Omituisten otusten kerho

HAASTE (jonka sain ihanalta Susannelta, kiitos Susku :) :
"Paljastan viisi omituista tapaani. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä."

1. Musiikin kuuntelu. Tarkemmin ottaen samojen levyjen kuuntelu uudelleen ja uudelleen... Kuuntelen musiikkia kausittaisesti, eli tietyt levyt pyörivät viikkoja ennen kuin vaihdan ne toisiin. Tällä hetkellä levylautasella pyörii Incubusta, Eddie Vedderiä, Kings of Leonia, Deftonesia ja Pearl Jamia. Kovimpina biiseinä tällä hetkellä Eddie Vedderin "Hard Sun" ja Kings of Leonin "Use Somebody", olen aivan koukussa. Mutta niin on onneksi mieskin. :)

2. Avokadot. Siitä lähtien kun saavuimme miehen lapsuuden kotiin Hawkes Bayhin, olen ollut hulluna avokadoihin. En pysty syömään enää paahtoleipääkään ilman avokadoa ja tomaattia. Hawkes Bayssa kävimme anopin kanssa ostamassa maailman parhaita avokadoja eräältä avokado-tilalta (hassu sana tuo avokado), enkä sen jälkeen ole voinut hallita riippuvuuttani. Margariiniakaan ei enää tarvitse käyttää, avoa vaan leivän päälle ja avot! :)


3. Elokuvat. Minulla on kaksi outoa elokuva-pakkomiellettä. Ensimmäisenä jatkuva näyttelijöiden nimien muistaminen. Minun täytyy AINA muistaa jokaisen vähänkin kuuluisan näyttelijän nimi, tai tulen hulluksi. Ja jollen muista nimeä, kymmenen minuutin pääni puhki miettimisen jälkeen joudun tarkistamaan sen IMDB:ltä. Toinen on elokuvien alussa esiintyvien tuotantoyhtiöiden logojen arvailu. Saatan elokuvan alussa huudahdella tyyliin; "NEW LINE CINEMA!!" tai "SPYGLASS ENTERTAINMENT!!" mikäli tuttuja logoja alkaa sadella ruudulle. Nämä molemmat pakkomielteet olen perinyt elokuvaguru-isoveljeltäni, jonka kanssa kilpailemme aina logojen ja näyttelijöiden muistamisesta. :)


4. Kännykkä, rahapussi, avaimet. Olen hullun varovainen näiden kolmen asian kanssa. Minne tahansa menenkin, aina ennen lähtöä tarkastan ainakin kolme kertaa että kaikki on mukana, ja laukku varmasti kiinni. Yksin matkustaessa maailman toiselle puolen tästä tuli todellinen pakkomielle passin, matkalippujen, rahapussin ja viisumin kanssa sählätessä. Ja jos otan tipankin alkomahoolia, tilanne vain pahenee, ja saatan tarkastaa tavaroitani jopa viiden minuutin välein. Ei huono pakkomielle, mutta joskus, jostain täysin käsittämättömästä syystä saatan unohtaa kännykän tai avaimet kotiin. ENKÄ YMMÄRRÄ MITEN SE ON MAHDOLLISTA!


5. Kuuhulluus. Jälleen kerran; en tiedä miten, mutta olen aina täydellä kuulla yöllä niin virkeä, että voisin tehdä kotona vaikka suursiivon tai pyöräyttää täytekakun. Minulla on ollut sama vika pienestä pitäen, enkä ymmärrä miksi. Mies aina naureskelee "kuuhullu"-väitteelleni, mutta en mahda asialle mitään. Käsittääkseni sille ei ole minkäänlaista tieteellistä selitystä, vaikka useat ihmiset siitä kärsivätkin. Joskus saatan valvoa keskellä yötä monta tuntia, enkä tiedä miksi, ja seuraavana päivänä saan selville että yöllä onkin ollut täysikuu. Mystistä.


Haastan tai pyydän liittymään tähän Omituisten Otusten Kerhoon seuraavat bloggaajat;

-Katariina Helsingistä
-Athelas ihan naapurista eli Uudesta Seelannista, Aucklandista
-Elegia, Koti-Suomesta
-Sari, USA:sta
-Johanna, myöskin Helsingistä

Kosmisia tissejä

Alennusmyynti liikkeessämme alkaa pikkuhiljaa verottamaan energiaani. Tänään olin kuin nukkuneen rukous töissä, zombeilin sovitushuoneesta toiseen tarkastamassa ihmisten rintaliivien sopivuutta ja miettimässä "mikähän liivi tälläisille tisseille oikein sopisi". Joskus ihan naurattaa tämä työnkuvani; analysoin ja tuijottelen naisten rintoja päivät pitkät ja mietin miten saisin ne näyttämään paremmilta. Sanoin miehellekin että olen varmasti nähnyt enemmän rintoja, kaiken muotoisia ja kokoisia kuin kukaan mies jonka tunnen. Mutta onneksi liikkeemme on niin ihanan viihtyisä ja asiakkaat pääsääntöisesti niin mukavia, että työ käy suurimman osan ajasta kuin leikiten, nyt kun olen oppinut kaiken tarvittavan rintaliivien rakenteesta, malleistamme, kooista (..hoono suomi??) ja niiden tarkistuksesta.

Jaha, naapurin pariskunta tappelee taas vaihteeksi seinän takana niin kovaa että lattia tärisee, ei hyvältä kuulosta. Heillä on samantapainen ongelma kuin meilläkin; kahden maan välillä asuminen, maiden väliltä valitseminen, töiden ja sosiaalisen elämän sovitus kaikkeen tähän sekä toisen koti-ikävä. Onneksi olemme Richin kanssa hyvin samaa mieltä siinä missä meidän tällä hetkellä kuuluisi olla, vaikka vaikeaa se joskus minulle onkin. Koti-ikävä on kuin kummitus, joka seurailee minua ja jokapäiväistä elämäämme. Joskus saatan saada tunteellisia purkauksia, ja silloin oman kullan syli tai soitto kotiin on siihen ainut lääke. Toissailtana juttelin siskoni kanssa skypessä ja pieni puolivuotinen siskonpoikani oli siellä webbikameran edessä heijaamassa pientä persikkapäätään puolelta toiselle ja samalla luomassa leveitä hymyjä tädille toiselle puolelle maailmaa. Samantien kun lopetin puheluni siskoni kanssa minulta pääsi kunnon koti-ikävä itku, vuolaasti vollotin miehen kainalossa tuskaani joka onneksi pikkuhiljaa alkoi helpottamaan rakkaan hyssytellessä. Mies aina pyytelee anteeksi kun on minut tänne asti raahannut ja yrittää helpottaa oloani lupaamalla että näen perheeni taas pian ja että asuisimme Suomessa vielä tulevaisuudessa. Mutta en koskaan ole ollut pahoillani tästä päätöksestäni jonka tein tänne tullessani, en vaihtaisi tätä kokemusta tai elämäämme täällä mihinkään, joka on paljon mielenkiintoisempi kuin se elämä, joka minua olisi ehkä Suomessa odottanut. Olen nähnyt, kuullut, kokenut, maistanut ja aistinut niin paljon uutta ja ihmeellistä kuin ikinä kuvittelinkaan, ja tunnen vain janoavani lisää ja lisää. Täällä ja muuallakin maailmassa on niin paljon ihmeteltävää, enkä halua jäädä paitsi mistään, vaan kokea ja elää niin paljon kuin mahdollista.

Kävimme muuten perjantai-iltana ulkona syömässä sen aikaisemmin mainitsemani ihanan etelä-afrikkalaisen perheen kanssa. Ravintola oli kreikkalainen Kosmos, jonka omistaa aivan oikea kreikkalainen perhe. Ohjelmassa oli kreikkalaista musiikkia kahden hyvin taitavan kreikkalais-kitaristin esittämänä, kreikkalaista tanssia, ruokaa ja mainiota Samos-viiniä. Meidän noin kymmenen hengen pöydässä juttu lensi ja seura oli loistavaa. Tarjoilijamme olikin yllättäen ruotsalainen kaveri, jonka kanssa vaihdoin muutaman sanan Uudesta Seelannista, joulusta kesällä ja uskalsin jopa sujauttaa keskusteluun muutaman ruotsin kielen sanan, ha.




Illallisen jälkeen eteläafrikkalaispariskunta Paulus ja Saskia valtasivat tanssilattian ja koko ravintola seurasi huumaantuneena heidän taitavaa tanssiaan, minut mukaanlukien. Yritin saada Richiä tanssimaan kanssasi, vaikka tiesin että mies ennemmin istuu alasti muurahaispesässä kuin tanssii julkisella paikalla. Koko ravintola hurrasi Pauluksen ja Saskia esitykselle, samalla kun he palasivat pöytäämme hikisiä otsiaan pyyhkien. Hetki tämän jälkeen ravintolan kokki riensi keittiöstä kantaen suurta tarjotinta täynnä jonkinlaista kreikkalaista jälkiruokaa pöytäämme. Kokki kun sattui olemaan Pauluksen hyvä ystävä. En muista milloin viimeeksi olisimme pitäneet niin paljon hauskaa, ilta oli melkein taianomainen.

(Kosmos on kuuluisa hieman erikoisesta kokistaan, joka joskus oikein hyvän musiikin ja tanssijoiden innoittamana juoksee ulos keittiöstään ja alkaa paiskomaan lautasia lattialle kunnon kreikkalaiseen tyyliin. :)

Eilen illalla jatkoimme vielä hyvän ruuan viikonloppua; töiden jälkeen kävimme hakemassa Wellingtonin parhaasta sushi-paikasta lohi- ja kasvissushia illalliseksi. Lisäksi pyöräytin cesar-salaattia supermarketista ostamastani valmispakkauksesta. Ei oikein työpäivän ja pitkän viikon jälkeen jaksanut panostaa kokkaamiseen. Miehen ehdotus oli pizza, mutta itse halusin jotain terveellisempää ja maittavampaa. Tuloksena oli tämä;


Mukavaa viikonloppua kaikille!

Elokuvia ja tunnustuksia

Elokuvafriikin paluu.... Viime aikoina olen nähnyt kolme hyvin vaikuttavaa uudehkoa elokuvaa, mikä on hyvin harvinaista minulle. Kahden elokuvista on ohjannut sama mies, eräs lempiohjaajistani, tanskalainen Lars von Trier. Aivan ensimmäisenä katsoin miehen ohjaaman elokuvan Breaking the Waves ja minisarjan nimeltä Riget - The Kingdom, josta ilmeisesti väännetään nyt amerikkalaista versiota a'la Stephen King. Tyypillistä. Mennään varastamaan pienempien budjettien ideat ja amerikkalaistetaan ne (esim. japanilaiset The Ring, The Grudge, Dark Water, The Eye, ym.) Amerikkalaisilla ohjaajilla ei tunnu riittävän omat ideat. ANYWAY, hiljattain katsoin mestariohjaaja von Trierin kaksi suurinta luomusta, tai ainakin kansainvälisesti tunnetuinta; Björkin tähdittämän musikaalin Dancer in the Darkin ja Nicole Kidmanin tähdittämän Dogvillen. Molemmat elokuvat jättivät minut enemmän kuin vaikuttuneeksi. Olin muutaman päivän ajan edelleen aivan elokuvien lumoissa ja ne jäivät vaivaamaan minua pitkäksi aikaa sen jälkeenkin. Lars von Trierillä on hyvin omatakeinen tyyli ohjata elokuviaan ja hän on tunnettu vahvoista naispäähahmoistaan, jotka hän laittaa mitä hirveimpien koettelumuksien eteen. Von Trier rakastaa haastaa katsojansa juuri näillä kovilla koettelumuksilla elokuvissaan. Erityisesti hänen loppukohtauksensa ovat hyvin moukarilla kasvoille-tyyppisiä, voimakkaita ja niskavillat pystyyn nostavia lopetuksia. Dancer in the Darkin aikana itkin enemmän kuin olen koskaan elokuvan vuoksi itkenyt, enkä yleensä sorru moiseen naiselliseen tunteiluun, mutta tämä elokuva osaa haastaa katsojansa, kiduttaa häntä loppuun asti ja vihdoin armahtaa lopussa traagisella finaalilla, joka saa aikuiset miehetkin pillittämään kuin pikkuvauvat. Tällaisia elokuvia saisi olla maailmassa enemmänkin.


Kolmas elokuva jonka vastikään katsoin oli näyttelijä Sean Pennin ohjaama Into the Wild. Tarina nuoresta miehestä, joka alkaa kapinoimaan yhteiskuntaa ja sen odotuksia vastaan ja karkaa Alaskaan asumaan yksin, keskelle erämaata. Elokuva perustuu tositapahtumiin ja mieheen nimeltä Christopher McCandless. Enempää en viitsi elokuvan juonta paljastaa, katsokaa itse, ette tule pettymään. Uskomaton elokuva kaikkine opetuksineen ja vapauden janoamisineen. Jokainen matkaaja tai reilaaja pystyy varmasti samastumaan Christopherin elämäntarinaan ja hänen vankkoihin moraaleihinsa. Olin hyvin vaikuttunut Sean Pennin ohjaustaidoista ja siitä, että tämä on Hollywood elokuva, mutta erilainen sellainen. Ja hyvän elokuvan lisäksi saa nauttia loistavasta soundtrackista, jonka on taiteillut Pearl Jamin uskomaton Eddie Vedder, ja tämä tekee elokuvasta vielä erikoisemman ja kauniimman.


Tänään olisi tarkoitus suunnata Aro Videoon hakemaan The Diving Bell and the Butterfly - Perhonen Lasikuvussa - dvd. Kirjan olen lukenut muutamaan otteeseen ja elokuvasta olen kuullut niin paljon hyvää, etten voi vastustaa kiusausta. Tämäkin pätkä minun kuului nähdä jo puolisen vuotta sitten, mutta jostain syystä en ole saanut aikaiseksi. Toivottavasti elokuva yltää korkeisiin odotuksiini. Vaikka kirjahan on aina parempi kuin elokuva... :)


Ja siihen tunnustukseen... Nana lahjoitti minulle ihanan kunniamerkin, jonka aion laittaa kiertoon... Kiitos Nana muistamisesta! Itse aion nimittää seuraavat bloggaajat;

1. Itkupilli - jonka kahta blogia seuraan jatkuvasti, Itkis kun kirjoittaa niin mieleenpainuvasti elämästään ja elämänarvoistaan L.A.:ssa.
2. Elegia - taitava valokuvaaja (ja nyt myös elokuvantekijä :) ja villin mielikuvituksen omaava runoilija
3. Eveliina - suomalaistyttö seikkailee Karibialla, mielenkiintoista lukemista aivan toisenlaisesta kulttuurista
4. Katariina - sielunsiskoni, australialaisen miehen kanssa naimisissa oleva nainen Helsingissä :) tietää paljon kahden kulttuurin välillä elämisestä :)
5. Piparminttu - parikymppisen tytön arkea karamellimaassa :)
6. Rita - kaikkea opetukseen ja elämään liittyvästä kirjoittava, kansainvälinen nainen.
7. Johanna - muotitietoinen bisnesnainen :D, joka kirjoittaa kaikesta arjen ja juhlan välillä



The Rules:
1. The nominated is allowed to put the picture on their blogs.
2. Link to the person who awarded you.
3. Nominate seven other people and link to them.
4. Leave a message on their blogs to make them aware that they're nominated.

JA, tähän loppuun ajattelin liittää musiikkia elokuvasta Dancer in the Dark. Björkin uskomaton tulkinta, ja joka varmasti elokuvan nähneille tuo eläviä muistoja mieleen tuosta kuuluisasta sydäntäsärkevästä finaalista. Jo tämä musiikki tuo kyyneleet silmiini.

Summer in NZ vol. 2

Kyllä vaan, kesä on taas saapumassa Uuteen Seelantiin. En malta odottaa! Ihmiset kulkevat jo lyhythihaisissa paidoissa, varvassandaaleissa (ja joten kerroin aikaisemmin, jotkut kiwit harrastavat tätä jopa ympäri vuoden), aurinko paistaa ja lämmittää mukavasti. Kuten olen maininnutkin, viime kesän vietimme mieheni kanssa anopin ja appiukon hedelmätilalla Hawkes Bayssa, Pohjoissaaren itäosassa, joka on Uuden Seelannin hedelmäkulho; sieltä löytää lukemattomia hedelmätiloja, viinitiloja ja maatiloja, ja ihmiset todella osaavat nauttia elämästä. Viime kesä oli ensimmäinen kesäni uudessa kotimaassani, joten tekemistä riitti.






Lomailun ohella poimimme hedelmiä appiukkoni avuksi; persikoita, nektariineja ja luumuja riitti. Paras puoli työssä oli, että saimme syödä hedelmiä suoraan puista niin paljon kuin jaksoimme. En ole koskaan syönyt parempia hedelmiä, mehu suorastaan valui sormien läpi joka puraisulla. Lisäksi hedelmien koko yllätti minut, Suomessa kun olemme tottuneet pieniin persikoihin ja luumuihin, nämä kaunottaret olivat lähinnä appelsiinin kokoisia ja upean kirkkaan värisiä. Luumut muistuttivat enemmänkin jättiläismäisiä mustikoita kuin luumuja.

Appivanhempien uima-altaalla istumisen ja hedelmien poimimisen lisäksi teimme lukuisia pikkuretkiä Hawkes Bayssa ollessamme. Yhtenä iltana kävimme mieheni sukulaisten luona grillijuhlissa Waipatikilla, jossa suuri osa suvusta kokoontui yhteen. Paikkana oli uskomaton vuorehuipulle rakennettu omakotitalo, josta avautui upeat näköalat molemmille puolen; toisella puolella taloa tyypillinen uusiseelantilainen kukkulainen, Hobittila-tyylinen maisema, ja toisella puolen merimaisema, jonka taustalla hehkui kaunis Napierin kaupunki ja sen valot illan hämärtäessä. En ole koskaan nähnyt upeampaa taloa tai paikkaa. Täytyy sanoa että hieman kateellisina Richin kanssa katselimme taloa... Voi kun meilläkin vielä joskus... :)







Tänä viikonloppuna on ilmeisesti luvassa auringonpaistetta ja lämpimiä päiviä. Lauantaina olisi tarkoitus suunnata työkaverin syntymäpäiville. Töissä muuten tapahtui tällä viikolla hassu sattuma; törmäsin jälleen kerran suomalaiseen asiakkaaseen ja olen menossa hänen kanssaan kahveille maanantaina! Olemme samaa ikäluokkaakin, joten meillä varmasti riittää juteltavaa. Puhuimme suomea kuin viimeistä päivää, ja jälleen kerran työkaverit loivat minuun ihmetteleviä katseita, mutta luulen että he alkavat pikkuhiljaa tottumaan outoon suomenkieleni solinaan. :)

Uuden asunnon metsästys & yllätys kotoa

Noniin, niinkuin tuo otsikkokin jo kertoo, olemme siis virallisesti etsimässä uutta asuntoa täältä Wellingtonista. Alkaa pikkuhiljaa ahistaa tämä meidän nykyisen asunnon pienuus, joka tosin on suurehko yksiö, mutta liian pieni meidän jatkuvasti kasvavalle tavaran paljoudelle; miehen kolmelle kitaralle, kaiuttimille, vahvistimille, tauluille, maalaustelineelle, kirjoille, vaatteille, yms. Hullua miten miehellä on enemmän tavaraa meidän asunnossamme kuin minulla, ainoa syy siihen on tosin jumalattoman kalliit Suomen postimaksut, muussa tapauksessa minullakin olisi varmaan roinaa täällä yllin kyllin. Nyt kun molemmat olemme töissä käyviä ihmisiä, olemme päättäneet muuttaa isompaan ja lämpimämpään asuntoon ensi talveakin jo ajatellen. Muutamia asuntoja olemme jo tarkastaneetkin ja yksi erityisesti osui silmään, paikkana olisi The Terrace, joka on hyvin lähellä keskustaa ja omaa työpaikkaani, 25 minuutin kävelymatkan sijasta kävelisin vain 5-10min. Lambton Quaylle aamuisin. Ei huono paikka ollenkaan, ja plussana uskomaton näköala merelle ja kaupungin ylle. Saa nähdä miten käy, hakijoita paikalle varmasti riittää.

Sain juuri äsken aivan ihanan yllätyksen etuovellemme, paketti koto-Suomesta!! Ihana äitini ja siskoni olivat laittaneet kokoon täydellisen piristyspaketin sisältäen mm. Fazerin suklaata, Halvan salmiakkia, suomalaisia karkkeja, Jenkki-purkkaa, Mynthoneita, Nanson yöpaidan, Suomi-aiheisen printtipaidan, kirjeitä perheeltäni, poropullonavaimen miehelleni ja muuta mukavaa. :) Ihana oli tuossa olohuoneen lattialla availla pakettia liikutuksen kyyneliä pyyhkien. Miten pienestä täällä ulkomailla asuessa liikuttuukin, jo Fazerin suklaalevyn nähdessä alkaa huuli väpättämään! Ei olisi voinut parempaa yllätystä saada vapaapäivänä. No, jos perhe itse olisi ollut oven takana ehkä, mutta se olisikin jo enemmän kuin yllätys.



Asiasta kolmanteen, työpaikalla on sattunut muutamia uusia suomalaisiin törmäämisiä, viime viikolla eräs naisasiakas tuli aivan lähelle lukemaan nimikylttiäni kun olin juttelemassa työkavereitteni kanssa ja sanoi "is that a finnish name?" Minä sitten siihen että "yes, it is, I am a finn actually." No, sitten hän alkoikin haastaa suomea niin nopeasti kuin vaan suinkaan pystyi, ja minä siinä hetken seisoin aivan äimän käkenä. Kielen vaihto tuli niin puun takaa, etten meinannut aluksi saada sanaa suustani. Aloimme sitten jutella suomeksi ja juttelimme ehkä reilun kymmenen minuutin ajan kaikesta Suomeen ja Uuteen Seelantiin liittyvästä. Nainen oli itse asunut maassa jo 20 vuotta ja oli kuulemma parlamentissa töissä. Olimme molemmat niin innoissamme, kun pääsimme puhumaan omaa äidinkieltämme, ettei jutusta meinannut tulla loppua. Työkaverini kuuntelivat korvat höröllään suomen kielen selkkaustamme ja olivat aivan kehällä. Suomalaisnainen antoi minulle puhelinnumeronsa ja mailiosoitteensa ja ehdotti kahvitreffejä jossain vaiheessa kesää. Tottakai vastasin myöntävästi, niin ihanaa vaihtelua päästä juttelemaan muiden ulkosuomalaisten kanssa täällä ja vaihtamaan kokemuksia. Tämä oli jo neljäs suomalainen asiakas liikkeessämme viimeisten kuuden kuukauden aikana, toivottavasti tapaan vielä monia muitakin!

Summer in NZ vol. 1

Viime kesä oli ensimmäinen kesäni täällä Uudessa Seelannissa. Nyt kun olen mukavasti kesäfiilareissa, haluan muistella viime kesää ja samalla jakaa osan kokemuksistani täällä blogissa. Kun saavuimme Wellingtoniin viime tammikuussa, kesä oli juuri huipussaan ja kaupunki hehkuvan kuuma. Pitkien lentojen jälkeen kuumuus tuntui melkein tukahduttavalta, ja erityisesti kun tulimme suoraan Suomen talvesta keskelle trooppista helleaaltoa. Yövyimme ensimmäiset yömme hotellissa, aivan Wellingtonin keskustassa ja tämän jälkeen Richin vanhemmat tulivat hakemaan meidät Hawkes Bayhin, Richin lapsuuden kotiin, jossa asuisimme kesän ajan. Ensimmäiseksi kävimme ajelemassa ympäri Wellingtonin upeaa rannikkoa. Istuimme rannalla jäätelöä nauttien ja maisemia katsellen, ja samalla yritin totutella keskikesään tammikuussa ja varsin tuntuvaan aikaeroon. :)











Ajomatkalla noin puolessa välissä Hawkes Bayhin pysähdyimme paikassa nimeltä Woodville, jossa sijaitsee maan suurin tuulivoimakeskus. Vuoristoa koristaa lukuisat 40 metrin korkuiset, jättiläismäiset tuulivoimaturbiinit. Tuulen voimakkuus oli uskomaton, ja turbiinien vieressä seisominen sai meidät tuntemaan itsemme hyvin pieneksi ja heiveröiseksi. Tuntui kuin olisi voinut hypätä ilmaan ja lentää laakson toiselle puolelle sekunnissa...




... to be continued...

Hottentotti

Brandon Boyd - Incubus

Ihanan Athelaksen innoittama lähdin mukaan tähän blogi-haasteeseen: "Nimeä viisi mielestäsi hyvännäköistä miestä viidessä minuutissa. Aika alkaa nyt!"

En voinut vastustaa kiusausta, ja näin lauantai-iltana, täysin väsyneenä työviikon jäljiltä tämä on mukava piristys. :) Huomenna suuntaamme Hawkes Bayhin, joten kohta nukkumaan...

Brandon Boyd - Incubus


Ben Harper


Jeff Buckley - (R.I.P.)

Mike Patton - mm. Faith No More, Mr Bungle, Tomahawk, Lovage, Fantômas


Joaquin Phoenix