Voi itku ja ahdistus.

Vulkaaninen Rotorua

Asunnon etsimisen tuskaa. Tämän kaiken tuskan ja stressin on parasta olla kaiken arvoista, sillä nyt perjantaina joudumme muuttamaan tästä asunnosta pois ja asumaan väli-aikaisesti Richin työkaverin luona. Onneksi työkaveri on todella mukava, nuori nainen, mutta silti inhottaa luuhata vieraiden nurkissa, vaikka vain väli-aikaisesti. Sunnuntai-aamuna olemme lähdössä viikon pituiselle lomamatkalle, joka tulee kyllä tarpeeseen, ajamme ensin Rotorualle, jossa saamme lillua oman hotellihuoneemme yksityisessä tulivuoriperäisessä kuumavesi-altaassa. Siitä ajamme Aucklandiin kavereiden luo, siellä luultavasti luvassa kaupungilla kiertämistä, niin päivällä kuin yölläkin. Aucklandista taas suuntaamme kohti pohjoista, käymme tarkastamassa kauniin Coromandel Peninsulan ja Piha-rannan, sun muut suositut postikortti-kohteet. Coromandelissa olisi tarkoitus viipyä kaksi yötä, yksityisessä mökissä, josta avautuu näköala suoraan Tyynelle Valtamerelle. Coromandelilta ajamme Hawkes Bayhin, Richin isoveljen häihin. Mielenkiintoinen viikko siis edessä.

Rotorua

Coromandel Peninsula

Taidamme molemmat tarvita hieman stressin lievitystä, on tämä asunnon etsiminen ollut sen verran kovaa työtä viime kuukausina. Muutamaa asuntoa on meille tarjottukin, mutta vaatimuksemme ovat nyt viime vuotta kovemmat; asunnon täytyy ehdottomasti olla lämmin, suht hiljainen (nykyiset naapurimme ovat melkoisen kova-äänisiä ja seinät ohuet) ja lisää tilaakin voisi olla kasvavalle tavaranpaljoudellemme. Eilen illalla katselin tätä vanhaa asuntoamme ja mieli oli hieman surullinen, on tämä sentään ollut ensimmäinen kotini täällä uudessa maassa, ja täältä kun on mukaan tarttunut niin paljon hyviä muistoja vuoden varrelta. Näistä ajatuksista taas ajauduin miettimään omaa kotiani Suomessa, ja haikeana muistelin lapsuuden kodin maisemia ja siellä olevia ihmisiä, joita on niin kova ikävä. Erityisesti näin stressin ja ahdistuksen päälle painaessa koti-ikävä pulpahtaa esille ja alkaa miettimään asioita läpi. Suomea paikkana en niinkään ikävöi tai siellä vallitsevaa kulttuuria (saunaa, salmiakkia ja muita itsestään selvyyksiä lukuun ottamatta), mutta omaa perhettä kylläkin. Perheen kun saisi siirrettyä tännepäin maailmaa, niin kaikki olisi hyvin! :)

Asunnon etsiminen jatkuu, tällä viikolla olisi taas muutama näyttö edessä, saas nähdä miten käy ja millaisia paikkoja ovat. Periksi ei anneta, tästä tulevasta lomasta varmasti saamme imettyä lisää energiaa ja kärsivällisyyttä taas asunnon metsästykseen. Työpaikalla asiat ovat onneksi kondiksessa, ensi kuussa luvassa palkankorotusta ja nyt viikonloppuna tyttöjen pokeri-iltaa ja Cuba Street Carnival, joka on Wellingtonin suurin festivaali. Sinne voisikin jonkinlaisen kostuumin laittaa kokoon, kun ei tuonne Sevensiin päässyt hillumaan kuin omissa vaatteissa. Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

♥ Valentine's Day ♥

On taas se aika vuodesta kun aletaan hempeillä ja oikein urakalla. Töissä on pitänyt kiirettä Valentine's Dayn takia, kymmenia miehiä päivittäin ostamassa rakkaille naisilleen alusvaatteita. Ja pätäkkää näillä miehillä tuntuu riittävän, suurin osa kun on rikkaita bisnesmiehiä. Täällä ystävänpäivänä muistetaan vain rakkainta, eikä ystäviä kuten Suomessa. Itse en niin välitä lahjoista tai muusta materiasta ystävänpäivänä, pieni muistaminen riittää. Mies antoi minulle suloisen, vaaleanpunaisen sydän-cupcaken joka oli kultaisessa rasiassa, punaisella satiininauhalla sidottuna. Suloinen, huomaavainen lahja, enkä tuon enempää halunnutkaan. Miehen mielestä Valentine's Day pitäisi olla joka päivä, eikä vain juhlia rakkaintaan vain kerran vuodessa. On se hassu hempeilijä tuo mies. Kokkaa illalla jotain special ruokaakin kuulemma, enkä saa kurkkia ennen kuin on valmista. Kunnon vanhan ajan romantikko.

Itse ostin miehelle Homer Simpson tohvelit ja vanhan kunnon kortin rakkauden tunnustuksineen. Lisäksi kävin täältä tilaamassa kuvissa olevat design ystävänpäivä-cupcaket (meillä molemmilla oli näköjään sama idea), jotka sitten toimivat yllätys-jälkiruokana. Tuo kyseinen liike kun on sopivasti ihan työpaikan lähellä. Romanttisen illan kohokohtana katsomme luultavasti elokuvaa ja pidämme huolta hoitokoirastamme, Millystä.

Eilen töissä tapahtui hassuja, aivan tyhjästä liikkeeseen käveli kameraryhmä, Prime TV:n uutisista. Halusivat tehdä haastattelun jonkun työntekijöistämme kanssa, kysellä ystävänpäivän myynneistä sun muusta siihen liittyvästä. Työkaverit sitten suostuttelivat minut kameran eteen sössöttämään parhaiten myynneistä malleistamme sun muusta hömpästä. Lupasin sitten hölmö tehdä haastattelun, ja ennen kuin ehdin edes ajatella koko asiaa läpi, minulla oli jo mikrofoni rinnassa ja kamera suoraan edessäni. Kamala tunne. Ihan tyhjästä täytyy keksiä jotain järkevää sanottavaa haastattelijan esittämiin kysymyksiin. En vieläkään muista mitä sanoin, mutta lähetys on tänään tv:ssä ja lievästi sanoen jännittää! Saas nähdä mitä sieltä suusta pääsi ja oliko se mitään järkevää. Nyt ollaan sitten päästy Uuden Seelannin uutisiinkin. Voi herranjumala. Kaikkeen sitä pitääkin itsensä sotkea!

Hyvää ystävänpäivää kaikille!

The NZI Sevens

Todella tapahtumarikkaat kaksi viikonloppua takana. Toissa viikonloppuna tuli käytyä työkaverin läksiäisbileissä, ensin porukalla Laser Forceen lasersotimaan (ja sen hauskempaa aktiviteettia en kyllä olisi keksinyt!) ja siitä Hell's Pizza Syn Bariin jatkoille. Ja siitä ilta jatkui sitten moniin muihin paikkoihin, mutta en jaksa teitä tylsistyttää niitä listaamalla. Viime viikot ovat olleet myös todella helteisiä, ja mikäs sen mukavampaa, on ihana kävellä aamuisin töihin shortseissa ja topissa ja nukkua ikkunat sepposen selällään.

Nyt viime viikonloppuna Wellingtonissa riitti säpinää enemmän kuin laki sallii. Ensin perjantaina oli Waitangi-päivä, joka on tavallaan Uuden Seelannin vastine itsenäisyyspäivälle. Waitangi-päivää juhlitaan 6. helmikuuta 1840 allekirjoitetun Treaty of Waitangi-sopimuksen takia, jossa maorit ja britit allekirjoittiva yhteisen sopimuksen, jossa molemmat osapuolet saivat yhteisen vallan Uuden Seelannin maille ja maorit saivat samat oikeudet kuin Iso-Britannian kansalaiset. (Jos selostus on liian monimutkainen, klikatkaa tuota aikaisempaa linkkiä.) Lisäksi perjantaina Wellingtonissa alkoi suuri kansainvälinen rugbyturnaus The Wellington Sevens (tai NZI Sevens), jossa kilpailivat 16 eri maan rugbyjoukkueet kahden päivän ajan. Tämä on koko vuoden suurin tapahtuma Wellingtonissa, ja se todella sai koko kaupungin taas sekoamaan (tavalliseen tapaansa). Torstaina seurasimme suurta paraatia töissä ollessa, ja siellä näimme osan jokaisen maan rugbyjoukkueesta sekä muuta paraatiohjelmaa. Kenian pojat tuntuivat erityisesti pitävän meistä Bendonin tytöistä; alkoivat viskoa suklaapatukoita ja karkkeja sellaisella vimmalla meitä kohti, että piti oikein väistää! :D Sevensin perinteenä on pukeutua mitä hassuimpiin asuihin, jos on menossa katsomaan itse pelejä ja muuna aikana talsia ympäri Wellingtonia noissa kyseisissä kostuumeissa, laulaen, tanssien ja nauraen. Siksi juuri perjantaina olikin hauskaa olla töissä; liikkeeseen käveli milloin mitäkin hahmoja; pingviinejä, Elmoja, iPodeja, turkkilaisia painijoita, merirosvoja, supersankareita, gladiaattoreita ja Valluja kirjasta Missä Vallu Luuraa?, Where's Waldo? Koko kaupunki tuntui olevan biletystuulella ja ventovieraat ihmiset tulivat juttelemaan kadulla ja esittelemään asujaan.

iPod-pojat kävivät liikkessämme molempina päivinä...

Olisin ottanut enemmänkin kuvia, mutta ei hauskaa pitäessä aina ehdi! :) Nämä kuvat vielä työpaikalta... Mannekiinikin sai suudelman (kuvan keskellä).

Perjantai-iltana tietenkin lähdimme ulos ihmettelemään Sevensien hulluutta. Kaverimme Aucklandista ja Wellingtonista kävivät ensin katsomassa rugbya, hipeiksi pukeutuneena ja pelien jälkeen tapasimme ja jatkoimme iltaa yhdessä. Täytyy sanoa että hieman harmitti kun en itse päässyt peleihin (en ole mikään rugby-fani), mutta ensi vuonna on pakko mennä, ihan pelkästään tunnelman ja pukeutumisen takia! Täytyy alkaa jo suunnittelemaan jotain hauskaa teemaa koko porukalle... ;) Lauantaina sama meno jatkui entistä villimpänä, ehkä siitä syystä että suurin osa Wellingtonista ja turisteista jatkoi bilettämistä yön yli eikä viitsinyt välillä vaivautua kotiin nukkumaan. Rugby-matsit jatkuivat, ja illalla yhdeksän maissa kuulimme että Uusi Seelanti oli viime sekunteina hävinnyt finaalissa Englannille. No, se ei menoa haitannut ja juhlinta jatkui taas kaupungissa aamuun asti. Ja meilläkin meni toinen ilta ja yö kavereiden kanssa juhliessa ja naamiaisasuja ihaillessa.