Toron tähdittämä "Che", joka tietenkin kertoi Che Guevaran elämästä. Mutta rahallisista syistä valitsimme vain tuon Antichristin, von Trier kun on yksi lempiohjaajistamme. Mieshän on siis ohjannut uskomattomat elokuvat kuten "Dancer in the Dark" ja "Dogville", jotka molemmat jättivät minut aivan sanattomaksi. Mutta Antichrist oli jotain aivan käsittämätöntä, todellinen kidutuselokuva, alusta loppuun, eikä todellakaan hyvällä tavalla. Graafisia seksikohtauksia, silmitöntä, sadistista väkivaltaa ja psykoottisia roolihahmoja. Elokuva jätti minut, mieheni kuin koko Embassy teatterinkin hämmennyksen ja ahdistuksen valtaan. Elokuvan katsojat reagoivat eri tavoin; suurin osa haukkoi henkeään kauhistuksen vallassa, osa nauroi hämmentyneenä ja osa (minut mukaan lukien) vain tuijotti valkokangasta, yrittäen ymmärtää mitä von Trier oli meille oikein tarjoilemassa. Elokuva ei niinkään vakuuttanut minua, osaksi kauhistutti mutta myös hieman ärsytti. Nykyään kun mitä vaan voidaan toteuttaa valkokankaalla ja kutsua sitä taiteeksi, oli se miten sairasta tahansa. Elokuva perustui aivan täysin sen luomaan shokki-efektiin. Sen kummempaa sisältöä siinä ei juuri ollut, vaikkakin näyttelijät onnistuivatkin roolisuorituksissaan loistavasti (Willem Dafoen suurena fanina, hänen esiintyminen elokuvassa oli tottakai suuri bonus.)

kuva

kuva

kuva

Epäilykseni von Trierin mielenterveyden tilasta vahveni entisestään, miehessä on oikeasti jotain vikaa. Mies tosin myönsi että Antichristin ohjaamisen aikana hän oli hyvin masentunut. Von Trier sai mm. Björkin (Dancer in the Dark) aikoinaan kieltäytymään tekemästä minkäänlaista näyttelijätyötä koskaan uudestaan, ja heillä oli myös hyvin myrskyisä näyttelijän ja ohjaajan välinen suhde, joka koitui melkein elokuvan kohtaloksi. Nicole Kidmanin (Dogville) kanssa von Trierillä oli myös hyvin outo suhde, ilmeisesti useaan otteeseen näyttelijän ja ohjaajan välillä oli huutoa, itkua ja tuntitolkulla kestänyttä riitelyä (yhdessä vaiheessa Nicole ja Lars viettivät neljä tuntia metsässä toisilleen huutamassa ja itkemässä. Joten kyseessä ei todellakaan ole mikään ihan tavallinen kaveri. Outoa tosin miten sama ohjaaja on onnistunut niin hyvin muissa elokuvissaan, mutta tässä taisi päästä homma käsistä, sillä Antichrist oli todellinen ylilyönti. En voi suositella elokuvaa kellekään, varsinkaan suurella valkokankaalla katsottuna, sillä se saa katsojansa aidosti voimaan pahoin, varsinkin miespuoliset henkilöt, syytä en viitsi tähän edes kirjoittaa... Voin kuvitella miten tämä kirjoitus saa teidät kaikki hyvin uteliaaksi ja varmasti haluatte nyt katsoa tuon elokuvan, haha, jännä juttu miten ihmismieli toimii. :D

Mutta elokuva oli kyllä aikamoinen kokemus kaiken kaikkiaan, one of a kind. Ja oli hienoa vihdoin käydä Wellingtonin maailmankuulussa Embassy-teatterissa, samassa paikassa jossa näytettiin elokuvien Lord of the Rings maailman ensi-ilta näytökset. Teatterin jokaisessa tuolissa oli pieni laatta, johon oli kaiverrettu kaikkien Lord of the Rings-näytöksissä istuneiden tähtien nimet, näin mm. Viggo Mortensenin ja Elijah Woodin nimet siellä, harmi vaan kun en päässyt niille paikoille istumaan. ;D Upea ja tajuttoman suuri elokuvateatteri, suurin koskaan näkemäni valkokangas ja rakennus itsessään oli kuin taideteos. Täällä täytyy käydä useamminkin!

Klikkaa kuva suuremmaksi... kuva löytyi täältä.

ps. Kiitos Itkupillille uudesta blogi-pohjasta! :)

Gran Torino

Viime viikolla katsoimme miehen kanssa Clint Eastwoodin uusimman mestariteoksen, Gran Torinon. Uskomattoman roolityön ja ohjaustyön tekevä Eastwood yllätti jälleen ammattitaidollaan. Tarina kertoo vanhasta sotaveteraanista, joka vaimonsa kuoleman jälkeen jää yksin asumaan taloonsa, joka sattuu olemaan pahamaineisella jengien valloittamalla asuinalueella. Miehen naapuriin muuttaa uusi, aasialainen perhe, jota vanha rasistinen mies ei suvaitse aluksi ollenkaan. Elokuvan juoni pitää katsojansa otteessaan todella tiukasti, mikä saa elokuvan tuntumaan melkein liian lyhyeltä. Clintin roolihahmo on niin loistavasti kirjoitettu ja toteutettu, hauska, kovaluontoinen mutta silti niin sympaattinen Korean sodan veteraani Walt Kowalski, josta tulee auttamatta mieleen kaikki vanhat Eastwood-roolihahmot elovista Dirty Harry, The Good The Bad And The Ugly ja Unforgiven. Elokuva on kuin tribuutti miehen elokuvauralle ja kaikille noille loistaville roolihahmoille. Tämä elokuva tulee jättämään Hollywoodin historiaan pysyvän leiman. Naispuolisten katsojien kannattaa varata viereen nessupaketti, sillä niin hyvin tehdystä ja sydäntä särkevästä draamasta on kyse. Ehdottomasti paras tänä vuonna näkemäni elokuva. Clint has done it again.

Tänä iltana (vaikka vapaa-päivääni vietänkin) joudun raahaamaan itseni töihin inventaarioon kolmeksi tunniksi. Onneksi pomo on sentään luvannut tilata meille pizzaa, saan sentään ilmaisen illallisen tuostakin vaivasta. Mutta mielummin olisin kyllä viettänyt "vapaapäiväni" kotona ihan omassa rauhassani. Tällä viikolla tulee olemaan aika haikeat tunnelmat töissä, hyvän ystäväni lähdön takia. Mutta ei tässä toivottavasti kauaa tarvitse minunkaan enää kärvistellä. Muutamaa paikkaa olen hakenut netin kautta ja nyt ei muuta kuin kärsivällisesti odottamaan puhelinsoittoja... Hauskaa viikkoa kaikille ja Suomeen vielä myöhästyneet juhannusterveiset!

Ensimmäinen askel on aina se vaikein...

Tänään otin itseäni niskasta kiinni ja sain viimein haettua kopioita ansioluettelostani läheisestä nettikahvilasta. Siitä sitten ei muuta kuin ovelta ovelle kiertämään ja kyselemään töitä. Omasta kokemuksesta juuri tämä on paras mahdollinen tapa saada työpaikka ja saada aikaan positiivinen ensivaikutelma. Aika monesta paikasta sain hieman toivoakin, vaikka suurin osa ei ollutkaan etsimässä tällä hetkellä uusia työntekijöitä. Nyt ei muuta kuin odottelemaan mahdollisia haastatteluja. Jännittää hieman, mutta hyvällä tavalla. Erityisesti haluaisin työskennellä tällä hetkellä joko vaate- tai musiikki-liikkeissä, tai jonkinlaisesssa sisustus/taideliikkeessä. Jonkinlaista luovuutta vaativa työ olisi minulle ihanteellinen. Eräässä hyvin Wellington-tyyppisessä särmikkäässä koruliikkessä kävin myös, ja sieltä toivottavasti tulee haastattelu kolmen viikon päästä. Siellä saisi päivät pitkät myydä ja tehdä itse koruja, miljoonista eri helmistä, kivistä, yms. tarvikkeista. Voisiko parempaa työtä ollakaan??? Rakastan tehdä kaikenlaista käsilläni ja päästää luovuuteni valloilleen, joten varmasti viihtyisin tuossa työssä hyvin.

En ole hirveän huolissani työpaikan saamisesta tällä hetkellä, koska aikaahan minulla on kun tuo nykyinen työpaikkakin on turvattu ainakin toistaiseksi. Ja ansioluetteloni on harvinaisen hyvä juuri asiakaspalvelun ja kaupanalan töiden kannalta. Olen nimittäin 15-vuotiaasta asti ollut kaupan alalla töissä. Kyllä se vielä tästä. Tuntuu hyvältä saada jotain tehtyä asian eteen ja aloittaa hyvissä ajoin tuo työn hakeminen, koska sen oikean paikan löytämiseen saattaa mennä kuukausi jos toinenkin. Eikä muuten vieläkään tee mieli yhtään palata hiusalan töihin, siitä kun ei saa muuta aikaiseksi kuin liikaa stressiä ja ehkä hyvällä lykyllä astman oireet takaisin.

Viikonloppu oli ihanan rento ja rauhallinen. Tosin perjantaina tuli käytyä ulkona aiheuttamassa pahennusta, mutta lauantai-ilta, sunnuntai ja maanantai menivät mukavasti kotona rentoutuen. (HUOM! Seuraa elokuva-spoilereita!) Katsoimme miehen kanssa elokuvan "Marley & Me", jonka erehdyin luulemaan komediaksi, mutta selvisikin n. tunti elokuvan katsomisen jälkeen että kyseessä on kova, sydäntä riipivä draama. Elokuvan pääosassa esiintyy tuhma labradorin noutaja Marley, joka elokuvan myötä muuttaa eri tavalla omistajiensa elämää ja lopuksi Marley sitten joudutaan nukuttamaan vanhan iän tuomien vaivojen myötä. Itseä, vasta oman vanhan kultaisen noutajan Tinon menettäneenä, tämä elokuva kouraisi vähän turhankin läheltä ja sai minut sitten itkemään silmäni pihalle ja takertumaan vieressä istuvaan mieheen kuin hukkuva oljenkorteen. En todellakaan suosittele elokuvaa perheelleni tai kellekään kuka on lähiaikoina menettänyt parhaan eläinystävänsä. Melkein pisti vihaksi koko elokuva, koska kannen ja trailerin perusteella olin valmistunut nauramaan ja viihtymään hassun komedian parissa. Voi kuinka väärässä olinkaan. Elokuva sinänsä ei saanut minua kummasti syttymään, suurin syy siihen ehkä päähenkilöiden väliltä puuttunut kemia (Jennifer Aniston & Owen Wilson). Marley-koira ja lukuisat häntä näytelleet koirat olivat elokuvan parasta antia.

Tässä vielä kuva miehen minulle ostaneista tohveleista jotka ovat nyt toimineet jalkojen lämmittäjinä kotona rentoutuessa... Hassua, lapsena omistin nimittäin nämä aivan samaiset tohvelit;

(ps. ei muuten uskoisi että otin tämän kuvan kännykälläni... On se nykyteknologia sitten ihmeellistä!)

Memoirs of a Wannabe Geisha

Viime perjantaina kävin myöhäisellä "lounaalla" työkaverieni kanssa. Viiden maissa, ruokailupaikan valitsemisen jälkeen päädyimme Sweet Mother's Kitcheniin, New Orleans/Meksikolais-aiheiseen pikkuravintolaan. Ruoka oli aivan ihanaa ja tulista, juuri sellaista jota halusimmekin kylmänä päivänä. Kyytipojaksi otimme muutaman lasin viiniä ja kupin kahvia. Oli ihana tunnelmoida lämpimässä pikkuravintolassa illan hämärtyessä, kynttilän valossa ja parantaa maailmaa. Seitsemän maissa siirryimme irkkupubi the Bristoliin muutamalle oluelle ja sieltä ilta jatkuikin yhteentoista asti jutellen ja hyvää musiikkia kuunnellen. Nurkassa roihusi tuli ja porukkaa oli enemmän kuin tarpeeksi, televisiossa olleen rugby-pelin takia. Miten nämä illat aina päätyvätkin näin? Parin tunnin "lounaasta" tulikin ihan kokonainen ilta.

Perjantaina tapahtui muutakin mukavaa. Sain kuulla työpaikalta, että jokainen meistä tytöistä saisi oikean japanilaisen kimonon maahantuojalta, joka on myös hankkinut liikkeemme seinällä olevat koristekimonot Bendonille! Ilmeisesti meidän tyttöjen mainostus on tuonut miehen liikkeeseen niin paljon uusia asiakkaita, että hän halusi kiittää meitä upeilla silkkikimonoilla ja 150 dollarilla, jotka saisimme käyttää työillalliseen. Ei ollut siis huono päivä Bendonin työntekijöille!

Lauantaina sitten töiden jälkeen lähdin intoa täynnä kohti miehen liikettä, valitsemaan kimonoani. Mies kiitteli monta kertaa suositteluistamme ja kertoi miten hänen myyntinsä ovat moninkertaistuneet, kiitos liikkeemme ja siellä esillä olevien kimonoiden. Sitten hän näytti mistä voisin valita kimononi, ja näky oli aivan uskomaton. Monta rekkiä täynnä aitoja, japanilaisia silkkikaunottaria, kaikissa sateenkaaren väreissä. Kovana Memoirs Of A Geisha-elokuvan fanina, en voinut muuta kuin hihkua innostuksesta! Pääsisin valitsemaan ILMAISEKSI jonkun kaunottaren näistä monta sataa dollaria maksavien antiikki-kimonojen seasta. Silmääni osui heti eräs musta kimono, johon oli kirjailtu kauniita, yksinkertaisia vaaleanpunaisia kukkia, ja vaikka kiersin koko liikkeen monta kertaa, mikään muu ei miellyttänyt yhtä paljon kuin se ensin näkemäni musta kimono. Valinta oli siis selvä, ja ei muuta kuin kimono pussiin, kiitos ja näkemiin. Ja nyt en voi muuta kuin hipelöidä sitä koko ajan ja sovitella päälleni. En tosin usko että raaskin pitää sitä ihan koti-oloissa, mutta jonain päivänä se saattaa päätyä seinällemme.

(pahoittelen huonoa kuvan laatua...)

Lauantai-iltana sitten ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa vain rentouduin kotisohvalla katsellen elokuvaa "Something's Gotta Give" (suom. Jotain Annettavaa), joka on minusta aivan loistava hyvän mielen elokuva, vaikka hyvin tyypillinen, kliseinen naisten elokuva onkin. Oli mukava käpertyä sohvalle vällyjen alle miehen kanssa ja jutella niitä näitä ja siemailla teetä. Mukava pariskunnan ilta kaiken kaikkiaan, juuri sitä tarvitsinkin. :) Tänä viikonloppuna olisikin taas vuorossa tupaantulijaisia ja 21-vuotis syntymäpäiviä. Huh, huh.