Kulttuurishokki!

Katselin tässä kaikessa rauhassa Uuden Seelannin Hyvää Huomenta-showta eli Breakfast-showta Channel One:lta, kun kauhukseni törmäsin tähän tositarinaan...

Green hair principal "Breakfast talked to Rodney College Principal David Ormandy about 13-year-old Sheridan Marris' hair colour and why extreme hairstyles are forbidden."

Teinityttö on erotettu koulusta vihreiden raitojen takia hiuksissaan??? Okei, käänsinkö tv:n päälle vahingossa 50-luvun aamuohjelmaan vai onko tämä jonkinlainen vitsi? Mutta ehei, Uudessa Seelannissa koulusäännöt ovat huomattavasti tiukemmat kuin koto-Suomessa; täällä pidetään koulupukuja ja niihin liittyy tiukat säännöt. Monissa kouluissa hiusten täytyy olla luonnollisen väriset, eikä hiusvärejä suvaita. Ja luonnollisesti lävistykset ja tatuoinnit ovat täysin out of question. Meikkiäkään ei saa olla liikaa, ja liian räikeät kynsilakat ovat myös kielletty. Koulupuvun täytyy olla siisti ja oppilailla kuuluu olla siihen sopivat koulukengät. Meidän koulussamme oli jos minkä näköistä teiniä, hiuksia kaikissa sateenkaaren väreissä ja pukeutumis säännöistä ei tietoakaan. Jestas, jos olisin tiennyt tämän ylä-aste ikäisenä, olisin ollut huomattavasti kiitollisempi opettajiemme ja koulutusjärjestelmämme joustavuudesta. Sillä kuka teini-ikäinen haluaisi mennä päivittäin kouluun nämä kamaluudet päällään;

Noissa kamppeissa on aika vaikea lokeroida ihmisiä. Nörtti, kovis, urheilija, hutsu... Siinähän se idea ilmeisesti piileekin. Mutta miksi koulupukujen täytyy olla niin jumalattoman rumia?? Lapsethan näyttävät kuin Harry Potter elokuvien extroilta. Teini-ikä on jo tarpeeksi vaikeaa entisestään ja oman identiteetin löytäminen, eivätkä nämä nuoret pääse ilmaisemaan itseään millään tavalla, edes vaatteilla. On outoa miten muuten niin vapaamielisessä maassa on vielä niin kivikautiset säännöt joidenkin asioiden suhteen. Kulttuurishokki!

Memoirs of a Wannabe Geisha

Viime perjantaina kävin myöhäisellä "lounaalla" työkaverieni kanssa. Viiden maissa, ruokailupaikan valitsemisen jälkeen päädyimme Sweet Mother's Kitcheniin, New Orleans/Meksikolais-aiheiseen pikkuravintolaan. Ruoka oli aivan ihanaa ja tulista, juuri sellaista jota halusimmekin kylmänä päivänä. Kyytipojaksi otimme muutaman lasin viiniä ja kupin kahvia. Oli ihana tunnelmoida lämpimässä pikkuravintolassa illan hämärtyessä, kynttilän valossa ja parantaa maailmaa. Seitsemän maissa siirryimme irkkupubi the Bristoliin muutamalle oluelle ja sieltä ilta jatkuikin yhteentoista asti jutellen ja hyvää musiikkia kuunnellen. Nurkassa roihusi tuli ja porukkaa oli enemmän kuin tarpeeksi, televisiossa olleen rugby-pelin takia. Miten nämä illat aina päätyvätkin näin? Parin tunnin "lounaasta" tulikin ihan kokonainen ilta.

Perjantaina tapahtui muutakin mukavaa. Sain kuulla työpaikalta, että jokainen meistä tytöistä saisi oikean japanilaisen kimonon maahantuojalta, joka on myös hankkinut liikkeemme seinällä olevat koristekimonot Bendonille! Ilmeisesti meidän tyttöjen mainostus on tuonut miehen liikkeeseen niin paljon uusia asiakkaita, että hän halusi kiittää meitä upeilla silkkikimonoilla ja 150 dollarilla, jotka saisimme käyttää työillalliseen. Ei ollut siis huono päivä Bendonin työntekijöille!

Lauantaina sitten töiden jälkeen lähdin intoa täynnä kohti miehen liikettä, valitsemaan kimonoani. Mies kiitteli monta kertaa suositteluistamme ja kertoi miten hänen myyntinsä ovat moninkertaistuneet, kiitos liikkeemme ja siellä esillä olevien kimonoiden. Sitten hän näytti mistä voisin valita kimononi, ja näky oli aivan uskomaton. Monta rekkiä täynnä aitoja, japanilaisia silkkikaunottaria, kaikissa sateenkaaren väreissä. Kovana Memoirs Of A Geisha-elokuvan fanina, en voinut muuta kuin hihkua innostuksesta! Pääsisin valitsemaan ILMAISEKSI jonkun kaunottaren näistä monta sataa dollaria maksavien antiikki-kimonojen seasta. Silmääni osui heti eräs musta kimono, johon oli kirjailtu kauniita, yksinkertaisia vaaleanpunaisia kukkia, ja vaikka kiersin koko liikkeen monta kertaa, mikään muu ei miellyttänyt yhtä paljon kuin se ensin näkemäni musta kimono. Valinta oli siis selvä, ja ei muuta kuin kimono pussiin, kiitos ja näkemiin. Ja nyt en voi muuta kuin hipelöidä sitä koko ajan ja sovitella päälleni. En tosin usko että raaskin pitää sitä ihan koti-oloissa, mutta jonain päivänä se saattaa päätyä seinällemme.

(pahoittelen huonoa kuvan laatua...)

Lauantai-iltana sitten ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa vain rentouduin kotisohvalla katsellen elokuvaa "Something's Gotta Give" (suom. Jotain Annettavaa), joka on minusta aivan loistava hyvän mielen elokuva, vaikka hyvin tyypillinen, kliseinen naisten elokuva onkin. Oli mukava käpertyä sohvalle vällyjen alle miehen kanssa ja jutella niitä näitä ja siemailla teetä. Mukava pariskunnan ilta kaiken kaikkiaan, juuri sitä tarvitsinkin. :) Tänä viikonloppuna olisikin taas vuorossa tupaantulijaisia ja 21-vuotis syntymäpäiviä. Huh, huh.

Sikainfluenssa iskee Bendoniin!

Jonkin sortin sikalenssu taitaa saada minustakin otteensa. Viimeiset kaksi päivää olen kuluttanut muutaman paketin Kleenexejä, Twinings-teetä sekä purkin huulivoidetta. Lisäksi minusta on tullut ajan mittaan kunnon keitto-hullu, keittoa olen ryystänyt joka päivä, ja mikäs siinä kun on niinkin maukkaita valmiskeittoja kuin nämä;

Samainen virus tuntuu riehuvan työpaikallakin, nimittäin jokainen meistä tytöistä on niiskuttanut jo viikon ajan. Työpaikasta tulikin mieleeni eräs hassu tapaus, jonka voi kategorisoida sarjaan "vainoharhaisia, median hehkutuksen hulluunnuttamia ihmisiä, jotka uskovat kaiken". Perjantaina eräs asiakkaamme oli kysynyt eräältä tytöistämme, K:lta, onko hän sairas, ja K siihen että kyllä, on nuha vaivannut jonkin aikaa. Ilmeisesti kysymys oli tullut esille K:n aivastaessa naisen lähettyvillä. Samassa asiakas oli melkein hypännyt kaksi askelta taaksepäin, luultavasti sikainfluenssan pelossa ja pyytänyt jonkun muun apua. No, ei siinä sitten mitään, eräs toinen työkaverini, J, tietenkin meni ja auttoi asiakkaan sovitushuoneeseen ja pyysi ilmoittamaan, mikäli asiakas tarvitsee apua. Hetken kuluttua asiakas oli pyytänyt J:tä sovitushuoneeseen auttamaan. Ja ovelta nainen oli kovaan ääneen huutanut "Can you change this *ucking music?? I absolutely hate Jamiroquai!" J:n suu oikein loksahti auki ja hän tuijotti naista tyyliin "you gotta be kidding me". Mutta nainen oli niin tyly, että J näki parhaaksi vain mennä ja vaihtaa musiikki pahemman draaman välttämiseksi. Ja tämän jälkeen nainen oli juoksuttanut J:tä edestakaisin, haukkunut kaikki liikkeemme tuotteet ja palvelun hitauden, sekä J:n ammattitaidon puutteen.

Tähän mennessä kaikki liikkeessämme tiesivät naisesta, myös myymäläpäällikkömme, joka oli aivan järkyttynyt ja ärsyyntynyt asikkaan nenäkkäästä käytöksestä. Joten kostosuunnitelmat laitettiin aluille. Sovimme, että K, joka oli aikaisemmin aivastellut olisi muka käynyt Meksikossa lomamatkalla, ja sen jälkeen mukamas saanut flunssaiset oireensa. Ja tästä samaisesta aiheesta keskustelisimme kovaäänisesti töykeän asiakkaan tullessa kassalle maksamaan ostoksensa. Kun nainen sitten vihdoin tuli ulos sovitushuoneesta, näytös sai alkaa. Kävimme keskustelua kuinka K oli tuntenut olonsa hyvin omituiseksi ja väsyneeksi matkan jälkeen, eikä koskaan ole muka ollut niin sairas pelkän flunssan takia. Myymäläpäällikkömme käski K:n kotiin lepäämään ja kehdotti häntä menemään myös lääkärille, koska tuota "sikainfluenssaakin on liikenteessä..." Keskusteluamme kuunnellut nenäkäs asiakas näytti aivan kauhistuneelta ja hävisi paikalta hyvin nopeasti ostostensa maksamisen jälkeen. Saimme tästä hyvät naurut jälkikäteen ja toivoimme että pieni pilamme pitäisi tuon vainoharhaisen, töykeän asikkaan poissa.

Mutta seuraavana päivänä... kukas muukaan kuin sama sikainfluenssa-nainen käveli liikkeeseemme valittamaan jostain mitättömästä (enemmänkin näkymättömästä) tahrasta, joka oli ollut hänen ostamissaan rintaliiveissä. Vaihdoin liivit uusiin, ja samalla kun asiakas oli katselemassa ympärilleen, käskin yhden tytöistämme laittaa Jamiroquain soimaan. Hihitellen tytöt kävivät vaihtamassa musiikin asiakkaan inhotukseksi. Yritä siinä sitten palvella tuota hirveää naista nauramatta kun samalla taustalla alkaa soimaan hänen aikaisemmin haukkumansa musiikki. Naisen naama aivan lehahti punaiseksi kun hän kuuli musiikin, ja ilme muuttui omahyväisestä noloksi sekunnissa. Itse vain purin hammasta, paketoin hänen ostoksensa, laitoin ne Bendon-kassiin, ojensin kassin asiakkaalle ja ilmoitin mahdollisimman ystävällisellä ja rauhallisella äänelläni; "thank you so much for shopping at Bendon and may you have a lovely day."

Tämän jälkeen pomomme ilmoitti meille, että jos joku asiakas vielä käskee meitä vaihtamaan musiikkimme voimme kehottaa asiakasta ystävällisesti "to *uck off!" :D Röh röh.

Auckland

Kävimme siis lomamatkamme aikana myös Aucklandissa moikkaamassa Richin kaveria, joka sattumoisin asuu aivan tuon kuuluisan tornin juurella...

Skytower

Ja pysähdyimme seuraavana aamuna aamupalalla tässä ihanassa pikku kahvilassa Albanyn lähellä...

Cesar salaattini kanan kera.

Ja kävimme vielä paijaamassa näitä söpöliinejä eräällä bostonin terrieri-kasvattajalla. :)

Talven ihmemaa

Blogin päivittämisen tuskaa. Minulla ei ole hajuakaan mistä aloittaisin, tuo viimeisin kirjoitus kun on jostain muutaman kuukauden takaa. Elämä on ollut sen verran vauhdikasta viime aikoina, heti uuteen asuntoon muuttaessa, ettei meinaa perässä pysyä! Oli jo kuulemma kotopuolessa sukulaiset alkaneet ihmettelemään että mikä sillä tytöllä on kun ei blogiin enää kirjoittele! (tiedät kyllä kuka olet) ;) Niin hullua on jopa meno ollut, että joka ikinen viikonloppu uuteen asuntoomme muuton jälkeen täällä on pidetty vaikka minkä näköistä illanistujaista; pokeri-iltoja, tyttöjen iltoja, tupareita, työporukan iltoja, suomi-aiheisia iltoja, milloin mitäkin. Ja täytyy sanoa että nyt viime viikonlopun jälkeen minua alkoi jo aivan kamalasti väsyttää tämä joka viikkoinen hauskanpito! :) Tämän viikonlopun aion siis omistaa lepäilylle, elokuville ja ... bloggailulle. Meillä tuntuu nimittäin olevan ongelma uuden asuntomme kanssa... se on niin keskustassa, niin lämmin ja sopiva biletykseen, etteivät kaverit meinaa pysyä poissa! :D Onpa siinäkin ongelma. Kyllä tuo aina edellisen asunnon homeen, hiiret ja 10 asteen sisälämpötilan voittaa!

Ihanaa kun voi olla kotona taas normaalissa, suomalaisessa 21 asteen sisälämpötilassa. Tuntuu niin kotoisalta, turvalliselta ja aamuisin on ihana pukea kuivat, lämpimät vaatteet päälle. Tästä talvesta täällä tulee olemaan todella helppo minulle. Kavereiden kämpät ovat suurimmaksi osaksi vielä niitä perus wellingtolais-taloja, kylmiä ja kosteita. Oikein sääliksi käy. Suomalaisen järjellä kun asiaa ajattelee tuntuu niin hullulta että sisätiloissa pitäisi palella. Ei ole järjellä rakennettu täällä nämä talot, ei. Joten voisi siis sanoa että olemme hyvin kotiutuneet uuteen asuntoon ja enemmän ja enemmän rakastamme tätä taloa ja sen läheisyyttä kaikkeen mahdolliseen. Enää ei tarvitse ottaa taksia kotiin aamuyöllä pubista, senkun kävelee minuutin tai kaksi ja onkin jo kotioven edessä.

Jotenkin talvi tuntuu ihanan virkistävältä kuuman kesän jälkeen. Jopa sateiset päivät saa tuntumaan hauskoilta ja tunnelmallisilta käymällä illallisella tai kahvilla lämpimässä kahvilassa kynttilän valossa. Kuulostaa varmaan hullulta Suomessa olevien kesää odottavien suomalaisten mielestä, mutta on kiva taas käyttää paksumpaa takkia ja kaulahuivia, ja pipoakin, vaikka suurimman osan ajasta se kuumottaa päätä vähän turhankin paljon.

Mutta nauttikaa suomalaiset vapusta, keväästä, munkeista ja simasta, minä jatkan tätä talven kanssa fiilistelyä! :) Ja toivotaan että Leijonat saavat kultaa vihdoin viimein!

Roadtrip, osa 3: Cathedral Cove

Olimme siis vihdoin Coromandelilla rentoutumassa ja kiertelemässä toinen toistaan kauniimmilla rannoilla. Seuraavana päivänä oli vuorossa Cathedral Cove, joka sijaitsi Hahein lomakylän vieressä. Olen nähnyt kuvia ja postikortteja tästä taianomaisesta paikasta, joten en malttanut odottaa että pääsen todistamaan paikan kauneutta omin silmin. Cathedral Covelle pääsee ainoastaan jalkaisin, ja matka on noin 30 minuutin mittainen, luontopolkua pitkin. Päivä oli kuuma ja aurinkoinen, mutta olimme varautuneet patikointiin kantamalla mukanamme reilusti juomavettä ja aurinkovoidetta. Täytyy sanoa että matkalla oli kunto koetuksella... mutta matka oli ehdottomasti perillä odottaneen paratiisin arvoinen. No, puhukoot kuvat puolestaan, tämä oli nimittäin kaunein koskaan näkemäni paikka...

Hahei Beach (ja hiekkaa linssissä).

Itse onnistuimme kävelemään matkan 30 minuutissa. :)

Siellä se häämöttää... Cathedral Cove, paratiisi.


Saniaismetsää...


Palmupuun alla viilentymässä.


Melkein perillä....


Tässä vaiheessa alkoi helle käymään hengen päälle...

Ja siinä se on. Cathedral Cove!

Paratiisi.

Lomalla.

Sametin pehmeää hiekkaa.

Tuli napsittua kuvia oikein urakalla...

Mukavan rauhallinen päivä rannalla.

Vaikea oli hyvästellä tämä paratiisi.

Ja takaisin samaa tietä.

Roadtrip 2: Paeroa & Coromandel

Rotoruan kaasun hajujen jälkeen otimme suunnaksi kauniin Coromandelin. Edessä oli jälleen n. kolmen tunnin ajomatka, jonka varrella pysähdyimme mm. Paeroalla. Paeroa on tunnettu kuuluisasta L&P-juomastaan, josta olen kirjoittanut aikaisemminkin täällä. Ajoimme tietenkin Paeroan L&P-kahvilaan, josta ostimme pullot L&P:tä hellettä helpottamaan. Matkan varrella poikkesimme myös Mata Matan lähellä, jossa jälleen kerran kuvattiin elokuvia Taru Sormusten Herrasta. Paikalla sijaitsee vieläkin Hobittila, joka luotiin vain ja ainoastaan elokuvia varten. Itse Hobittilaan asti emme tosin ehtineet, mutta muutamia muita suosittuja kohteita pääsin onneksi kuvaamaan.

Juomassa L&P:tä maailman suurimman L&P pullon edessä.

Matkalla taas...

Wairere-Falls.

Mata Mata.

Tien laitaan pysähtyessä meitä katsomaan rynni kokonainen lehmälauma.

Pitkän, kuuman matkan ja lukuisten koukeroisten teiden jälkeen saavuimme henkeä salpaavan kauniille Coromandel Peninsulalle. Olen aina halunnut nähdä tämän paikan, jo kauan ennen kuin tapasin mieheni. Nimittäin niin monet kuvat Uudesta Seelannista on otettu näiltä rannoilta, joita tulisimme koluamaan seuraavien kolmen päivän ajan. Olin siis lievästi sanottuna innoissani!

Coromandel Peninsula

Ensimmäisenä oli vuorossa check in hotellissamme, ja siitä suoraan illalliselle ihanan tunnelmalliseen Whitiangan kaupunkiin. Hotellimme onneksi sijaitsi aivan Whitiangan keskustassa, joten siitä oli lyhyt kävelymatka rannalle ja kaupungille. Ilma oli vielä kuumempi kuin Rotorualla, joten shortseissa ja topissa tarkeni pitkälle yöhön. Hyvä kun illalla malttoi käydä nukkumaan, tiedossa oli nimittäin seuraavana päivänä lisää kauniita rantoja ja kuuluisia nähtävyyksiä...

Heinekenilla.

Whitianga Beach.

Heti aamulla ensimmäiseksi ajelimme Doggy Vanilla Haheissa sijaitsevalle Hot Water Beachille. Paikka saa nimensä hiekan alla virtaavista kuumavesi-lähteistä, joiden veden saa esille kaivamalla hiekkaan syvän kuopan. Kuopassa taas saa sotkettua viileämpää merivettä kuumaan veteen ja tuloksena on yksityinen lämmin vesi-allas. Kaivoimme tottakai itsellemme sopivan kokoisen altaan aivan rantaviivaan ja loikoilimme auringossa, juomavettä tankaten.

Koukeroisia puita Hot Water Beachilla.

Hot Water Beach.

Hot Water Beachilta suuntasimme Hahein pieneen lomakylään, jossa kävimme aamupalalla merenrantakahvilassa ja sieltä ei muuta kuin takaisin rannalle loikoilemaan. Hahei Beach oli vielä kauniimpi kuin Hot Water Beach, ja tuore hedelmäjäätelö maistui hyvin, tosin suli auringossa turhan nopeasti.

Hahei Beach.








Sarjassamme hassuja maori-nimiä... Tuttiritarin Tie?