Uusi työpaikka

Viime torstaina sain kohtalokkaan puhelinsoiton Bendon Lingerien managerilta/myymäläpäälliköltä, Carolynilta. "We'd love to welcome you to the Bendon family!" Hyvä kun sain sanaa suustani, oli se sen verran juhlallinen hetki. Viimein voin huokaista helpotuksesta, sain töitä Wellingtonin keskustasta, yeehaa! Olo on hermostunut ja innostunut yhtä aikaa. 40 tuntia viikossa, vakituinen työpaikka upeassa liikkeessä Wellingtonin rikkaimmalla ostoskadulla. Tuntuu kuin olisin juuri voittanut lotossa. Freedom Furniture, here we come! Ei muuta kuin valkkaamaan sohvaa olohuoneeseen, kauaa ei tarvitse tuijottaa televisiota lattialla takamus puutuneena. On helpotus päästä takaisin kiinni arkeen ja säännöllisiin tuloihin, vuokra ja muut laskut kun tulevat aina yhtä säännöllisesti nekin. Nyt vain toivon, että Richin työhaastattelu ensi viikolla menee yhtä hyvin ja meillä on kahden ihmisen tulot käytettävissämme.

Huomenna on tärkeä päivä. Otan suuren askeleen uudessa elämässäni; ensimmäinen työpäivä uudessa työpaikassani, uudessa kotimaassani ja ensimmäisessä englanninkielisessä työpaikassani. Yritän ottaa sen mahdollisimman rennosti ja olla hermoilematta turhaan, ottaa oppia kuuluisasta kiwi-kulttuurista, jonka motto on "go with the flow". Meillä suomalaisilla on paljon opittavaa kiwien elämäntavasta, työ on vain työtä ja tuo ruokaa pöytään, myös työpaikalla voi rentoutua ja pitää hauskaa. Uusi pomoni kertoi minulle, miten paljon työntekijät viettävät aikaa myös vapaa-ajalla, ulkona syöminen ja juominen ovat osa työpaikalla olemista ja porukkaan kuulumista. Luulen viihtyväni Bendonilla todella hyvin. Työkaverit vaikuttavat ystävällisiltä (kuten useimmat ihmiset Uudessa Seelannissa) ja uusi pomoni hyvin ymmärtäväiseltä ja reilulta. Liikekin on kuin suoraan sadusta, kaikki on sisustettu japanilaiseen geisha-tyyliin, julisteista ja sovitushuoneista mallinukkeihin ja seinillä ripustettuihin aitoihin kimonoihin. Jännittynein mielin odottelen huomista. Pieni askel ihmiskunnalle, suuri askel Uudessa Seelannissa asuvalle suomalaistytölle. :)

Hallensteins vs. Bendon Lingerie

Työrintamalla tapahtuu! Hyvin jännittävää, eilen minulle soitettiin kahdesta eri liikkeistä ja pyydettiin työhaastatteluun. Tänään on vuorossa Bendon Lingerie-alusvaateliike, joka sijaitsee aivan Wellingtonin ydinkeskustassa, Lambton Quaylla. Itse asiassa minulla oli haastattelu kyseisen paikan myymäläpäällikön kanssa jo muutama viikko sitten, mutta en kuullut hänestä mitään ennen eilistä. Tänään on sitten näytön paikka, viimeinen haastattelu managerin ja apulaismanagerin kanssa. Kyseessä olisi vakituinen työpaikka, 40 tuntia viikossa. Tällä hetkellä en malta päästä arkeen kiinni ja töiden makuun, jatkuva kotona hengailu pyjamassa ja television tuijottaminen alkaa pikkuhiljaa jo puuduttamaan. Ja rahakin olisi tarpeen, ehkä vihdoin saataisiin meille sohva ja ehkä isompi tv:kin muutaman kuukauden päästä. :)

Mikäli tänään en saa töitä, huomenna olisi vuorossa miestenvaateliike Hallensteins, joka sijaitsee myös Wellingtonin ydiskeskustassa, Cuba Streetillä. Henkilökohtaisesti pidän Cubasta enemmän ja sen rennosta ilmapiiristä. Mutta Bendon Lingerie liikkeenä vetoaa minuun kuitenkin enemmän, se on aivan uusi, upeasti sisustettu ja hyvin tasokas alusvaateliike. 20 muuta hakijaa minun lisäkseni, olen hyvin onnellinen ja otettu jos saan tämän paikan!

Tähän välikommenttina minun on pakko mainita, miten järkyttävän kylmiä uusiseelantilaiset talot ovat näin syksy-talvisaikaan. Aamulla kahvia juodessa henki aivan höyrysi, sisällä on kutakuinkin yhtä kylmä kuin ulkona, ja joskus jopa kylmempi! Anopin luona Hawkes Bayssa joutui aamutuimaan menemään lämmittelemään ulos aurinkoon, kun sisällä talossa oli yön jäljiltä kylmä kuin jääkaapissa. Uskon, että uusiseelantilaiset kestävät kylmää paremmin kuin me suomalaiset monessa tapauksessa, meillähän on totuttu kotoisaan 20 asteeseen sisätiloissa, oli kesä tai talvi. Lisää tästä ja monista muista kulttuurieroista tuonnempana...

Aro Valley - oma koti kullan kallis

Minulla on niin paljon kirjoitettavaa ja päivitettävää, joten taidan ottaa kaiken irti tästä hiljaisesta sunnuntaista ja tyhjentää aivoni suoraan tänne ennen ruuan laittoa. Aro Valley oli todellinen löytö kaikin puolin. Aloimme etsiä asuntoa Hawkes Bayssa (Richin vanhempien luona) lähes heti sinne saavuttuamme. TradeMe (Uuden Seelannin Huuto.net) osottautui jälleen hyvinkin hyödylliseksi sivustoksi, ensimmäisellä kerralla kun selailimme huviksemme vuokralla olevia asuntoja löysimme kuvan mitä suloisimmasta pikkutalosta hyvämaineisessa paikassa nimeltä Aro Valley, aivan Wellingtonin keskustan vieressä. Ilmoituksen luettuamme Rich ei aikaillut vaan soitti suoraan vuokraemännälle, joka harmiksemme ilmoitti että ilmoituksessa ollut asunto oli jo mennyt toiselle pariskunnalle. Mutta hän myös sanoi, että samassa talossa olisi toinen asunto vapaana, josta ei ollut ilmoitusta vielä netissä. Sovimme päivämäärän kämpän esittelylle ja loppu onkin historiaa. Vuokrasopimus kirjoitettiin 5 päivää itse ilmoituksen löydön jälkeen! Se oli ehdottomasti helpoin asunnon etsiminen mistä olen ikinä kuullut.

Aluksi koko ajatus muuttamisesta omaan kämppään tuntui toivottomalta. Meillä ei ollut juuri mitään, ei kattiloita, lautasia, keittiövälineitä, ei edes sänkyä jossa nukkua. Mutta nyt pikkuhiljaa tavaroita on alkanut kerääntyä, sänky ostettiin uutena ja se onkin jo maksanut itsensä takaisin, jos johonkin kannattaa satsata uuteen asuntoon muuttaessa, se on mukava sänky ja patja! Ilman hyvän yön unia en jaksaisi tehdä yhtään mitään.

Me molemmat rakastuimme tähän kämppään välittömästi. Jo ennenkuin tiesin että paikka olisi meidän, olin jo päättänyt minne sohva tulisi ja minkälaiset verhot laittaisin olohuoneeseen. Asunto on remontoitu viime vuonna, joten kaikki näyttää upouudelta ja ihanan kotoisalta. Sopimukseen kuuluu myös astianpesukone, jääkaappi, uuni, pyykinpesukone ja kuivain, täydellisempää paikkaa meille olisi vaikea kuvitella. Olohuoneen ikkunasta avautuu kaunis, vehreä maisema suurine palmu- ja lehtipuineen . Ympäröivä luonto on henkeäsalpaavan kaunis ja täynnä elämää. Ensimmäisinä päivinä asunto tuntui luonnollisesti vieraalta ja hiukan kolkolta, koska huonekaluja meillä ei juuri ole, mutta nyt se on kuin meidän oma pieni turvapaikkamme kaupungin hälyn keskellä. Tuntuu aivan hyvältä kävellä koko päivä kaupungin hektisessä ilmapiirissä ja illalla palata omaan kotiin ja omaan rauhaan. On hauska totutella Uusi Seelantilaisiin taloihin, toki minulla on kokemusta jo niistä aikaisemmalta reissultani toissavuonna, mutta nyt kun on asunut näissä taloissa kauemmin, alkaa huomata asioita aivan eri tavalla. Lähes kaikissa asunnoissa ja taloissa on kokolattiamatot, jotka ovat pehmeitä ja mukavia jalan alla, mutta keräävät hurjat määrät pölyä. Toinen ns. suurempi ero on yksinkertaiset ikkunat, jotka tekevät asunnoista kosteita ja kylmiä sateen aikana ja talvisaikaan. Suihkussa käyminen kylmällä ilmalla oli aluksi järkyttävää, me suomalaisethan olemme tottuneet lattialämmitykseen ja saunan lämpöön! Mutta jo nyt huomaan olevani tottunut ilman kosteuteen ja erilaiseen kylmyyteen, ei siinä auta kuin laittaa villasukat jalkaan ja käpertyä peiton alle.

Viime sunnuntaina kävelimme Richardin kanssa ylämäkeen asunnoltamme, jonne Aro Valley jatkuu, korkeammalle ja korkeammalle. Tiet ovat uskomattoman kurvikkaita ja ahtaita ja jokaisen pienenkin mäen nyppylän päälle on rakennettu ainakin 3 vanhan Wellingtonin tyylistä taloa, maalattuna kirkkaan värisiksi ikkunakarmeineen ja ovineen, tietysti. Mäet jatkuvat ylemmäs ja ylemmäs ja talot muodostavat idyllisen omakotitalo-alueen pienine pihoineen ja kaunine puutarhoineen. Kun vihdoin saavuimme mäen korkeimmalle kohdalle, eteemme avautui Wellington koko kauneudessaan. Kirkkaan vihreän turkoosi meri taustalla, korostamassa kaupungin kauneutta. Laitan kuvan kyseisestä maisesmasta tähän loppuun, koska sanat eivät yksinkertaisesti tee sille oikeutta.

Aro Valleyn keskustassa on vaateliikkeitä, kampaamo, taidegalleria, kahviloita, leipomo, sekä Wellingtonin paras videovuokraamo Aro Video jossa vuokrataan myös ns. blockbustereiden lisäksi myös indie- ja taide- sekä kansainvälisiä elokuvia Lars Von Trieristä Aki Kaurismäkeen. Leffa/taide-friikkinä en voisi kuvitella parempaa paikkaa asua kuin Aro. Se on kuin oma pieni kylänsä, aivan Wellingtonin vilkkaimpien ostoskatujen Cuba Streetin, Courtney Placen ja Lambton Quayn läheisyydessä. Ihmiset ovat rentoja, taiteellisia ja ystävällisiä, seinänaapurimme tarjosivat meille jo autoaan mikäli haluamme joskus sitä lainata, ja alakerran naapurin pojat lahjoittivat meille ilmaiseksi tv-tason. Suomessa kaupungissa asuvat ihmiset eivät edes tervehdi naapureitaan, olivat sitten asuneet samassa talossa kuukauden tai 10 vuotta.

(Voisin kirjoittaa kokonaisen romaanin suomalaisen ja kiwi-kulttuurin eroista, mutta jätetään sekin tuonne myöhemmälle.)

Sunnuntai kirjoitus

Täydellinen päivä kirjoittelulle ja laiskottelulle. Ja Mogwain kuuntelulle. Ah, sunnuntait ovat lamaannuttavimpia päiviä. Syksy alkaa pikkuhiljaa saapua Wellingtoniin, nyt on satanut muutaman päivän ajan. Ja oli jo aikakin, siitä lähtien kun tänne muutettiin pari kuukautta sitten on ollut aurinkoista ja hellettä, muutamaa hassua sadekuuroa lukuunottamatta. Joten suon luonnolle kaiken sateen jonka se vain voi saada. Rich lähti kavereilleen hakemaan muutamaa leffaa illaksi, onpahan sitten jotain mitä töllöttää. Pyysi mukaankin, mutta jostain syystä neljän jätkän kimppakämpässä hengailu sunnuntai-iltapäivänä ei nyt oikein napannut. Itsellä on suuremmat suunnitelmat tälle illalle; toteuttaa kunnon gourmet-ateria kahdelle Uuden Seelannin tapaan; marinoituja lampaan kyljyksiä, Theresen (anopin) kurpitsa/paprika/kurpitsansiemen/feta-salaattia sinappisella kastikkeella, keitettyä kumaraa (Uuden Seelannin bataattia), höyrytettyä parsakaalia juustokastikkeella ja omatekoisia lohkoperunoita. Huh. Olisi ehkä jo aika löytää töitä! Kunnon pikkuvaimo minusta on tosiaan tullut, kukapa olisi arvannut! Toisaalta olen todella alkanut nauttia ruuan laitosta, kiitos anopin, se on lähes yhtä rentouttavaa kuin musiikin kuuntelu minulle, saa olla omissa ajatuksissaan ilman kenenkään keskeyttämistä (mitä nyt Rich koko ajan kyselemässä onko jo valmista). Viime päivinä on tullut leivottua omat pullat, leivät ja sämpylät, kiitos Richin, kun toi kaupasta kilon kokoisen lohkareen tuoretta hiivaa. Hehe, nyt ainakin riittää tekemistä siihen asti kun saan työpaikan! Joten en valita. Laitoin taas CV:eitä TradeMe:n kautta mielenkiintoisille työnantajille, luulisi kohta tärppäävän. Huomenna olisi tarkoitus soittaa Hallensteins-nimiseen miestenvaateliikkeeseen ja sopia päivämäärä haastattelulle. Kyllä tämä vielä tästä! Oman alan töitä olisi tarjolla pilvin pimein, ainakin 3 suosittua hiussalonkia Wellingtonin keskustassa on kiinnostunut ottamaan minut töihin ilman minkäänlaista mielenkiintoa allekirjoittaneelta, mutta jotenkin vain ei nappaa. Vanha ammattikoulun opettaja nylkisi minut varmaan elävältä jos tietäisi. :) Mutta päätin antaa itselleni breikin ja yrittää tehdä töitä, joista oikeasti olen kiinnostunut. Unelmien työpaikka Wellingtonissa olisi ehdottomasti päästä Weta Workshopiin maskeerajaksi, mutta täytyy olla realisti. Ja ehkä hankkia jonkinlainen maskeeraaja/meikkitaiteilja pätevyyskin ennen sitä.

Sain juuri kunnon brainwaven... Richin kanssa on paljon juteltu omien kotimaidenne hyvistä ja huonoista puolista... ehdottomasti kirjoittamisen arvoinen aihe. Siitä sitten seuraavassa tilityksessä.


Noh, taidan tästä lähteä käymään Aro Video-vuokraamossa, jos vaikka hakisi taas hyvää stand-up komiikkaa illaksi... taitaa olla vuorossa Chris Rock tällä kertaa. Later!

Aotearoa - Pitkän Valkoisen Pilven Maa

Ensimmäinen luku uudessa blogissani ja uudessa kotimaassani. Muutimme mieheni Richardin kanssa Uuteen Seelantiin 31. tammikuuta ja nyt olemme asustaneet täällä viimeiset 2 kuukautta, ensin Hawkes Bayssa (maan itä-osassa) Richardin vanhempien luona ja nyt Wellingtonissa, maan pääkaupungissa. Hyvin olemme viihtyneet uudessa asunnossamme, joka sijaitsee Aro Valleyssa, n. 5min kävelymatkan päästä kaupungin keskustasta. Ensimmäiset kuukaudet ovat olleet todella kiireisiä, minkä vuoksi en ole aloittanut kirjoittamaan tätä blogia aikaisemmin. Asunnon etsiminen, työnhaku, totutteleminen uuden maan tapoihin ja ihmisiin vie oman aikansa. Ensimmäisen kuukauden aikana vietimme paljon aikaa Richardin perheen ja sukulaisten parissa, sekä päivittäneet kuulumisia Richardin ystävien kanssa, pubeissa istuen. :) Nyt kun arki on vihdoin alkanut, voin keskittyä kirjoittamiseen ja mailien lähettelemiseen, ja tottakai töiden etsimiseen. Mutta tämän blogin ideana on myös se, että voin kirjoittaa mielenkiintoisimmat tapahtumat suoraan tänne, lähettämättä sataa samankaltaista mailia ystäville ja tuttaville. Toki myös tuntemattomatkin ihmiset saavat kommentoida ja esittää kysymyksiä, mistä ikinä sitten haluavatkin. Mutta lähinnä aloin kirjoittamaan tätä blogia omana päiväkirjanani ja suomen kielen taidon ylläpitäjänäni. Nyt jo huomaa, kun ei ole omaa kieltään käyttänyt ollenkaan muutamaan kuukauteen, miten jotkut sanat katoavat hetkeksi mielestä! Rich saattaa kysyä jotain sanaa suomeksi, mutta mielessä pyörii vain englanninkielinen vastine. Nyt ymmärrän paljon paremmin omaa tätiäni, joka on asunut Englannissa yli 30 vuotta, oma kieli unohtuu osittain helposti jos sitä ei käytä jatkuvasti. Tai ainakin heikentyy huomattavasti. :) Suomen kieli ei todellakaan ole niitä helpoimpia... omenia vai omenoita? Suomalaiset itsekin hämmentyvät tämän tästä, eikä ihme. Richard on opiskellut suomea nyt reilun vuoden ajan ja hän kehittyy niin nopeasti, että pystymme keskustelemaan suomeksi ja hämmästyttämään Richardin vanhempia ja ystäviä. Nyt joka ikinen kerta jouduin opettamaan uusia sanoja ihmisille kuten "kippis", "hölkyn kölkyn", "perkele" ja numerot "yksi, kaksi, kolme" kun olemme iltaa viettämässä poikien kanssa. Suomi kuulostaa heistä niin uskomattoman eksoottiselta ja erilaiselta, kuulemma R-kirjaimen pyörittely on erityisen hienoa. :) Tämä johtuu siitä, että harvat ihmiset täällä puhuvat kahta tai kolmea kieltä. Ja vaikka Uuden Seelannin toinen virallinen kieli on maori, sitä harvoin puhuvat muut kuin itse maorit, eivätkä aina hekään. Olen tavannut kourallisen maoreita tähän mennessä, ja vain yksi heistä on osannut puhua omaa kieltään sujuvasti. On virkistävää tuntea itsensä vaihteeksi eksoottiseksi ja erilaiseksi, tosin täällä ihmiset ovat kaikki erilaisia ja erinäköisiä, sekä turisteja on huomattavasti enemmän kuin Itä-Suomessa (venäläisiä lukuun ottamatta), joten katukuvassa suomalaisia ei huomaa juuri ollenkaan. Mutta eksoottisuus piilee juuri siinä omassa rakkaassa äidinkielessämme, jonka puhujia on vain reilut 5 miljoonaa koko maailmassa. :) Näitä asioita ei oikein osaa arvostaa kuin vasta asuessa ulkomailla, toisella puolella maailmaa. Se tässä koko jutussa onkin parhainta, matkailu avartaa mieltä ja antaa uusia ulottuvuuksia ja näkemyksiä. En vaihtaisi tätä kokemusta mistään hinnasta, vaikka ei se elämä aina ruusuilla tanssimista olekaan. Mutta täällä jokainen päivä on mielenkiintoinen ja jännittävä, täynnä haastetta ja jotain uutta. Siitähän elämässä onkin kyse, eikö vain. :)