sunnuntai 15. maaliskuuta 2009

Roadtrip, osa 3: Cathedral Cove



Olimme siis vihdoin Coromandelilla rentoutumassa ja kiertelemässä toinen toistaan kauniimmilla rannoilla. Seuraavana päivänä oli vuorossa Cathedral Cove, joka sijaitsi Hahein lomakylän vieressä. Olen nähnyt kuvia ja postikortteja tästä taianomaisesta paikasta, joten en malttanut odottaa että pääsen todistamaan paikan kauneutta omin silmin. Cathedral Covelle pääsee ainoastaan jalkaisin, ja matka on noin 30 minuutin mittainen, luontopolkua pitkin. Päivä oli kuuma ja aurinkoinen, mutta olimme varautuneet patikointiin kantamalla mukanamme reilusti juomavettä ja aurinkovoidetta. Täytyy sanoa että matkalla oli kunto koetuksella... mutta matka oli ehdottomasti perillä odottaneen paratiisin arvoinen. No, puhukoot kuvat puolestaan, tämä oli nimittäin kaunein koskaan näkemäni paikka...








Hahei Beach (ja hiekkaa linssissä).


Itse onnistuimme kävelemään matkan 30 minuutissa. :)


Siellä se häämöttää... Cathedral Cove, paratiisi.


Saniaismetsää...


Palmupuun alla viilentymässä.


Melkein perillä....


Tässä vaiheessa alkoi helle käymään hengen päälle...


Ja siinä se on. Cathedral Cove!





Paratiisi.








Lomalla.


Sametin pehmeää hiekkaa.










Tuli napsittua kuvia oikein urakalla...








Mukavan rauhallinen päivä rannalla.







Vaikea oli hyvästellä tämä paratiisi.

Ja takaisin samaa tietä.

Roadtrip 2: Paeroa & Coromandel



Rotoruan kaasun hajujen jälkeen otimme suunnaksi kauniin Coromandelin. Edessä oli jälleen n. kolmen tunnin ajomatka, jonka varrella pysähdyimme mm. Paeroalla. Paeroa on tunnettu kuuluisasta L&P-juomastaan, josta olen kirjoittanut aikaisemminkin täällä. Ajoimme tietenkin Paeroan L&P-kahvilaan, josta ostimme pullot L&P:tä hellettä helpottamaan. Matkan varrella poikkesimme myös Mata Matan lähellä, jossa jälleen kerran kuvattiin elokuvia Taru Sormusten Herrasta. Paikalla sijaitsee vieläkin Hobittila, joka luotiin vain ja ainoastaan elokuvia varten. Itse Hobittilaan asti emme tosin ehtineet, mutta muutamia muita suosittuja kohteita pääsin onneksi kuvaamaan.


Juomassa L&P:tä maailman suurimman L&P pullon edessä.


Matkalla taas...


Wairere-Falls.


Mata Mata.


Tien laitaan pysähtyessä meitä katsomaan rynni kokonainen lehmälauma.

Pitkän, kuuman matkan ja lukuisten koukeroisten teiden jälkeen saavuimme henkeä salpaavan kauniille Coromandel Peninsulalle. Olen aina halunnut nähdä tämän paikan, jo kauan ennen kuin tapasin mieheni. Nimittäin niin monet kuvat Uudesta Seelannista on otettu näiltä rannoilta, joita tulisimme koluamaan seuraavien kolmen päivän ajan. Olin siis lievästi sanottuna innoissani!


Coromandel Peninsula






Ensimmäisenä oli vuorossa check in hotellissamme, ja siitä suoraan illalliselle ihanan tunnelmalliseen Whitiangan kaupunkiin. Hotellimme onneksi sijaitsi aivan Whitiangan keskustassa, joten siitä oli lyhyt kävelymatka rannalle ja kaupungille. Ilma oli vielä kuumempi kuin Rotorualla, joten shortseissa ja topissa tarkeni pitkälle yöhön. Hyvä kun illalla malttoi käydä nukkumaan, tiedossa oli nimittäin seuraavana päivänä lisää kauniita rantoja ja kuuluisia nähtävyyksiä...




Heinekenilla.


Whitianga Beach.








Heti aamulla ensimmäiseksi ajelimme Doggy Vanilla Haheissa sijaitsevalle Hot Water Beachille. Paikka saa nimensä hiekan alla virtaavista kuumavesi-lähteistä, joiden veden saa esille kaivamalla hiekkaan syvän kuopan. Kuopassa taas saa sotkettua viileämpää merivettä kuumaan veteen ja tuloksena on yksityinen lämmin vesi-allas. Kaivoimme tottakai itsellemme sopivan kokoisen altaan aivan rantaviivaan ja loikoilimme auringossa, juomavettä tankaten.





Koukeroisia puita Hot Water Beachilla.




Hot Water Beach.

Hot Water Beachilta suuntasimme Hahein pieneen lomakylään, jossa kävimme aamupalalla merenrantakahvilassa ja sieltä ei muuta kuin takaisin rannalle loikoilemaan. Hahei Beach oli vielä kauniimpi kuin Hot Water Beach, ja tuore hedelmäjäätelö maistui hyvin, tosin suli auringossa turhan nopeasti.


Hahei Beach.








Sarjassamme hassuja maori-nimiä... Tuttiritarin Tie?

Roadtrip, osa 1: Rotorua

Pari viikkoa sitten olimme reissulla ympäri Pohjois-Saarta. Ajopelinämme toimi tietenkin miehen työsuhde-paku, tai toisin tunnettu "Doggy Van". Koko matkan mitta oli noin 1400km, joten ajamista riitti, viikon jokaiselle päivälle. Onneksi saimme pysähdellä reitin varrella ihanissa lomakohteissa ja hotelleissa. Matkalla Rotorualle pysähdyimme lounaalla hauskassa kummitustalo-tyylisessä kahvilassa nimeltä Manor Café.




Hologrammi-taulu kahvilan käytävässä



Manor Café

Ensimmäisenä etappina oli siis Rotorua, joka sijaitsee Pohjois-Saaren keskiosassa. Rotorua on tunnettu vulkaanisesta maaperästään ja sen tuottamista kuumavesi-lähteistään, geyshireistään ja kuumista mutalähteistään. Ja myös erikoisesta tuoksustaan, Rotorualla nimittäin voi haistaa ilmassa rikin, joka antaa paikalle oman...hmm... persoonallisen tunnelmansa. :D Kaasunhajuiseen Rotoruaan saavuimme pitkän ajomatkan jälkeen Wellingtonista, jonka varrella näimme hyvin erilaisia Pohjois-Saaren näkymiä, kuin mihin olen normaalisti tottunut. Oli omituista nähdä karumpia maisemia, vihreän Hawkes Bayn ja Wellingtonin jadenvihreän meren jälkeen. Matkan varrella pysähdyimme myös Taupo-järvellä kahvitauolla, joka on myös suosittu Uuden Seelannin lomakohde (josta tosin unohdin ottaa valokuvia...).

Mount Ruapehu (yksi maailman aktiivisimmista tulivuorista, ja Uuden Seelannin suurin, ja joka myös toimi "Mount Doom":ina Taru Sormusten Herrasta-elokuvissa. Täällä kuvattiin esim. "Kuninkaan Paluun" viimeiset kohtaukset, jossa Sam ja Frodo kiipeävät vuoren huipulle sormusta sulattamaan.)

The Desert Road.


"Mount Doom"

Rotorualle saavuttaessa meitä odotti iso, upea hotellihuone ja yksityinen geothermaalinen kuumavesiallas. Oli ihana rentoutua kuumassa vedessä ulkona keskellä päivää pitkän ajomatkan jälkeen, vaikka ulkolämpötila lähentelikin 26:tta astetta. Altaassa lillumisen ja hetken lepäilyn jälkeen lähdimme kävelemään kaupungille ja etsimään sopivaa ravintolaa illalliselle. Löysimme ihanan romanttisen italialaisen ravintolan, jonka ulkoilmassa istuimme kynttilän valossa ja nautimme lomamme ensimmäisestä illasta.



Seuraavana päivänä meillä oli paljon ohjelmaa tiedossa; ajoimme Rotoruan kuuluisalle Mount Ngongotahalle, jonne pääsee vain vaijeri-gondolalla. Maisema Lake Rotoruan ylle oli mahtava, ja vaikka vaunu hieman heiluikin tuulessa, matka oli hauska ja näkemistä riitti. Huipulla meitä odotti toinen kokemus; vuoren rinteitä alas ajaminen kolmepyöräisellä menopelillä, lugella. Vuorenhuipulle on myös rakennettu ravintola, kahvila ja matkamuistomyymälä, joissa vietimme aikaa luge-kyydin jälkeen, maisemia ihaillen ja kuumasta kesäpäivästä nauttien.


Gondola-matka alkaa...


Melkein huipulla...


Luge-ratoja.


Luge-kyydin jälkeen takaisin ylös pääsee hiihtohissillä.


Luge-rataa ja Lake Rotorua.


Ravintola&kahvila.








Lounaalla...

sunnuntai 8. maaliskuuta 2009

Uusi Koti

Vihdoin asunnon etsiminen on tullut päätökseensä. Viikko sitten kirjoitimme vuoden vuokrasopimuksen uuteen kotiimme, joka sijaitsee aivan keskustassa, Wellingtonin mielenkiintoisimman ostoskadun Cuba Streetin vieressä. Sijainti on siis aivan uskomaton, samoin kuin asuntomme. Asunto on osa vain muutama vuosi sitten rakennettua kerrostaloa, joka on moderni, lämmin ja kodikas. Asuntomme on kattokerroksessa, josta hissistä ulos astuessa avautuu piha-alue, josta taas pääsee meidän koti-ovellemme. Ja sisällä asunnossa on kaikki mitä halusimmekin; iso olo-huone/ruokailutila, moderni keittiö, jossa reilusti säilytystilaa, valoisa, lämmin makuuhuone, jossa iso vaatehuone ja moderni kylpyhyone. Lisäksi olohuoneesta avautuu upea näkymä kaupungin ylle korkeimmasta kerroksesta ja olohuoneesta pääsee myös kävelemään parvekkeelle, jonne aiomme virittää pienen grillin jossain vaiheessa. Myös oma autopaikka kuuluu vuokraan, mikä on todella harvinaista Wellingtonin keskustassa sijaitseville asunnoille. Ja isona bonuksena talossa on uima-allas, iso pore-allas ja kuntosali (jossa muuten suomalaiset Tunturi-laitteet :D ) asukkaiden käytettäväksi, jotka sijaitsevat asuntomme yläpuolelta, ja sieltäpä se näkymä vasta avautuukin!

Ja mikä ihmeellisintä tässä koko löydössä oli, että asunnon entiset vuokralaiset ovat ruotsalainen nainen ja suomenruotsalainen mies jotka ovat palaamassa kotimaahansa Ruotsiin. He olivat sisustaneet asunnon skandinaaviseen tyyliin; Ikeaa, puhtaita linjoja, vaaleita tekstiilejä ja tummaa puuta. Tuntui kuin olisin astunut suomalaiseen kotiin, kun ensimmäisen kerran näin asuntomme. Olin niin innoissani nähtyäni Ikean huonekaluja, että heti kysyin ovatko he myymässä huonekalujaan ennen Ruotsiin menoa. Ja tottakai he olivat, joten nyt meillä on sitten ruotsalaiset huonekalut, uusiseelantilaisessa kodissa. :) Saimme melkein ilmaiseksi uuden sohvan, rahin, sohvapöydän ja samaa sarjaa olevan tv-tason. Joten todella hyvää onnea oli matkassa, onneksi emme saaneet yhtäkään niistä muista asunnoista, joita aikaisemmin haimme! Lisäksi vuokraisäntämme ovat aivan ihania ihmisiä, nuori pariskunta joka asuu Bangladeshissa, mutta omistaa tämän kyseisen asunnon Wellingtonissa. Molemmat ovat töissä YK:lla ja ilmeisesti myös Unicefilla. Mukavampia vuokraisäntiä tuskin onkaan. Kaiken ihanuuden lisäksi vuokraisännät jättävät meille uuden mikron, leivänpaahtimen, vedenkeittimen, silitysraudan & laudan, stereot, yms. Osa noista meillä jo onkin, mutta on hyvä olla vaihtoehtoja. :)

Eli pähkinänkuoressa; rukouksiimme on vastattu. Tai voisi sanoa että villeimmät unelmammekin asunnon suhteen ovat toteutuneet, koska paikka on melkein liian hyvä ollakseen totta, emmekä koskaan uskoneet että meillä olisi Ikean huonekaluja Uudessa Seelannissa. Lähin Ikea kun on Australiassa. Muutto on vajaan kahden viikon päästä, enkä malta odottaa. Nyt väli-aikaisesti asumme ystäviemme luona, mikä on ollut hauskaa sekin, mutta en malta odottaa päästä omaan, uuteen kotiimme! Kuvia sitten myöhemmin... :)

sunnuntai 1. maaliskuuta 2009

Nuku rauhassa, kulta pieni



Kyyneleet silmissä kirjoittelen tällä kertaa. Viime keskiviikkona rakas, miltei 14-vuotias kultainen noutajamme Tino nukutettiin iki-uneen. Rakkaallamme oli vatsassa syöpä, keuhkoissa vettä, eikä sydänkään enää jaksanut lyödä. Joten päätös oli ehdottomasti oikea. En vieläkään miltei viikon jälkeen jaksa uskoa että paras eläin ystäväni on poissa. Tino oli tukena ja turvana, aina kun sitä tarvitsi, ja kaikki ihmiset jotka Tinon tapasivat, rakastivat häntä saman tien. Tässä vielä muutamia kuvia, kilteimmästä, suloisimmasta koira-herrasta, jonka olen koskaan tuntenut. Olemme hyvin onnekkaita, että Tino eli perheemme kanssa miltei 14 vuoden ajan.


Aurinko silmissä.


14 vuoden viisautta.


Lumipeto.


Ammattimaista poseerausta.


Lyhytkarvaisena noutajana.


Emme koskaan unohda sinua.