"There's no place like home..."

Voi kun kotiin menoni vajaan viikon päästä onnistuisikin vain rubiinikenkiä kopauttamalla. Mutta eipä se taida onnistua. Edessä on tuskalliset 44 tuntia lentämistä ja lentokentillä istumista. Yksin, tottakai, mitenkäs muuten. Seurassa tämäkin reissu taittuisi huomattavasti helpommin, mutta itsepä olen valintani tehnyt. Antaa olla muuten viimeinen kerta kun matkustan maailman toiselta puolen yksin Suomeen ja takaisin! Täällä Suomessa ollessa aika on lentänyt, kuten matkan alussa uumoilinkin, laatuaikaa on tullut vietettyä perheen, ystävien ja tuttavien kanssa ja muutamat hiuksetkin on tullut napsittua siinä samalla. Ja saunottukin on ihan kiitettävästi. Nyt mieli alkaa olla taas hieman haikea, aika taas kerran jättää oma kotimaa taakse ja mennä takaisin kotiin, Wellingtoniin. Toisaalta en malttaisi odottaa kunnes näen taas mieheni, kotini, ystäväni ja työkaverini, pääsisi vain näistä jäähyväisistä äkkiä takaisin arkeen, tuntuu jotenkin niin tuskalliselta.

Joitakin pikkujuttuja tulen ikävöimään Suomesta. Esim. Toivosen Leipomon ruisleipää, viiliä, piimää, salmiakkia, SAUNAA, lämmitettyjä taloja, autolla ajamista (en ole vielä hankkinut NZ:n ajokorttia), mökkeilyä, valoisia kesäöitä... niitä tavallisia juttuja siis, joita me kaikki ulkosuomalaiset kaipaamme sillöin tällöin. Vastapainoksi ja itseni lohduttamiseksi voisin listata myös asiat joita en tule kaipaamaan; ylikallista ruokaa (erityisesti hedelmiä ja kasviksia), hiljaisia, sulkeutuneita ihmisiä, röyhkeitä venäläisturisteja, suomalaisia reality-ohjelmia, crocseja joka toisen vastaantulijan jaloissa... Asioilla on aina kaksi puolta, niinkuin vanhassa ässämix-mainoksessakin joskus sanottiin. :) Liitän tähän loppuun vielä kuvia rakkaasta kotikadustani Wellingtonin Aro Valleyssa. Lisää Aro Valleysta voi lukea täältä.

Kotikatu

Lisää hassuja wellingtonilais-taloja...


Aro Valleyltä avautuvia näkymiä

Kritisointia

Okei, tiedän että olen todella jälkijunassa tämän aiheen suhteen. Mutta mitä enemmän olen asiasta puhunut, sitä enemmän se on minua provosoinut kirjoittamaan kunnon arvostelun. Kyseessä on siis "vastikään" ilmestynyt über-chick flick eli tyttöjen leffa "Sex and the City". Ensinnäkin, olen suuri ellen suurin Sex and the City tv-sarjan fani. Olen nähnyt jokaisen jakson lukuisia kertoja, itkenyt ja nauranut sarjan loistavien päähenkilöiden toilailuille (enimmäkseen nauranut) ja noh, mielestäni se on yksi aikamme parhaiten kirjoitetuista komediasarjoista. Lähdin sitten innoissani katsomaan tätä paljon kohuttua elokuvaa, jonka juonipaljastuksia on suojeltu kuin mitäkin valtion salaisuuksia viimeiset kaksi vuotta. Odotukseni olivat luonnollisesti korkealla, niinkuin kenellä tahansa fanilla. Elokuvaa oltiin jo kuukausitolkulla hehkutettu ja mainostettu joka ikisessä lehdessä, radio- ja tv-ohjelmassa ympäri maailmaa. Päätimme sitten kanadalaisen naapurini Ashleyn kanssa (joka on myös todellinen SATC-die hard-fani) käydä katsomassa elokuva yhdessä poikaystäviemme/aviomiestemme kanssa, koska Ashleyn mielestä elokuva on tarkoitettu katsoa omien tyttökavereiden kanssa, jotka tietenkin meillä molemmilla olivat jääneet kotipuoleen.

Katselin ympärilleni elokuvateatteriin saavuttuamme ja olin melko yllättynyt, valtaosa jonossa seisovista puolialastomista tytöistä olivat hädintuskin 15-kesäisiä. Ja minä kun luulin että itse olin ehkä vähän liian nuori ymmärtämään Carrie Bradshawn monimutkaisia seurustelukuvioita 21-vuotiaana, vaikka tosin olenkin seurannut sarjaa sen ensimmäisestä näyttökerrasta lähtien. Elokuvan alettua olimme Ashleyn kanssa hyvin innoissamme (samaa en voi sanoa partnereistamme, jotka väkipakoin raahasimme mukaamme), puristimme toistemme käsiä kunnes tuttu, tosin turhankin mahtiponttiseksi tuunattu Sex and the City-tunnari pärähti soimaan valkokankaalla. Tätä olimme odottaneet viimeiset neljä vuotta! Lempisarjamme oli vihdoin muunnettu valkokankaalle meidän uskollisten fanien iloksi. Mutta voi mikä pettymys tätä seurasikaan...

Jo ensimmäisten kymmenen minuutin aikana minua alkoi suunnattomasti ärsyttää jatkuva designer-vaatteiden toitottaminen ja sen tutun, nokkelan Sex and the City-huumorin puuttuminen elokuvasta. Odotin ja odotin, että tutut hahmot alkaisivat taas antaa parastaan, heittää hauskoja sarkastisia kommenttejaan ja kunnon juoni astuisi kuvioihin. Odotin turhaan. Mitään juonta kun ei näet ollutkaan. Minulle selvisi hyvin pian mikä koko elokuvan ideana oli; ylikalliiden, yliarvostettujen designer-vaatteiden kanssa pröystäily tai toisin sanoen Sarah Jessica Parkerin ja kumppaneiden jatkuva asujen vaihto ja yltiömäinen siirappisuus päähenkilöiden välillä (Carrie & Big) jotka tavallaan kompensoivat juonen puuttumista. Kyseessä oli siis todellinen hittisarjan maineen hyväksikäyttäminen tai sen aallon harjalla ratsastaminen, oikea rahanlypsämis-elokuva. Omistettu noille ihanille 15-vuotiaille parishilton-wannabeille joita me kaikki rakastamme, ja joilta varmasti meni koko sarjan nokkeluus ohi, mikäli olivat sitä koskaan nähneetkään. Henkilöhahmot olivat todella väsyneitä ja huonosti kirjoitettuja, hyvänä esimerkkinä Mr Big, joka oli sarjassa elokuvahahmonsa täysi vastakohta; voimakastahtoinen, itsepäinen, ja itserakaskin silloin tällöin. Nyt tämä miesten mies oli täysin alistettu tossun alle, rakentamaan rakkaimmalleen naurettavan ylellistä vaatekaappia ja jopa itkeskelemään, huh, vaikea kuvitella moista tapahtumassa joissakin sarjan jaksoissa! Pistää miettimään mitä Michael Patrick Kingin päässä oikein liikkui kun hän alkoi käsikirjoittamaan tätä floppia? Luultavasti vain sen tuomat tuotot, ei sen kummempaa. Ja mietettä vahvistaa jo suunnitelmissa olevat jatko-osat. Ei ei ja ei! Ette mene tappamaan lempisarjaani ja sen myötä tapahtunutta naisten vallankumousta!

Puuttuuko minusta jokin naisille ominainen hömppäprinsessa-geeni, vai miksi ajattelen asiaa näin? Elokuva antoi mielestäni naisille juuri sen stereotyyppisen "tyhmä, pinnallinen blondi"-kuvan, jota vastaan sarja puolestaan (ainakin suurin osin) taistelee. Näiden naisten elämässä kun ei ollutkaan muuta kuin designer vaatteet, shoppailu, matkustelu luksushotelleihin, prinsessahäiden järjestäminen ja muu tyttömäinen haahuilu. Missä olivat ne tutut kivenkovat, vahvat, fiksut, itsevarmat ja hauskat bisnes-naiset?? Hampaita kiristellen katsoin tuota meille naisille lähinnä haittaa luovaa tekelettä, miten ihmeessä elokuva voikin antaa niin päinvastaisen kuvan, kuin mitä sitä edeltävä sarja muinoin loi? Kauhulla mietin elokuvaa katsellessani mitä ympärilläni istuvat teinitytöt asiasta ajattelivat. Varmaan että "minusta tulee isona juuri tuollainen". Kamalaa. Kaiken tämän lisäksi huumorikin oli löysää ja heikosti kirjoitettua; koira nylkyttämässä 200 dollarin tyynyä? Kakkahuumoria? Adam Sandler-elokuvistakin löytää moniulotteisempaa huumoria kuin tästä rainasta.

Noh. Pähkinänkuoressa siis, elokuva oli todellinen pettymys, aivojen saastuttaja, oikea kaupallisuuden ja nykyajan pinnallisuuden riemuvoitto (tästä samasta syystä en katso MTV:tä), enkä katsoisi sitä enää uudelleen. Naapurini oli onneksi asiasta samaa mieltä. Mutta suurin osa naisista, joiden kanssa olen asiasta puhunut ovat rakastaneet tätä aivot-nurkkaan-rainaa. Siis kysynkin teiltä rakkaat blogini lukijat, mitä mieltä olitte Sex and the Cityn paluusta? En ehkä ole paras ihminen kritisoimaan kyseistä elokuvaa, itse kun olen elämäni aikana nähnyt enemmän sota-, indie-, taide- ja kauhuelokuvia kuin romanttisia komedioita, ja okei, kyseessä on vain hömppäkomedia ja otan asian ehkä turhankin vakavasti, eikä sen tarkoitus olekaan olla realistinen, eikä sarjakaan ole sieltä syvällisimmästä päästä, mutta silti sarjasta olisi voitu tehdä monin kerroin parempi elokuvaversio ja hahmoista syvällisempiä ja vanhoille roolihahmoilleen uskollisempia. Fanina tunsin itseni petetyksi ja aivan kuin minut olisi huijattu maksamaan elokuvasta ne 15 dollaria, jotka sain kaivettua jostain kiven alta elokuvalippua varten. Itse pidin henkilökohtaisesti paljon enemmän "Mamma Mia":sta, joka oli myös todellinen naistenelokuva, mutta hyvä sellainen. Musiikki, näyttelijät ja juoni olivat kohdallaan, ja vaikken musikaalin teatteriversiota ole nähnytkään tai erityisemmin pidä ABBA:n musiikista, elokuva upposi minuun kuin kuuma veitsi voihin. Suosittelen sitä kaikille (enimmäkseen naisille), jopa niille skeptisimmillekin elokuvien ystäville, loistava kesäleffa, oikea hyvänmielen paketti, kevyttä ja kaunista katsottavaa, muttei kuitenkaan sorru samoihin kliseisiin kuin SATC. Raikas ja maanläheinen ja hahmoihin voi jopa samaistua. Mutta. Kriitikko on nyt puhunut. Nyt voitte teilata minut, siskot hyvät!

I <3 Wellington

Päätin värittää blogiani valokuvilla. Oli jo aikakin. Tässä kuvia siis ensimmäiseltä kerralta jolloin vierailin Wellingtonissa. Erityisesti kiinnitin huomiota erikoisiin rakennuksiin, kirkkaisiin väreihin, vihreään mereen ja eri aikakausien vaikutukseen kaupungissa. Katselin muiden blogeja täällä bloggerissa ja aloin ihmetellä miksen ole tehnyt kollaasia omasta rakkaasta kotikaupungistani, siellä kun on niin paljon nähtävää ja ihmeteltävää. Wellington on aina täynnä elämää, ympäri vuorokauden, kadut ja kahvilat ovat aina täynnä iloisia ja ystävällisiä ihmisiä. Koskaan ei ole tylsää päivää, aina on jotakin tekemistä. Wellington on hyvin taide-ystävällinen, persoonallisen näköinen ja lämminhenkinen kaupunki. Paikan voisi oikeastaan jakaa kahteen eri osaan , Cuba Streetin/Courtney Placen boheemiin kaupungin osaan, jonka varrella on mitä ihanimpia sisustus-, vaate-, vintage- ja muita pikkuputiikkeja. Ihmiset ovat rentoja ja taidehenkisiä ja kahvilat ja pubit hyvin tredikkäitä ja omaperäisiä. Lambton Quay on taas enemmän busines-tyylinen, "rikkaampi" alue pilvenpiirtäjineen ja designer liikkeineen. Lambton Quayn ja Willis Streetin varrella näkee paljon tyypillistä puku-miestä ja naista. Liikkeet ovat Calvin Kleinia, Marc Jacobsia, Hugo Bossia, ym. Wellingtoniin mahtuu kaikkea!

Tyypillinen wellingtonilainen pastellinvärinen talo Courtney Placella.

Wellingtonin paras elokuvateatteri Reading Cinemas! Täällä voit valita joko tavalliset istumapaikat tai maksaa hieman extraa ja päästä Golden Loungeen, jossa saat ruhtinaallisen kokoisen nojatuolin jalkatukineen, rajattoman määrän pop cornia ja limsaa sekä mahdollisuuden tilata olutta, viiniä tai ruokaa tuotavaksi suoraan eteesi elokuvan aikana. Itse kävin Golden Loungessa katsomassa Johnny Deppin Sweeney Toddin ja se oli uskomaton kokemus. Kerrankin sain rauhassa katsoa elokuvaa ilman kenenkään takaraivoa blokkaamassa näköyhteyttä!

Paikallisen ala-asteen portit maori-kaiverruksineen.





Lisää pastellitaloja.

Palo-asema.

Embassy-elokuvateatteri, joka näyttää underground leffojakin tavallisten blockbustereiden lisäksi. Täällä pidettiin kaikkien kolmen Taru Sormusten Herrasta-elokuvien maailman ensi-illat.

Courtney Place


Burger King Cuba Streetillä


Cuba Street




Ravintola Coyote, Courtney Place



Pesula


Mintunvärinen unelma parkkeerattuna levyliike Real Groovy:n vierelle.

Pikku ystävämme ikkunassa, jota kävimme joka päivä moikkaamassa kaupunkiin kävellessämme. Nyt asuu ilmeisesti jossain muualla. :(

Satama - Waterfront



Kansallismuseo, Museum of New Zealand "Te Papa" (maoria, englanniksi "our place")



Te Papan edustalla


Jälleen, Cuba Street

Lempipubini Cuba Streetillä, The Bristol. Siellä käytiin mm. hääpäivänä pelaamassa biljardia ja aina sillon tällöin pistäydymme oluella Richin kavereiden kanssa. Eräs ystävämme on siellä töissä ja antaa meille yleensä vähän alennusta. ;)

Willis Street, tästä kävelen aina töihin aamuisin ja illalla takaisin kotiin Aro Valleyyn.


Monteith's pubi (Montheith's on Uuden Seelannin tai jopa maailman parasta olutta!)

"The Beehive" tai suomeksi Mehiläispesä, Uuden Seelannin hassunnäköinen parlamentti-talo. Richiä lainaten: Vain enzedissä kansanedustaja voi tulla töihin rullalaudalla, rastat valtoimenaan heiluen :D Eikä kyseessä ollut mikään kaksikymppinen pojankoltiainen.

Parlamentti-talon edustalla.


Puistossa.


Maori-patsas.


Yksi lukuisista satamaan sijoitetuista runolaatoista.







Civic Square, jossa sijaitsee mm. kaupungintalo, pääkirjasto ja taidegalleria.


Hassu pikku-auto (omistettu Itkupillille, joka etsiskeli keltaisia kuvia:)

Cuba Street ja Comfort-hotelli, jossa yövyimme muutaman yön saavuttuamme takaisin rakkaaseen Wellingtoniimme. :)

Itku pitkästä ilosta

No, nyt on sitten ensimmäiset kunnon jäähyväis-itkut itketty. Isoveli lähti tänä aamuna takaisin kotiinsa Helsinkiin muutaman päivän vierailunsa jälkeen, eikä ole tietoa milloin seuraavan kerran tapaamme. Tunnelmat olivat vähintäänkin haikeat, veli sentään sai pidettyä itsensä kasassa, itsestäni en voi sanoa samaa. On tämä sitten suoraan sanottuna perseestä tämä ihmisten hyvästely ja toisella puolella maailmaa asuminen. Ainakin joskus.

Tänään onneksi ikävien tapahtumien vastapainona luontoäiti antoi parastaan ja saatiin ensimmäinen kunnon hellepäivä tänne Suomeen! Oli jo aikakin. En ole paljon ulkona olemisesta päässyt nauttimaan, rannoista nyt puhumattakaan. Uimassakin olen päässyt käymään jopa kerran. Huomenna ajattelin sitten ottaa kaiken irti kauniista kesäpäivästä ja sovimmekin jo kaverin kanssa pienestä piknikistä rannalla, ensin käydään tosin vetämässä jäätelötötteröt naamariin kaupungin kesäkadulla. Pitäähän tästä nyt nauttia kun vielä voi! (vaikka on minulla vielä toinenkin kesä odottamassa kotona enzedissä sieltä lokakuun tienoilta alkaen...) Auringon otto ei tosin enää innosta minua ollenkaan asuttuani Uudessa Seelannissa, siellä ihmiset miltei välttelevät aurinkoa, yritetään suojella ihoa käyttämällä ainakin +30 suojakertoimen aurinkovoiteita sekä pitkähihaisia paitoja suorassa auringon valossa. Uusi Seelanti sijaitsee myös sopivasti otsoni-aukon alapuolella, joka lisää entisestään ihosyövän saamisen riskiä. Auringon oton hohtoa vähentää myös ajatus eräästä Richin ystävästä kotopuolessa, joka kärsii kerta toisensa jälkeen uusiutuvasta melanoomasta. Itse nykyään nautin vaaleasta hipiästäni, saan siitä kehuja työkavereiltani ja asikkailtakin, mikä on minusta hyvin outoa. Mielummin itse kuitenkin valitsisin työkaverini oliivin ruskean intialaisihon kuin oman vitivalkoisen suomalaisen hipiäni jos voisin, mutta eksoottinen tämä tuntuu olevan ainakin Uuden Seelannin asukkaiden mielestä! :) Hyvä niin, koska karrelle palanut ruskettunut ja ryppyinen, vanhaa nahkalaukkua muistuttava iho on huomattavasti epäviehättävämpi kuin maidonvaalea, terve iho. Eikä se melanooma oikein viehättävä ole sekään.

Koti-ikävä alkaa pikkuhiljaa tässä kasvaa, mies on jo innoissaan odottamassa, meinaa kuulemma siivota talon ja tehdä chocolate brownieseja kotiin tuloni kunniaksi omalla salaisella reseptillään. :) Ja on minulle luvattu myös pitkä niska/päähierontakin. Hirmuinen ikävä sitä omaa mussukkaa. Kuusi viikkoa erossa rakkaimmastaan on kuitenkin niin hirvittävän pitkä aika! Varsinkin kun olemme koko suhteen aikana olleet toisistamme erossa vähän väliä. No, eipä tässä ole enää montaa päivää jäljellä.

Ajattelin tuossa tänään katsellessani muiden blogeja, miten vähän minulla loppujen lopuksi on blogissani noita Uuden Seelannin kuvia. Niitä kuitenkin on tietokoneella vaikka hur mycket, joten jossain vaiheessa voisin tehdä pienen päivityksen viime kesän tapahtumista Hawkes Bayssa ollessa, siellä nimittäin tuli tehtyä vaikka minkälaista pikku reissua ja uusia kokemuksia riitti miltei joka päivälle.

Tähän loppuun kuitenkin liitän kuvan eräästä yksinäisestä autiotalosta, joka sijaitsee miltei Wellingtonin keskustassa, Karo Drivella. Kuva on omistettu Elegialle, joka etsiskeli autiotaloja ympäri mualimoo. :) No, tässä yksi, joka on ehkä rakennettu siellä 20-30 luvun kieppeillä, ja oli mielestäni jonkinlainen kaupparakennus silloin muinoin. Talo on rakennettu todelliseen vanhan Wellingtonin tyyliin, niinkuin talo jossa asummekin. Kuva on otettu jo yli vuosi sitten ensimmäisellä Uuden Seelannin reissulla, ja talo oli niin yksinäisen ja erikoisen näköinen, että piti oikein ikuistaa se filmille. Talon ympärillä olevat rakennukset ovat kaikki täysin uusia, mikä mielestäni tekee pikku talosta entistä viehättävämmän ja mielenkiintoisemman. Yritin kurkkia ikkunoista sisään, mutta olivat sen verran likaiset etten nähnyt mitä kaikkea ihanaa siellä sisällä saattaisi olla! Luultavasti siellä olisi ollut kuitenkin nukkumassa joku paikallinen juoppo. ;)

Pimp my blog

Jaa, tuli lisättyä muutama juttu blogiini, kävijälaskurin toimivuudesta en tiedä, se jääköön nähtäväksi. Voi toki olla, ettei täällä kukaan edes käy lueskelemassa uskomattoman mielenkiintoisen elämäni vaiheita, mutta toivottavasti edes jokunen sukulainen tai tuttava. Edes säälistä :D Sään lisäsin myös, sillä noin 99% ihmisistä, jotka olen Suomessa tavannut ja joille olen asuinpaikastani kertonut kyselee aina Uuden Seelannin säätilaa. No, nyt ainakin blogini lukijat tietävät sen!

Ja jo ties kuinka mones uneton yö jatkuu näillä eväillä...

Uneton Itä-Suomessa

Tässä tehokasta ajanvietettä unettomuudesta kärsiville...

1) Vastaa kysymyksiin etsien vastaukset Googlen kuvahaun avulla.
2) Valitse kuva kuvahaun ensimmäisiltä sivuilta.

1) Ikäsi seuraavana syntymäpäivänäsi?

2) Minne haluaisit matkustaa?

Fidzi (ensi vuonna pääsen siellä käymäänkin kavereiden häissä! En malta odottaa! :) Viivytään siellä vähintäänkin 3 viikkoa ;)

3) Lempipaikkasi?

Miehen kotipaikka, Hawkes Bay, Uuden Seelannin "hedelmäkulho" :) Uskomattoman kaunis paikka, täynnä kuitenkin elämää, tekemistä ja nähtävää! Täynnä hedelmätiloja, upeita hiekkarantoja ja ystävällisiä ihmisiä.

4) Lempitavarasi?

Rakas pounamu (jade-kivi) kaulakoruni, ensimmäinen lahja jonka sain mieheltäni seurustelun alkuvaiheessa, kun olimme vielä erossa toisistamme. Mies oli sitä ensin pitänyt kaulassaan päivittäin, suudellut sitä, ja vielä kastanut sen Hawkes Bayn Wairoa-joessa (maori-tapa). Lähetti sen sitten minulle Suomeen päivittäin pidettäväksi. Pounamua ei saa koskaan ostaa itselleen tai kadottaa, tai se tuo todellista epäonnea. Muuten se suojelee omistajaansa ja toimii onnen amulettina.

5) Lempiruokasi?

Japanilainen ruoka on ehdoton lempparini nykyään ja varsinkin sushi! Wellingtonissa käymme paljon ulkona syömässä, ja erityisesti japanilaisissa ravintoloissa.

6) Lempieläimesi?

Koirat, mutta erityisesti kultaiset noutajat. Oma koirani Suomessa onkin jo 13-vuotias vanha herra ja mieheni kanssa olemme jo päättäneet ottavamme oman kultsi-pennun jossain vaiheessa, kun elämäntilanteemme on sopiva. :)

7) Lempivärisi?

Limen vihreä, ihanan energinen väri.

8) Tämän hetkinen tunnetilasi?

"exhausted"

9) Kulkuneuvosi?

10) Mitä teit viime lauantaina?

Pitää välillä palata "oman" ammattinsa äärelle, varsinkin täällä kotona ollessa.

11) Mitä teit viime sunnuntaina?

Nuf said

12) Keneltä näytät?

Kirsten Dunst... En parempaakaan keksinyt, en voi muuta sanoa kuin... "yeh right!!"