Aluksi koko ajatus muuttamisesta omaan kämppään tuntui toivottomalta. Meillä ei ollut juuri mitään, ei kattiloita, lautasia, keittiövälineitä, ei edes sänkyä jossa nukkua. Mutta nyt pikkuhiljaa tavaroita on alkanut kerääntyä, sänky ostettiin uutena ja se onkin jo maksanut itsensä takaisin, jos johonkin kannattaa satsata uuteen asuntoon muuttaessa, se on mukava sänky ja patja! Ilman hyvän yön unia en jaksaisi tehdä yhtään mitään.
Me molemmat rakastuimme tähän kämppään välittömästi. Jo ennenkuin tiesin että paikka olisi meidän, olin jo päättänyt minne sohva tulisi ja minkälaiset verhot laittaisin olohuoneeseen. Asunto on remontoitu viime vuonna, joten kaikki näyttää upouudelta ja ihanan kotoisalta. Sopimukseen kuuluu myös astianpesukone, jääkaappi, uuni, pyykinpesukone ja kuivain, täydellisempää paikkaa meille olisi vaikea kuvitella. Olohuoneen ikkunasta avautuu kaunis, vehreä maisema suurine palmu- ja lehtipuineen . Ympäröivä luonto on henkeäsalpaavan kaunis ja täynnä elämää. Ensimmäisinä päivinä asunto tuntui luonnollisesti vieraalta ja hiukan kolkolta, koska huonekaluja meillä ei juuri ole, mutta nyt se on kuin meidän oma pieni turvapaikkamme kaupungin hälyn keskellä. Tuntuu aivan hyvältä kävellä koko päivä kaupungin hektisessä ilmapiirissä ja illalla palata omaan kotiin ja omaan rauhaan. On hauska totutella Uusi Seelantilaisiin taloihin, toki minulla on kokemusta jo niistä aikaisemmalta reissultani toissavuonna, mutta nyt kun on asunut näissä taloissa kauemmin, alkaa huomata asioita aivan eri tavalla. Lähes kaikissa asunnoissa ja taloissa on kokolattiamatot, jotka ovat pehmeitä ja mukavia jalan alla, mutta keräävät hurjat määrät pölyä. Toinen ns. suurempi ero on yksinkertaiset ikkunat, jotka tekevät asunnoista kosteita ja kylmiä sateen aikana ja talvisaikaan. Suihkussa käyminen kylmällä ilmalla oli aluksi järkyttävää, me suomalaisethan olemme tottuneet lattialämmitykseen ja saunan lämpöön! Mutta jo nyt huomaan olevani tottunut ilman kosteuteen ja erilaiseen kylmyyteen, ei siinä auta kuin laittaa villasukat jalkaan ja käpertyä peiton alle.
Viime sunnuntaina kävelimme Richardin kanssa ylämäkeen asunnoltamme, jonne Aro Valley jatkuu, korkeammalle ja korkeammalle. Tiet ovat uskomattoman kurvikkaita ja ahtaita ja jokaisen pienenkin mäen nyppylän päälle on rakennettu ainakin 3 vanhan Wellingtonin tyylistä taloa, maalattuna kirkkaan värisiksi ikkunakarmeineen ja ovineen, tietysti. Mäet jatkuvat ylemmäs ja ylemmäs ja talot muodostavat idyllisen omakotitalo-alueen pienine pihoineen ja kaunine puutarhoineen. Kun vihdoin saavuimme mäen korkeimmalle kohdalle, eteemme avautui Wellington koko kauneudessaan. Kirkkaan vihreän turkoosi meri taustalla, korostamassa kaupungin kauneutta. Laitan kuvan kyseisestä maisesmasta tähän loppuun, koska sanat eivät yksinkertaisesti tee sille oikeutta.
Aro Valleyn keskustassa on vaateliikkeitä, kampaamo, taidegalleria, kahviloita, leipomo, sekä Wellingtonin paras videovuokraamo Aro Video jossa vuokrataan myös ns. blockbustereiden lisäksi myös indie- ja taide- sekä kansainvälisiä elokuvia Lars Von Trieristä Aki Kaurismäkeen. Leffa/taide-friikkinä en voisi kuvitella parempaa paikkaa asua kuin Aro. Se on kuin oma pieni kylänsä, aivan Wellingtonin vilkkaimpien ostoskatujen Cuba Streetin, Courtney Placen ja Lambton Quayn läheisyydessä. Ihmiset ovat rentoja, taiteellisia ja ystävällisiä, seinänaapurimme tarjosivat meille jo autoaan mikäli haluamme joskus sitä lainata, ja alakerran naapurin pojat lahjoittivat meille ilmaiseksi tv-tason. Suomessa kaupungissa asuvat ihmiset eivät edes tervehdi naapureitaan, olivat sitten asuneet samassa talossa kuukauden tai 10 vuotta.
(Voisin kirjoittaa kokonaisen romaanin suomalaisen ja kiwi-kulttuurin eroista, mutta jätetään sekin tuonne myöhemmälle.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti