Aotearoa - Pitkän Valkoisen Pilven Maa

Ensimmäinen luku uudessa blogissani ja uudessa kotimaassani. Muutimme mieheni Richardin kanssa Uuteen Seelantiin 31. tammikuuta ja nyt olemme asustaneet täällä viimeiset 2 kuukautta, ensin Hawkes Bayssa (maan itä-osassa) Richardin vanhempien luona ja nyt Wellingtonissa, maan pääkaupungissa. Hyvin olemme viihtyneet uudessa asunnossamme, joka sijaitsee Aro Valleyssa, n. 5min kävelymatkan päästä kaupungin keskustasta. Ensimmäiset kuukaudet ovat olleet todella kiireisiä, minkä vuoksi en ole aloittanut kirjoittamaan tätä blogia aikaisemmin. Asunnon etsiminen, työnhaku, totutteleminen uuden maan tapoihin ja ihmisiin vie oman aikansa. Ensimmäisen kuukauden aikana vietimme paljon aikaa Richardin perheen ja sukulaisten parissa, sekä päivittäneet kuulumisia Richardin ystävien kanssa, pubeissa istuen. :) Nyt kun arki on vihdoin alkanut, voin keskittyä kirjoittamiseen ja mailien lähettelemiseen, ja tottakai töiden etsimiseen. Mutta tämän blogin ideana on myös se, että voin kirjoittaa mielenkiintoisimmat tapahtumat suoraan tänne, lähettämättä sataa samankaltaista mailia ystäville ja tuttaville. Toki myös tuntemattomatkin ihmiset saavat kommentoida ja esittää kysymyksiä, mistä ikinä sitten haluavatkin. Mutta lähinnä aloin kirjoittamaan tätä blogia omana päiväkirjanani ja suomen kielen taidon ylläpitäjänäni. Nyt jo huomaa, kun ei ole omaa kieltään käyttänyt ollenkaan muutamaan kuukauteen, miten jotkut sanat katoavat hetkeksi mielestä! Rich saattaa kysyä jotain sanaa suomeksi, mutta mielessä pyörii vain englanninkielinen vastine. Nyt ymmärrän paljon paremmin omaa tätiäni, joka on asunut Englannissa yli 30 vuotta, oma kieli unohtuu osittain helposti jos sitä ei käytä jatkuvasti. Tai ainakin heikentyy huomattavasti. :) Suomen kieli ei todellakaan ole niitä helpoimpia... omenia vai omenoita? Suomalaiset itsekin hämmentyvät tämän tästä, eikä ihme. Richard on opiskellut suomea nyt reilun vuoden ajan ja hän kehittyy niin nopeasti, että pystymme keskustelemaan suomeksi ja hämmästyttämään Richardin vanhempia ja ystäviä. Nyt joka ikinen kerta jouduin opettamaan uusia sanoja ihmisille kuten "kippis", "hölkyn kölkyn", "perkele" ja numerot "yksi, kaksi, kolme" kun olemme iltaa viettämässä poikien kanssa. Suomi kuulostaa heistä niin uskomattoman eksoottiselta ja erilaiselta, kuulemma R-kirjaimen pyörittely on erityisen hienoa. :) Tämä johtuu siitä, että harvat ihmiset täällä puhuvat kahta tai kolmea kieltä. Ja vaikka Uuden Seelannin toinen virallinen kieli on maori, sitä harvoin puhuvat muut kuin itse maorit, eivätkä aina hekään. Olen tavannut kourallisen maoreita tähän mennessä, ja vain yksi heistä on osannut puhua omaa kieltään sujuvasti. On virkistävää tuntea itsensä vaihteeksi eksoottiseksi ja erilaiseksi, tosin täällä ihmiset ovat kaikki erilaisia ja erinäköisiä, sekä turisteja on huomattavasti enemmän kuin Itä-Suomessa (venäläisiä lukuun ottamatta), joten katukuvassa suomalaisia ei huomaa juuri ollenkaan. Mutta eksoottisuus piilee juuri siinä omassa rakkaassa äidinkielessämme, jonka puhujia on vain reilut 5 miljoonaa koko maailmassa. :) Näitä asioita ei oikein osaa arvostaa kuin vasta asuessa ulkomailla, toisella puolella maailmaa. Se tässä koko jutussa onkin parhainta, matkailu avartaa mieltä ja antaa uusia ulottuvuuksia ja näkemyksiä. En vaihtaisi tätä kokemusta mistään hinnasta, vaikka ei se elämä aina ruusuilla tanssimista olekaan. Mutta täällä jokainen päivä on mielenkiintoinen ja jännittävä, täynnä haastetta ja jotain uutta. Siitähän elämässä onkin kyse, eikö vain. :)