Viisi ❤

5 vuotta sitten sanoin "I do" sekä "tahdon" (kahdella kielellä, kyllä!) maailman ihannimmalle, lahjakkaimmalle miehelle. Tänään siis vietellään meidän hääpäivää. :) Luvassa ensin brunch lempikahvilassamme, elokuvaa The Roxyssa sekä romanttista illallista kuubalaisessa ravintolassa.

Rakkaastani hieman... Mies on nyt jatkanut opiskelujaan designin ja taiteen parissa, ja saanut upeita töitä valmiiksi, jotka saamme kohta laittaa näyttelyyn. Miehellä on koulussaan tällä hetkellä kaksi lempi-opettajaa/tutoria, joista on molemmista tulleet myös meidän hyviä ystäviämme. Molemmat miehet ovat menestyneet upeasti taiteen parissa maailmanlaajuisesti, toinen oli mukana muun muassa Monty Pythonin sarjan sekä elokuvien parissa ja teki läheisesti työtä (viereisissä huoneissa hänen mukaansa) H.R. Gigerin  kanssa elokuvassa Alien. Kävimme näiden kahden tutorin näyttelyssä pari kuukautta sitten, mikäs sen parempaa kuin upeaa taidetta, hyvää seuraa, ilmaista viiniä ja syötävää. :) Joten parhaat mahdolliset "mentors"it miehellä on, joten en malta odottaa lähestyvää taidenäyttelyä. Uudessa-Seelannissa, erityisesti Wellingtonissa, taide on aivan eri lailla arvostettua kuin esim. Suomessa, ihmiset ostavat töitä ja taidenäyttelyitä on meneillään jatkuvasti, joten taiteesta voi hyvinkin saada ansaituksi mukavasti elantonsa. Tosin mies aikoo suunnata luultavimmin graphic designer-hommiin ensi vuonna ja tehdä maalaustaidetta sivuhommana.

 Mutta anyway, tänään luvassa hyvin romanttinen päivä oman kullan kainalossa. Tähän loppuun vielä yksi meidän lauluistamme, jota kuuntelimme suhteen alkutaipaleella jatkuvasti ja kuuntelemme edelleenkin. ❤



ps. liitin ennemmin albumi-version kuin video-version, joka on hiipun verran pidempi ja parempi. :)

Häätöilmoitus!

IIK, huomenna olisi siskoni laskettu aika! Tässä on nyt viikkotolkulla odoteltu pienen tytön(?) syntymää tohkeissaan, mutta vieläkään mitään ei ole tapahtunut. Sisko tästä asiasta on nyt eniten harmissaan, mutta itsekin haluaisin naperon jo syntyvän, jotta voisin viettää mahdollisimman paljon aikaa kyseisen pienen ihmisen kanssa ennen Suomesta lähtöä. :( Joka kerta kun siskoni soittaa minulle, ensimmäinen ajatukseni on; "NYT!" Ja joka kerta saan pettyä. Äh, en malttaisi enää odottaa, että pääsen tapaamaan uutta perheenjäsentämme!

Vauvalle on kuulemma jo lähetetty tälläinen häätöilmoitus :) ;

Ja sitten muihin asioihin... perjantai-iltana pääsen vihdoin tapaamaan Lontoon serkkuani, ensimmäistä kertaa noin kuuteen vuoteen, ja samalla mieheni pääsee tapaamaan häntä ja muita englanninkielisiä sukulaisiani. Tarkoituksena on mennä illalliselle, jonne toivottavasti myös veljeni Helsingistä ehtii mukaan. Lauantai-aamuna olisi sitten mummini hautajaiset. En ole ollut eläissäni kuin muutamissa läheisten ihmisten hautajaisissa (onnekseni), joten en tiedä millainen päivästä tulee. Luultavasti itkuinen ja sekava, tai sitten jähmetyn aivan täysin ja vaivuin jonkinlaiseen koomatilaan, mene ja tiedä. Hyvä puoli tässä ja seuraavassa viikossa on se, että vietän suurimman osan ajastani töissä, joten en ainakaan istu kotona synkkien ajatusteni kanssa.

Kyllä saisi kevät jo alkaa tulla ja talven selkä taittua. Varmasti jokainen tarvitsee piristystä näinkin pitkän talven jälkeen. Tämä aamu ei ainakaan hirveästi piristänyt mieltä, ulkona näytti lähinnä tammikuulta tuoreiden lumikinosten takia. Töihin kävelykään ei ollut mitään herkkua lenkkarit jalassa liukkaalla, loskaisella pyörätiellä. Mieskin on ihmetellyt, miten ihmeen pitkä Suomen talvi voi olla, tämä kun on ensimmäinen vuosi, jonka hän on maassa viettänyt kokonaisuudessaan ja kokenut kaikki neljä vuodenaikaa putkeen. Esitin tietysti kootut selitykset tähän, kuten; "tämä on nyt vain niin epätavallinen vuosi" ja "viime vuonna täällä kuulemma kasvoi jo ruohoa maassa" sekä kliseisen "sillon kun minä olin lapsi, niin vuodenajatkin olivat aivan toisenlaisia..." ym, ym. Tiedä sitten miten mies nämä nieli. Hänen mielestään Suomessa suurimman kulttuuri-shokin aiheuttanut asia on juuri tämä talven pituus, kylmyys ja pimeys. "Puoli vuotta tätä, miten ihmiset jaksavat samaa vuodesta toiseen??" Älä muuta sano!

Tähän loppuun vielä yksi ehdottomista lempikappaleista Led Zeppeliniltä joka tuo aina kyyneleet silmiini; upean kaunis Rain Song (jonka lyriikat bändin parhaimmistoa, ja joka on mielestäni vaikuttavampi balladi kuin Ledin kuuluisin/hehkutetuin kappale Stairway To Heaven). Sopii lyriikoineen ja tunnelmineen täydellisesti tämän hetkisiin fiiliksiini, joita voisi myös kuvailla yhdellä ainoalla sanalla; bittersweet.



"It is the springtime of my loving - the second season I am to know
You are the sunlight in my growing - so little warmth I've felt before.
It isn't hard to feel me glowing - I watched the fire that grew so low.

It is the summer of my smiles - flee from me Keepers of the Gloom.
Speak to me only with your eyes. It is to you I give this tune.
Ain't so hard to recognize - These things are clear to all from time to time.

Talk Talk - I've felt the coldness of my winter
I never thought it would ever go. I cursed the gloom that set upon us...

But I know that I love you so

These are the seasons of emotion and like the winds they rise and fall
This is the wonder of devotion - I see the torch we all must hold. This is the mystery of the quotient - Upon us all a little rain must fall."

Matkakuumetta/ahdistusta

Matkavakuutukset, liput, passit, matkalaukun painorajoitukset, minigrip pussit nesteille, rahan vaihto, hammasharjat, vaatteet, meikit... Aaaah, vielä on järjestämistä viimeiselle viikolle Uudessa Seelannissa ennenkuin olemme lentämässä kohti Suomea. Tällä kertaa matka on onneksi hieman lyhyempi odotuksineen kuin viimeeksi, ja kulkee Aucklannin, Hong Kongin ja Frankfurtin kautta. Onneksi ei tarvitse lähteä Australian tai Englannin kamalille lentokentille palloilemaan. Erityisesti pidän tuosta Hong Kongin lentokentästä, se on niin viihtyisä, miltei kotoisa ja palvelu aivan loistavaa. Yleensä Aasian kentät ovat paljon matkailija-ystävällisempiä kuin esim. englannin kieliset kentät, olen huomannut. Liekö syynä tuo kuuluisa aasialaisen kulttuurin kohteliaisuus.

Nyt kun matka on näin lähellä alkaa hieman jännittämään... Miten ihmeessä oikein sopeudumme taas tuohon suomalaiseen kulttuuriin? Ei enää small-talkia, ravintola-illallisia, kahvila-lounaita, take away-kahveja, halpoja hedelmiä kaikissa sateenkaaren väreissä, englannin kieltä tai muita kieliä juurikaan (ehkä venäjää kuitenkin ja ripaus ruotsia), lukuisia eri etnisyyden ihmisiä joka puolella, roots ja dub-musiikkia, Cuba Streetin katutaiteilijoita, BYO ravintoloita, englannin kielisiä mainoksia tv:ssä, radiossa, billboardseilla, plunger-kahvia, "hat-parties", avokadoa ja marmitea leivän päällä ... pikkujuttuja, mutta niihin on niin tottunut ja ne tuntuvat niin turvallisilta. Yhtä turvallisilta kuin äidin ruisleipä ja sauna. Olen kotiutunut tänne niin hyvin, että tuntuu kuin olisin menossa yhdestä kotimaasta toiseen. Tältä se siis tuntuu olla kahden maan kansalainen! En malta odottaa että voin hakea kansalaisuutta muutaman vuoden päästä. Suomi on tottakai silti rakas ja isänmaa, enkä malta odottaa päästä kokemaan taas mökkeilyä, järvessä uintia ja valoisia kesäöitä. Tuntuvat varmasti hyvin eksoottisilta pitkästä aikaa! :D

Aro Valley, Wellington.

Loppuun vielä yksi lempilauluistani täältä Aotearoasta, joka tuo aina mieleen uusiseelantilaisen kesän; rennon rannalla hengailun, grillauksen, hyvän viinin ja seuran. The chilly bin, a few brewskies, some good mates, kiwi BBQ, jandals, the beach and goody goody gum drops ice cream, yum. :) (Mainittakoon vielä, että yksi tämän bändin jäsenistä on Bret McKenzie Flight of the Conchordseista. Täällä Uudessa Seelannissa Bret oli jo ennen tuota sarjaa hyvin tunnettu tästä ko. wellingtonilais-bändistä, The Black Seedseistä.)

ps. Tuossa videossa näkyvällä rannalla kävimme muuten road tripimme aikana viime vuonna :) Uskomaton Cathedral Cove, kaunein koskaan näkemäni paikka!

The Black Seeds - So True;

O Helga Natt

Aivan ihana klippi, jonka löysin youtubesta ja yksi lempi-joululauluistani. Ikinä. Ja vielä se paras versio siitä.☺ Joulumieltä teille kaikille näille joulunaluspäiville! Kiire on leipomisen ja siivouksen kanssa, ja varsinkin töiden, mutta aattoiltana saa sitten rentoutua ja nauttia joulusta oikein kunnolla. ☺ Laitan vielä ennen joulua kuvan joulukuusestamme, josta tuli aivan ihana koristelun jälkeen.

Mutta tässä tämä klippi... Nauttikaa!

Jussi Björling - O Helga Natt

Asiasta kukkaruukkuun hyppien

Todella rikkonainen päivitys luvassa, pahoitteluni. Liikaa kaikenlaista mielessä yhtä aikaa!

Olipas viikonloppu! Maanjäristystä, intialaista tanssiesitystä (pari viikkoa sitten vahingossa kirjoitin esityksen ajankohdan väärin, se olikin vasta nyt viime viikonloppuna), tanssimista tyttöjen kanssa aamun pikkutunneille asti, ja sunnuntaina aamiaista parvekkeella ensimmäistä kertaa tänä kesänä miehen kanssa, auringon porottaessa. Sunnuntaina kävimme myös miehen kanssa pitkällä kävelyllä ympäri kaupunkia, mm. uudella työpaikallani tavaratalossa ja sen joulu-osastolla, terassilla kahvilla ja hampurilaisilla päivän päätteeksi Burger Fuelissa. Ihan tarpeeksi ohjelmaa yhdelle viikonlopulle.

Tämä viikkokin tulee olemaan kiireinen; tänään kävin uudella työpaikalla esittelemässä itseni tuleville työkavereilleni ja huomenna olisi se kauan odotettu Nick Oliverin keikka, torstaina vapaapäivä ja suunnitelmissa leipoa sitruuna cup cakeja viimeiselle työpäivälleni, joka on taas perjantaina. Perjantaina olisi myös kahvit uuden suomalaiskaverin kanssa ja lauantaina hyvän ystävän 21-vuotis syntymäpäivät illallisineen. Ei siinä olekaan sitten kuin yksi päivä ilman mitään ohjelmaa ja maanantaina, ensimmäinen työpäiväni Elizabeth Ardenilla! Apuva! Nyt alkaa pikkuhiljaa jännittämään uusi työpaikka, johon kävin tänään tutustumassa, ja minulle esiteltiin mm. tiskien vieressä oleva kauneushuone (jonne muuten vie se kuuluisa Red Door :) jossa kasvohoito-tuoli ja microdermabrasion-kone (en todellakaan tiedä tuon suomenkielistä vastinetta...)

Sarjassamme "outoja kokemuksia" muuten... Toissa viikonloppuna kävin auttamassa yliopisto-kaveriani, joka tarvitsi mallin päättötyöhönsä. Kaverini opiskelee tekstiili-suunnittelijaksi, joten hommanani oli ensin (entisenä kampaajana) tehdä itselleni 50-luvun tyyppinen kampaus ja meikki, laittaa jalkaan mustat korkokengät ja ilmestyä asuntomme ala-ovelle puolen päivän maissa. Päivä oli ihanan aurinkoinen ja lämmin, ja nopean pysähdyksen paikalliseen "pullo-kauppaan" niinkuin täällä sanotaan (bottle shop) jälkeen, matkamme jatkui kaverini asunnolle valokuvien ottoon. Valokuvat otti toinen yliopisto-opiskelija, joka yllättäen on valmistumassa ammatilaiskuvaajaksi. Ensin kaverini kiinnitti päälleni valkoisen lakanan hakaneuloilla ja vyöllä sai sen näyttämään melkein kuin hääpuvulta. Sitten seurasi poseerausta eri asennoissa, lakanassa seisoen (kaverini aikoo photoshopilla liittää tekstiili-kuvionsa lakanaan). Lisäksi ajattelimme ottaa muutaman kuvan myös ulkona, ja lopputuloksena jouduin seisomaan julkisella paikalla, aivan tuskallisen hitaasti liikkuvan ruuhkan vieressä, poseeraten eri kuvioisten seinien edessä, puuvillalakana-mekko päälläni, 50-luvun meikissä ja kampauksessani. Wellingtonin tuuli teki poseerauksesta keskivertoa vaikeampaa, joten hiukset siinä lensivät sekä lakanan kulmakin nousi muutamaan kertaan haluttua korkeammalle, joka taas sai kovia tööttäyksiä ja huudahduksia lauantai-fiiliksissä olevilta, ruuhkassa seisovilta mieskuskeilta ja heidän idiootti-kavereiltaan. Voi elämä että nauratti ja hävetti yhtä aikaa. Mutta kuvat saimme otettua ja kaverini oli lopputulokseen tyytyväinen. Ja muutaman drinkin jälkeen, kokeileehan noita amatööri-mallin hommia kuka vaan. :) Siitä ei muuta kuin takaisin autolle, jossa tapahtui nopea vaatteiden vaihto ympärilleni pälyillen ja tietokoneelle katsomaan mitä kuvista oikein tuli. Lopputuloksen saatan myöhemmin postata tänne, mikäli eivät ole aivan kamalia! Kaveri joutuu ne kuitenkin photoshoppailemaan ensin. :)

Mutta nyt ei muuta kuin vilkkaan loppuviikon odotukseen! Ja muuten, arvonta tapahtuu torstaina, tai viimeistään perjantaina, joten onnea kaikille, silloin myös paljastan palkinnon... :) Ja jos joku ei ole vielä ehtinyt osallistua, ei muuta kuin mukaan vaan!

Töitä, koiria, koiria, töitä.

Kolme työhaastattelua, kolme todella mielenkiintoista työtä, kahden viikon sisään. One down, two to go. Toivottakaa onnea!! Viikonloppu meni korealaista karaokea laulaessa, viiniä litkiessä ja sohvalla löhöten, hauskaa oli. Nyt Wellington on kevät-sateiden vallassa, toivotaan että huomenna on aurinkoista kun on taas yksi haastattelukin. Koirien kanssa on tullut peuhattua taas nykyisessä työssä, sieltä saa joka päivä uuden kaverin ja nyt jo mietin miten vaikea sieltä on sitten jossain vaiheessa lähteä, kun on kiintynyt jo niin moneen karvaturriin.... Onneksi miehen kautta pysyy yhteydessä lempikoiriini jatkossakin...

Arvonta lähestyy, siellä saa vielä käydä osallistumassa, ei ole liian myöhäistä... En ole vielä palkintoa ostanut, mutta hyvä idea pyörii jo mielessä... Ja lisää mielenkiintoisia keikka-uutisia sain kuullessani että ruotsalainen metalli-bändi Meshuggah ja amerikkalainen Isis ovat tulossa lähikuukausien aikana tänne Wellingtoniin esiintymään pienelle klubille. Erikseen siis, eivät yhdessä. Joten jeeeeeee lisää lempimusiikkia ja oikein live-muodossa siis luvassa!

Tänä viikonloppuna olisi kaverin intialainen tanssiesitys lauantaina ja sitten illallinen sen jälkeen. Tässä pitäisi alkaa myös suunnittelemaan omia syntymäpäivä-juhlia, jotka ovat muodostumassa myös Halloween-juhliksi... Siihen pitäisi alkaa miettiä jo asuakin... Kehotuksia otetaan vastaan! :)

Karvainen kaverini Austin kieli hiekan peitossa ja hänen kaverinsa (jonka nimeä en nyt muista) rannalla nauttimassa elämästä.

Bullterrieri Thomo (tai rugby ball-head kavereiden kesken) koirien pihalla rentoutumassa kevät-auringossa.

Hell yes, Nick Oliveri!

Yeee-haaw! Vihdoin, ikuisuudelta tuntuneen odotuksen/tauon jälkeen pääsen taas rock-keikalle! Nyt kun on taas tulossa jotain näkemisen arvoista. Ensi kuussa siis menemme miehen ja muutaman kaverimme kanssa katsomaan Nick Oliveria, joka on siis toinen Queens of the Stone Age-bändin perustaja-jäsenistä ja melkein kaikkien henkilökohtaisten QOTSA-lempibiisieni kirjoittaja (QOTSA on yksi lempibändeistäni, tottakai). Mies on ollut myös mukana monessa muussakin projektissa; Kyuss-bändissä myöskin perustaja-jäsenenä, ja myös vaikuttanut bändeissä Winnebago Deal, Motörhead, Mark Lanegan Band, Masters of Reality, Turbonegro ja Moistboyz. Aika nopealiikkeinen kaveri siis. Nyt mies suuntaa maailmankeikalleen, mutta aivan soolona ja kyseessä on akustinen keikka. Joten tulee olemaan aikamoinen elämys; musiikkinero yksin lavalla kitaransa kanssa. Nick on muuten kuuluisa nakuilustaan lavalla, että voi olla aika mielenkiintoinen keikka... ;D ja varmasti ikimuistoinen! Plussana Bodega-klubi jossa mies esiintyy, sijaitsee noin 50 metrin etäisyydellä asunnostamme. Joten varmasti iltaa aloitellaan ensi tässä kämpillä ennen klubille siirtymistä. Yusss!! :)

Queens of the Stone Age

Ikävä kyllä tuo aikasemmin mainitsemani Pearl Jamin sekä vierailevan Ben Harper & Relentless7:n keikka jää minulta valitettavasti nyt väliin. Oh the humanity. :( Sitä on tässä tuskailtu nyt kuukauden päivät, mutta ei anna rahatilanne periksi, ei niin millään. Entistä tuskallisemman tilanteesta tekee se, että kaverimme bändi on soittamassa lähiaikoina Slayerin ja Megadethin kanssa Aucklandissa, lämppäämässä näitä kahta kulttibändiä ja missaan nyt nuokin keikat! Voi peeeeeerrrr.....jantai, että ottaa päähän. No, ei auta itku markkinoilla. Onneksi sentään päästään tuolle Oliverin klubi-keikalle, ne kun ovat aina paljon parempia ja tunnelmallisempia kuin suuret areena-keikat. Tähän vielä loppukevennykseksi hieman tuon paljon hehkuttamani Nick Oliverin musiikkia sieltä Queens of the Stone Age-ajoilta... Ja ps. sain muuten kaksi työhaastattelua ensi viikoksi, ei ollenkaan huono juttu!!! :)

Edit. Pääsin tapaamaan Nick Oliveria keikan jälkeen baarin hiljaisella takapihalla, juttu luisti hyvin, kuvia räpsittiin ja hauskaa oli. Hieman starstruck-fiilis jälkikäteen! :) Todella mukava, maanläheinen kaveri.

Elossa ollaan!

Järkyttävän pitkän hiljaisuuden jälkeen olen päättänyt palata blogi-maailmaan, ainakin satunnaisesti. Tässä on sattunut ja tapahtunut niin paljon että heikoimpia oikein heikottaa. Työpaikalla erityisesti, nimittäin sain vihdoin uuden työpaikan ja jätin tuon stressaavan entisen. Nyt on siis pullat uunissa (no ei sillä sukua kauhistuttavalla tavalla, ei!) hyvin ja elämä kuin alkanut uudestaan! Mikä sopii hyvin tähän keväiseen tunnelmaan täällä. Sain väliaikaisen työpaikan miehen firmassa, jossa hoitelen toimistohommia, soittelen asikkaille ja kerron firmamme palveluksista. Eli tavallaan puhelinmyyjän rooli, mutta huomattavasti parempi työilmapiiri ja työkaverit kuin tuolla aikaisemmassa. Teen ainoastaan neljä ja puoli tuntia per päivä, mutta palkkaa tulee melkein tuplasti enemmän per tunti. Ja lisänä saan hengailla hassujen koirien kanssa joka päivä ja nähdä miestäkin välillä enemmän. Joten ei ole valittamista, saan viettää aikaa välillä muidenkin harrastusten parissa kuin työn. Ja tuolta entiseltä työpaikalta sain niin monta hyvää ystävää palkakseni, etten voisi olla kiitollisempi. Nyt puhaltaa uudet tuulet ja kesä tulee jo kovaa vauhtia! Viime viikonloppuna vietimme miehen syntymäpäiviä, jonne kutsuimme 20 läheisintä kaveriamme ja ilta oli mitä mainioin. Ainoana huonona puolena oli lauantai-illalta saatu nuha, joka tarttui tuolla ulkoilmassa hilluen, kesätakki päällä. Tunnun välillä unohtavan, että varsinkin yöllä lämpötilat välillä laskevat täällä suhteellisen alhaiseksi, mutta ei sitä juhliessa aina muista pukeutua sopivasti.

Täksi tulevaksi kesäksi olisi jo nyt paljon ohjelmaa; mahdollinen Pearl Jamin & Ben Harperin keikka marraskuussa Aucklandissa, muutama muu keikka täällä Wellingtonissa, Sibelius festivaali Wellingtonissa, ystävien häät Hawkes Bayssa, Rugby Sevens turnaus Helmikuussa Wellingtonissa, syntymäpäiviä, ystävien paluujuhlia, Cuba Street Carnival Wellingtonissa... Aika mielenkiintoinen kesä siis edessä! Täällä Wellingtonissa kun aina tapahtuu jotain kesän ja kevään aikana, joten tylsää ei tule olemaan vaikkei isompaa tapahtumaa olisikaan tiedossa joka viikolle. Huomenna aiomme miehen kanssa ottaa pitkän viikonlopun ja ajaa Hawkes Bayhin kavereita ja miehen perhettä tapaamaan pitkästä aikaa. Mukaan lähtee yksi lempikoiristamme miehen työpaikalta (ainiin ja myös minun työpaikaltani, heh), staffi Austin (kuvassa vasemmalla).

Tänään oli niin ihana, keväinen päivä. Aurinko lämmitti samalla tavoin kuin Suomen kesäkuussa, tuuli oli pohjoinen (täällä se tarkoittaa lämmintä tuulta) ja ihmiset kesävaatteissa, vaikka asteita ei ollut parhaimmillaan kuin 17. Kävelin kaupungilla ja yritin imeä kaiken positiivisuuden ja hyvän olon itseeni ympäristöstäni. Tosin kävelykadulla minut pysäyttänyt Punaisen Ristin rahankerääjä sai minut vähän varuilleni. Vielä kuukausi sitten elämä tuntui painostavalta, mutta nyt tunnen itseni taas vapaaksi ja elinvoimaiseksi, ajatella millainen vaikutus huonolla työilmapiirilla voi olla ihmiseen. Nyt voin taas keskittyä bloggailuunkin vaihteeksi, ja siitä tulikin mieleeni... täytyykin tästä käydä blogi-kierroksella ihmettelemässä mitä teille kaikille ihanille ihmisille kuuluu! :)

Aaaargh.

Aurinko nousee Wellingtonin ylle, sitä seurailen tässä töihin lähtiessä. Mieli on vähän sekava, eilisen illan kaverin läksiäisjuhlien jäljiltä olo on väsynyt, mutta onnellinen, mutta myös eilisen työpäivän jäljiltä stressaantunut. Kaveri lähti Lontooseen tyttöystävänsä luokse ja kateellisena mietin miten ihana olisi päästä pois arjen ahdistavuudesta ja olla taas lentokoneessa, intoa täynnä, lomalle menossa. Päivän kysymys ja aihe; Miksi ihmiset ovat niin epärehellisiä ja arvaamattomia? Timjamiina-blogissa kyseltiin samaa. Olen kurkkuani myöten täynnä kaikkea sitä dramatiikkaa jota töissä joutuu naisten välillä todistamaan. Todellista ihmisten selkien puukotusta, takin kääntämistä ja mustamaalausta. Onneksi itse olen onnistunut pitämään pääni alhaalla ja suht koht välttynyt pahimmilta konflikteilta. Ehkä siksi etten harrasta juoruilua tai että olen lojaali ihmisille joille olen näin luvannut olevani. Joskus tuntuu kuin olisi takaisin ala-asteella. Aikuiset naiset käyttäytyvät kuin pahaiset pikkukakarat. Nyt viime viikon aikana tilanne on päässyt täysin käsistä ja lähes joka päivä joku on ollut kyynelissä taukotilassa. Härregyyd. Olen aivan valmis vaihtamaan maisemaa, ja työkavereita ja toivottavasti pystyn lähtemään ajoissa ennenkuin stressi saa minustakin otteensa. Eli ei muuta kuin metsästämään uutta paikkaa. Ja vaihteluhan tekee gutaa, eikö? :)
Päivän piristykseksi vähän musiikkia... Tämä saa aina hymyilemään kun elämä potkii päähän!

http://www.youtube.com/watch?v=fTMqPTIbvzI

En näköjään saa videota tähän liitettyä mutta linkki riittääköön.

(... ja lisäyksenä, jo pelkästään Ben Harperin kuvan katsominen auttaa pahimpaakin vitutukseen... ;D )

*insert funny yet witty title here*

Taitaa olla blogin kirjoittaminen tiukassa tänä vuonna. Vaikea löytää aikaa nykyään, mikä siinä oikein onkin! Sain vuoden ensimmäisen haasteen Piparmintulta, Stellinalta ja Marguetalta. Eli minun täytyy kertoa 6 asiaa itsestäni. Olen tehnyt vastaavan postauksen aiemminkin, mutta yritän silti keksiä muutaman uuden suhteellisen mielenkiintoisen seikan itsestäni. :)

1. Inhoan shoppailua, se on minulle hyvin epämieluista puuhaa, ehkä suurin syy siihen kuuden vuoden työskentely kaupoissa ja asiakaspalvelussa. Shoppailu imee minusta kaiken energian ja jättää aina uupuneeksi. Vaatteiden päälle sovittamista en harrasta juuri lainkaan. Omalla työpaikalla kylläkin, hiljaisina hetkinä, paremman tekemisen puutteessa. :)

2. Olen (suurimman osa ajasta) perfektionisti. Sen huomaa eri asioista kuten töissä olemisessa; jos joku sattuu sotkemaan rakkaan Elle MacPherson-alueeni tai ei hoida työtään kunnolla, ärsyynnyn todella. Myös kotona perfiktionismini tulee esiin esim. ruuan laitossa tai leipomisessa, jos kaikki ei suju täydellisesti, poltan päreeni samantien ja aloitan alusta. Do it right or don't do it at all.

3. En voisi elää ilman musiikkiani. Tarvitsen sitä päivittäin, suurissa annoksissa, tai päiväni on pilalla. Musiikki inspiroi, antaa energiaa ja nostaa mieltä. Elän ja hengitän sitä.

4. Lempiviinejäni ovat shiraz ja shiraz rosé. Harvemmin nautin mitään muuta, mitä nyt alkoholijuomiin tulee.

5. Uuden vuoden lupaukseni oli ostaa pelkästään kosmetiikka-tuotteita, jotka eivät ole testattu eläimillä. Body Shop ja Lush ovat siis lempiliikkeitäni tällä hetkellä.

6. En voisi elää ilman chuck taylorsejani. Parempia kenkiä kuin Converset, ei olekaan. Eikä koskaan tule olemaankaan! Aion kerätä niitä lisää, kaikissa sateenkaaren väreissä ja tyyleissä :)Haastan seuraavat lukijani...
Elegian, Liljan, Katariinan, Jaanan, J:n ja Itkupillin.

Säännöt tähän kyselyyn: 1) Link to the person who tagged you. 2) Post the rules on your blog. 3) Write six random things about yourself. 4) Tag six people at the end of your post and link to them. 5) Let each person know they've been tagged and leave a comment on their blog. 6) Let the tagger know when your entry is up.

Hipit, hurraa!

(Varoitus! Tämä postaus on provosoiva ja se voi aiheuttaa joissakin ihmisissä ärtymystä ja vihaisia tunteita.)

Okei, tämä voi tuntua hieman epäpyhältä kirjoitukselta joistakin, varsinkin viime postaukseni jälkeen jossa hehkutin saamiani syntymäpäivälahjoja. Anyway. Saamilleni lahjoillehan minä en mitään voi, mutta siihen mihin omat rahani laitan, kylläkin. Itkupilli kirjoitteli tuolla maailman materialistisuudesta ja kerskakulutuksesta. Vielä vuosi sitten ajattelin asian toisin, enkä juuri välittänyt ruuasta jota söin, tai vaatteista joita ostin. Mutta jotain tapahtui, ehkä se on uudet ihmiset joita olen tavannut tai elokuvat joita olen viime aikoina katsonut... Tai elämäntyyli täällä ulkomailla. I have seen the light.

Shoppailu, turhan materian haaliminen ja merkkien perässä juokseminen... nykypäivän kirous. Henkilökohtaisesti en ole ikinä ollut merkkivaatteiden perään, suurimman osan vaatteistani ostin henkkamaukalta ja muista ketju-liikkeistä. Nyt, ainut asia joka minulle merkkaa on laatu ja tavaran alkuperä. Kuten tuolla aikaisemmin jo kirjoittelinkin kirppishoppailuni jälkeen; en todellakaan halua antaa yhtään enempää rahaa noille suurille maailmaa pyörittäville yhtiöille ja sieluttomille pukumiehille, jotka huoletta käyttävät lapsi- ja orjatyövoimaa saadakseen tuotteilleen mahdollisimman suuren voiton. En ymmärrä ensinkään tätä nykymaailman ketjuliikkeiden kannatusta ja merkkituotteiden suitsutusta. Gucci, Chanel, Gap, McDonalds, Starbucks, Versace...joka kerta, kun näen ihmisiä suurissa D&G aurinkolaseissaan tai Calvin Klein paidoissaan mietin miten helposti ihminen on aivopestävissä. Tämän tekstin jälkeen saan varmasti paljon hatemailia ja vihaisia kommentteja, mutta tosiasioitahan nämä ovat. Jos ette usko minua, millaisessa jamassa maailmamme on ja millainen ote suurilla yhtiöillä ja erityisesti pankeilla on meihin, katsokaa netistä elokuva Zeitgeist Addendum, ja sen edeltäjä, Zeitgeist The Movie. Lupaan teille, että noiden kahden elokuvan jälkeen ajatusmaailmanne muuttuu, tai ainakin pitäisi muuttua jonkin verran.

Mikä tässä loputtoman tavaran haalimisessa on sitten takana? Jotenkin meihin on iskostettu ajatusmaailma, jossa ihmisen täytyy olla kaunis, trendikäs, rikas ja kuuluisa. Sinun tätyy omistaa ainakin kaksi autoa, iso talo uima-altaineen ja jumalaton karderoobi. Sekö sen onnellisuuden sitten takaa? Maailmamme on niin vääristynyt kaikkine vaatimuksineen, että melkein mieli tekee ottaa ja muuttaa keskelle metsää, asumaan jonnekin kauas koko yhteiskunnastamme. Tyyliin Into the Wild. :) Milloin vihdoin alamme kyseenalaistamaan kaikkea sontaa, jota meille syötetään? Milloin vihdoin alamme ajatella omilla aivoillamme ja käännämme ihmiskunnan kelkan kohti parempaa tulevaisuutta ennenkuin on liian myöhäistä?

Jos hieman enemmän kiinnittäisimme huomiota kaikkeen siihen tavaraan jota ostamme joka päivä, ruokaan jota syömme, kemikaaleihin joita työnnämme kehoomme, ja erityisesti kaiken tämän alkuperään, voisimme elää paljon rikkaamman ja terveellisemmän elämän. Ilman turhaa materialistisen yhteiskunnan painetta. Ja samalla voisimme ehkä pelastaa maailmamme hautautumasta heräteostoksiimme ja kaikkeen muuhun roinaamme, jota käytämme muutaman kerran ja heitämme pois. Minulla, niinkuin meillä kaikilla muillakin, on vielä pitkä tie täydelliseen muutokseen, mutta pienet muutokset vievät jo pitkälle. Ja niinkuin Itkupillikin tuolla kirjoitti, kyllä, tämä on saarna, ja sen tarkoitus on herättää ärtymystä ja mielipiteitä. Nimittäin jos jotain, niin maailmamme tarvitsee enemmän mielipiderikkaita ihmisiä, kyseenalaistamista ja vastarintaa. Kieltäydyn alistumasta yhteiskunnan suurvallan alle, niinkuin meidän kaikkien pitäisi. Just stick it to the man! :)

Tässä vielä ajatuksia herättävän laulun "Society":n lyriikat, elokuvasta Into the Wild (jälleen kerran).

"Oh it's a mystery to me.
We have a greed, with which we have agreed...
and you think you have to want more than you need...
until you have it all, you won't be free.

Society, you're a crazy breed.
I hope you're not lonely, without me.

When you want more than you have, you think you need...
and when you think more then you want, your thoughts begin to bleed.
I think I need to find a bigger place...
cause when you have more than you think, you need more space.

Society, you're a crazy breed.
I hope you're not lonely, without me.
Society, crazy indeed...
I hope you're not lonely, without me.

There's those thinkin' more or less, less is more,
but if less is more, how you keepin' score?
It means for every point you make, your level drops.
Kinda like you're startin' from the top...
and you can't do that.

Society, you're a crazy breed.
I hope you're not lonely, without me.
Society, crazy indeed...
I hope you're not lonely, without me
Society, have mercy on me.
I hope you're not angry, if I disagree.
Society, crazy indeed.
I hope you're not lonely...
without me."

Omituisten otusten kerho

HAASTE (jonka sain ihanalta Susannelta, kiitos Susku :) :
"Paljastan viisi omituista tapaani. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä."

1. Musiikin kuuntelu. Tarkemmin ottaen samojen levyjen kuuntelu uudelleen ja uudelleen... Kuuntelen musiikkia kausittaisesti, eli tietyt levyt pyörivät viikkoja ennen kuin vaihdan ne toisiin. Tällä hetkellä levylautasella pyörii Incubusta, Eddie Vedderiä, Kings of Leonia, Deftonesia ja Pearl Jamia. Kovimpina biiseinä tällä hetkellä Eddie Vedderin "Hard Sun" ja Kings of Leonin "Use Somebody", olen aivan koukussa. Mutta niin on onneksi mieskin. :)

2. Avokadot. Siitä lähtien kun saavuimme miehen lapsuuden kotiin Hawkes Bayhin, olen ollut hulluna avokadoihin. En pysty syömään enää paahtoleipääkään ilman avokadoa ja tomaattia. Hawkes Bayssa kävimme anopin kanssa ostamassa maailman parhaita avokadoja eräältä avokado-tilalta (hassu sana tuo avokado), enkä sen jälkeen ole voinut hallita riippuvuuttani. Margariiniakaan ei enää tarvitse käyttää, avoa vaan leivän päälle ja avot! :)


3. Elokuvat. Minulla on kaksi outoa elokuva-pakkomiellettä. Ensimmäisenä jatkuva näyttelijöiden nimien muistaminen. Minun täytyy AINA muistaa jokaisen vähänkin kuuluisan näyttelijän nimi, tai tulen hulluksi. Ja jollen muista nimeä, kymmenen minuutin pääni puhki miettimisen jälkeen joudun tarkistamaan sen IMDB:ltä. Toinen on elokuvien alussa esiintyvien tuotantoyhtiöiden logojen arvailu. Saatan elokuvan alussa huudahdella tyyliin; "NEW LINE CINEMA!!" tai "SPYGLASS ENTERTAINMENT!!" mikäli tuttuja logoja alkaa sadella ruudulle. Nämä molemmat pakkomielteet olen perinyt elokuvaguru-isoveljeltäni, jonka kanssa kilpailemme aina logojen ja näyttelijöiden muistamisesta. :)


4. Kännykkä, rahapussi, avaimet. Olen hullun varovainen näiden kolmen asian kanssa. Minne tahansa menenkin, aina ennen lähtöä tarkastan ainakin kolme kertaa että kaikki on mukana, ja laukku varmasti kiinni. Yksin matkustaessa maailman toiselle puolen tästä tuli todellinen pakkomielle passin, matkalippujen, rahapussin ja viisumin kanssa sählätessä. Ja jos otan tipankin alkomahoolia, tilanne vain pahenee, ja saatan tarkastaa tavaroitani jopa viiden minuutin välein. Ei huono pakkomielle, mutta joskus, jostain täysin käsittämättömästä syystä saatan unohtaa kännykän tai avaimet kotiin. ENKÄ YMMÄRRÄ MITEN SE ON MAHDOLLISTA!


5. Kuuhulluus. Jälleen kerran; en tiedä miten, mutta olen aina täydellä kuulla yöllä niin virkeä, että voisin tehdä kotona vaikka suursiivon tai pyöräyttää täytekakun. Minulla on ollut sama vika pienestä pitäen, enkä ymmärrä miksi. Mies aina naureskelee "kuuhullu"-väitteelleni, mutta en mahda asialle mitään. Käsittääkseni sille ei ole minkäänlaista tieteellistä selitystä, vaikka useat ihmiset siitä kärsivätkin. Joskus saatan valvoa keskellä yötä monta tuntia, enkä tiedä miksi, ja seuraavana päivänä saan selville että yöllä onkin ollut täysikuu. Mystistä.


Haastan tai pyydän liittymään tähän Omituisten Otusten Kerhoon seuraavat bloggaajat;

-Katariina Helsingistä
-Athelas ihan naapurista eli Uudesta Seelannista, Aucklandista
-Elegia, Koti-Suomesta
-Sari, USA:sta
-Johanna, myöskin Helsingistä

Elokuvia ja tunnustuksia

Elokuvafriikin paluu.... Viime aikoina olen nähnyt kolme hyvin vaikuttavaa uudehkoa elokuvaa, mikä on hyvin harvinaista minulle. Kahden elokuvista on ohjannut sama mies, eräs lempiohjaajistani, tanskalainen Lars von Trier. Aivan ensimmäisenä katsoin miehen ohjaaman elokuvan Breaking the Waves ja minisarjan nimeltä Riget - The Kingdom, josta ilmeisesti väännetään nyt amerikkalaista versiota a'la Stephen King. Tyypillistä. Mennään varastamaan pienempien budjettien ideat ja amerikkalaistetaan ne (esim. japanilaiset The Ring, The Grudge, Dark Water, The Eye, ym.) Amerikkalaisilla ohjaajilla ei tunnu riittävän omat ideat. ANYWAY, hiljattain katsoin mestariohjaaja von Trierin kaksi suurinta luomusta, tai ainakin kansainvälisesti tunnetuinta; Björkin tähdittämän musikaalin Dancer in the Darkin ja Nicole Kidmanin tähdittämän Dogvillen. Molemmat elokuvat jättivät minut enemmän kuin vaikuttuneeksi. Olin muutaman päivän ajan edelleen aivan elokuvien lumoissa ja ne jäivät vaivaamaan minua pitkäksi aikaa sen jälkeenkin. Lars von Trierillä on hyvin omatakeinen tyyli ohjata elokuviaan ja hän on tunnettu vahvoista naispäähahmoistaan, jotka hän laittaa mitä hirveimpien koettelumuksien eteen. Von Trier rakastaa haastaa katsojansa juuri näillä kovilla koettelumuksilla elokuvissaan. Erityisesti hänen loppukohtauksensa ovat hyvin moukarilla kasvoille-tyyppisiä, voimakkaita ja niskavillat pystyyn nostavia lopetuksia. Dancer in the Darkin aikana itkin enemmän kuin olen koskaan elokuvan vuoksi itkenyt, enkä yleensä sorru moiseen naiselliseen tunteiluun, mutta tämä elokuva osaa haastaa katsojansa, kiduttaa häntä loppuun asti ja vihdoin armahtaa lopussa traagisella finaalilla, joka saa aikuiset miehetkin pillittämään kuin pikkuvauvat. Tällaisia elokuvia saisi olla maailmassa enemmänkin.


Kolmas elokuva jonka vastikään katsoin oli näyttelijä Sean Pennin ohjaama Into the Wild. Tarina nuoresta miehestä, joka alkaa kapinoimaan yhteiskuntaa ja sen odotuksia vastaan ja karkaa Alaskaan asumaan yksin, keskelle erämaata. Elokuva perustuu tositapahtumiin ja mieheen nimeltä Christopher McCandless. Enempää en viitsi elokuvan juonta paljastaa, katsokaa itse, ette tule pettymään. Uskomaton elokuva kaikkine opetuksineen ja vapauden janoamisineen. Jokainen matkaaja tai reilaaja pystyy varmasti samastumaan Christopherin elämäntarinaan ja hänen vankkoihin moraaleihinsa. Olin hyvin vaikuttunut Sean Pennin ohjaustaidoista ja siitä, että tämä on Hollywood elokuva, mutta erilainen sellainen. Ja hyvän elokuvan lisäksi saa nauttia loistavasta soundtrackista, jonka on taiteillut Pearl Jamin uskomaton Eddie Vedder, ja tämä tekee elokuvasta vielä erikoisemman ja kauniimman.


Tänään olisi tarkoitus suunnata Aro Videoon hakemaan The Diving Bell and the Butterfly - Perhonen Lasikuvussa - dvd. Kirjan olen lukenut muutamaan otteeseen ja elokuvasta olen kuullut niin paljon hyvää, etten voi vastustaa kiusausta. Tämäkin pätkä minun kuului nähdä jo puolisen vuotta sitten, mutta jostain syystä en ole saanut aikaiseksi. Toivottavasti elokuva yltää korkeisiin odotuksiini. Vaikka kirjahan on aina parempi kuin elokuva... :)


Ja siihen tunnustukseen... Nana lahjoitti minulle ihanan kunniamerkin, jonka aion laittaa kiertoon... Kiitos Nana muistamisesta! Itse aion nimittää seuraavat bloggaajat;

1. Itkupilli - jonka kahta blogia seuraan jatkuvasti, Itkis kun kirjoittaa niin mieleenpainuvasti elämästään ja elämänarvoistaan L.A.:ssa.
2. Elegia - taitava valokuvaaja (ja nyt myös elokuvantekijä :) ja villin mielikuvituksen omaava runoilija
3. Eveliina - suomalaistyttö seikkailee Karibialla, mielenkiintoista lukemista aivan toisenlaisesta kulttuurista
4. Katariina - sielunsiskoni, australialaisen miehen kanssa naimisissa oleva nainen Helsingissä :) tietää paljon kahden kulttuurin välillä elämisestä :)
5. Piparminttu - parikymppisen tytön arkea karamellimaassa :)
6. Rita - kaikkea opetukseen ja elämään liittyvästä kirjoittava, kansainvälinen nainen.
7. Johanna - muotitietoinen bisnesnainen :D, joka kirjoittaa kaikesta arjen ja juhlan välillä



The Rules:
1. The nominated is allowed to put the picture on their blogs.
2. Link to the person who awarded you.
3. Nominate seven other people and link to them.
4. Leave a message on their blogs to make them aware that they're nominated.

JA, tähän loppuun ajattelin liittää musiikkia elokuvasta Dancer in the Dark. Björkin uskomaton tulkinta, ja joka varmasti elokuvan nähneille tuo eläviä muistoja mieleen tuosta kuuluisasta sydäntäsärkevästä finaalista. Jo tämä musiikki tuo kyyneleet silmiini.

Hottentotti

Brandon Boyd - Incubus

Ihanan Athelaksen innoittama lähdin mukaan tähän blogi-haasteeseen: "Nimeä viisi mielestäsi hyvännäköistä miestä viidessä minuutissa. Aika alkaa nyt!"

En voinut vastustaa kiusausta, ja näin lauantai-iltana, täysin väsyneenä työviikon jäljiltä tämä on mukava piristys. :) Huomenna suuntaamme Hawkes Bayhin, joten kohta nukkumaan...

Brandon Boyd - Incubus


Ben Harper


Jeff Buckley - (R.I.P.)

Mike Patton - mm. Faith No More, Mr Bungle, Tomahawk, Lovage, Fantômas


Joaquin Phoenix

Juhlaviikonloppu

Toissa viikonloppu tosiaan oli yhtä juhlaa. Perjantaina oli siis kuukausittainen firman illallinen tai illanvietto, jonne kokoonnuimme viimeisen kerran kokonaisena työporukkana. Muutaman viikon päästä joudumme siis sanomaan hyvästit muutamalle rakkaalle osa-aikaiselle tytöllemme, joita tulemme kyllä ikävöimään kovasti. Mutta perjantai-iltana pidimme kaikki hauskaa paikallisessa turkkilaisessa ravintolassa nimeltä Café Istanbul. Saimme myös nauttia vatsatanssiesityksestä, josta vastasi ravintolan omat tanssijat. Koko työporukkamme istui omassa syvennykseen ravintolan takaosassa, jossa meillä oli matalat pöydät ja lattiatyynyt istumista varten, aivan kuin olisi illastanut haaremissa. Keskellä ravintolaa roihusi tuli, joka lämmitti mukavasti, ehkä jopa liikaakin, koska täpötäydessä ravintolassa oli valmiiksi kuuma kuin pätsissä. Mutta se vain lisäsi tuhannen ja yhden yön tunnelmaa. Ilta venyi noin puolille öin, ravintolasta menimme vielä porukalla tanssimaan ja en muista milloin viimeeksi olisin pitänyt niin hauskaa, 13 tyttöä yhdessä tanssimassa ja laulamassa kappaleiden tahdissa. :)

Café Istanbul

Seuraavana aamuna herätys oli aamukuudelta töihin, mutta eipä tuo paljoa haitannut, kaikilla muillakin oli väsynyt olo ja yhdessä yritimme tsempata toisiamme pääsemään työpäivästä läpi kunnialla. Oma päiväni oli onneksi lyhyt, eikä tehnyt tiukkakaan kiitos kiireisen lauantain. Kotiin päästyä annoin Richille syntymäpäivälahjat, joita olin piilotellut koko viikon; mustan superpehmeän kylpytakin, jonka ostin työpaikalta, kahdet Elle MacPherson Men bokserit ja The Mars Voltan uusimman levyn, josta mies oli puhunut ja haaveillut koko viime viikon. Mies oli niin yllättynyt lahjoistaan, hymyili vain naama näkkärillä, ei kuulemma odottanut minkäänlaisia lahjoja. Olin niin hyvin huijannut, ettei minulla muka olisi varaa lahjoihin tänä vuonna, ja toinen hyväuskoisena hölmönä tietysti uskoi. Edessä oli siis toinen ilta juhlimista ja ulkona syömistä.

Illan aloitimme italialaisessa ravintolassa nimeltä Nicolini's, paras italialainen jossa olen käynyt koko Wellingtonissa. Illallinen huipentui tilaamaani syntymäpäiväkakun tuomiseen, jonka mukana ensin valot himmennettiin ja koko täysi ravintola lauloi Richille happy birthday-laulun. Synttärisankari oli enemmän tai vähemmän nolona, mutta kuitenkin otettu saamaastaan huomiosta. Ilta jatkui paikalliseen irkkupubiin, Hotel Bristoliin, jossa pelasimme biljardia ja juttelimme niitä näitä. Sieltä taas suosittuun Southern Crossiin, josta olen aikasemmin maininnutkin. Ja viimeisenä etappinamme oli lempibaarini koko kaupungissa, Havana. Ihanan hippihenkinen, suunnattoman pieni klubi, joka on rakennettu pieneen wellingtonilaiseen omakotitaloon aivan Cuba Streetin kupeessa. Tunnelma on Havanassa mahtava, pieni live jazz-bändi soittaa nurkassa, ihmiset istuvat sohvilla ja nojatuoleilla, ja paikka jatkuu huoneesta toiseen, aivan kuin jonkun kotona. Seinät ovat maalattu värikkäiksi, mutta hyvin rennon oloisesti, maalia on enemmänkin roiskittu kuin sivelty seiniin. Viimeisen huoneen seinällä killuu Che Guevaran juliste, muistuttamassa paikan kuubalaisesta alkuperästään.

Havana

Longtime

Juuri tässä fiilistelen Salmonella Dubin tahtiin, tulee hyvä mieli kun kuuntelee kiwi-musiikkia, joka on niin rentoa ja kesään sopivaa. Lyriikatkin kun tässä kyseisessä kappaleessa ovat niin täydelliset elämäntilanteeni nähden. Oikein ikävä tuli jo Wellingtoniakin, hah.

-Salmonella Dub - Longtime-


"Last time that I saw you
down in the city, we were too busy to move
making our own direction.
But we'll never forget our connection
Always take your roots with you
Whenever you are down
remember your crew.

Shining so strong, beautiful star
International Traveller
you'll never be far

you'll never be far

We all knew that you had to go
just spread your wings
and let the wind take your flow.
It was just a matter of time
before the whole world awoken to your shine.
Now that you got it
don't throw it away.
Two steps ahead of the pack
and that's where you should stay

Shining so strong beautiful star
International traveller
you'll never be far

It's good to see you again my friend
It's been a long long time
It's good to hear your voice again friend
It's been a long long time
It's been a long long time
It's been a long long time

Don't you fall from grace
be cool with your space
Check your place, it ain't a race"

Sunnuntai kirjoitus

Täydellinen päivä kirjoittelulle ja laiskottelulle. Ja Mogwain kuuntelulle. Ah, sunnuntait ovat lamaannuttavimpia päiviä. Syksy alkaa pikkuhiljaa saapua Wellingtoniin, nyt on satanut muutaman päivän ajan. Ja oli jo aikakin, siitä lähtien kun tänne muutettiin pari kuukautta sitten on ollut aurinkoista ja hellettä, muutamaa hassua sadekuuroa lukuunottamatta. Joten suon luonnolle kaiken sateen jonka se vain voi saada. Rich lähti kavereilleen hakemaan muutamaa leffaa illaksi, onpahan sitten jotain mitä töllöttää. Pyysi mukaankin, mutta jostain syystä neljän jätkän kimppakämpässä hengailu sunnuntai-iltapäivänä ei nyt oikein napannut. Itsellä on suuremmat suunnitelmat tälle illalle; toteuttaa kunnon gourmet-ateria kahdelle Uuden Seelannin tapaan; marinoituja lampaan kyljyksiä, Theresen (anopin) kurpitsa/paprika/kurpitsansiemen/feta-salaattia sinappisella kastikkeella, keitettyä kumaraa (Uuden Seelannin bataattia), höyrytettyä parsakaalia juustokastikkeella ja omatekoisia lohkoperunoita. Huh. Olisi ehkä jo aika löytää töitä! Kunnon pikkuvaimo minusta on tosiaan tullut, kukapa olisi arvannut! Toisaalta olen todella alkanut nauttia ruuan laitosta, kiitos anopin, se on lähes yhtä rentouttavaa kuin musiikin kuuntelu minulle, saa olla omissa ajatuksissaan ilman kenenkään keskeyttämistä (mitä nyt Rich koko ajan kyselemässä onko jo valmista). Viime päivinä on tullut leivottua omat pullat, leivät ja sämpylät, kiitos Richin, kun toi kaupasta kilon kokoisen lohkareen tuoretta hiivaa. Hehe, nyt ainakin riittää tekemistä siihen asti kun saan työpaikan! Joten en valita. Laitoin taas CV:eitä TradeMe:n kautta mielenkiintoisille työnantajille, luulisi kohta tärppäävän. Huomenna olisi tarkoitus soittaa Hallensteins-nimiseen miestenvaateliikkeeseen ja sopia päivämäärä haastattelulle. Kyllä tämä vielä tästä! Oman alan töitä olisi tarjolla pilvin pimein, ainakin 3 suosittua hiussalonkia Wellingtonin keskustassa on kiinnostunut ottamaan minut töihin ilman minkäänlaista mielenkiintoa allekirjoittaneelta, mutta jotenkin vain ei nappaa. Vanha ammattikoulun opettaja nylkisi minut varmaan elävältä jos tietäisi. :) Mutta päätin antaa itselleni breikin ja yrittää tehdä töitä, joista oikeasti olen kiinnostunut. Unelmien työpaikka Wellingtonissa olisi ehdottomasti päästä Weta Workshopiin maskeerajaksi, mutta täytyy olla realisti. Ja ehkä hankkia jonkinlainen maskeeraaja/meikkitaiteilja pätevyyskin ennen sitä.

Sain juuri kunnon brainwaven... Richin kanssa on paljon juteltu omien kotimaidenne hyvistä ja huonoista puolista... ehdottomasti kirjoittamisen arvoinen aihe. Siitä sitten seuraavassa tilityksessä.


Noh, taidan tästä lähteä käymään Aro Video-vuokraamossa, jos vaikka hakisi taas hyvää stand-up komiikkaa illaksi... taitaa olla vuorossa Chris Rock tällä kertaa. Later!