Vaimoke

Viime kuun lopulla meillä tuli miehen kanssa täyteen ennätykselliset kaksi vuotta naimisissa oloa. Ja onnellisia ja rakastuneita vielä ollaan, ajatella. Taidetaan olla jonkinlainen urbaani legenda. Päivää juhlistettiin kliseisesti illallisella lempiravintolassamme, joka sattuu olemaan hyvin aito ja lämminhenkinen italialainen ravintola, napolilaisine kokkeineen. Jopa tarjoilijamme oli aito italialainen ja aksentti sen verran vaikeaselkoista, ettei meinannut "tonight's special"seista saada mitään selvää. Siitä todella tuli mieleen matka Italiaan vuosia sitten ja paikallisten heikohkon englannin kielen kanssa vääntäminen. Kynttilän valossa istuimme ikkunan vieressä ja tuijottelimme rakastuneesti toisiamme. Jos olisin nähnyt meidän näköisen pariskunnan jossain muualla, olisin varmaan heittänyt laattaa. Mutta ihana ilta, kaikkine kliseineen. Ulkona riehuva myrsky, kynttilän valossa syöminen, Frank Sinatran musiikki, herkullinen pasta ja mansikkajuustokakku jälkiruuaksi... Voi että. :) Aivan kuin olisin elänyt illan Meg Ryan elokuvassa.

Seuraavana päivänä paluu todellisuuteen oli kuin moukarin isku. Töissä ilmotettiin että ihmisiä irtisanottaisiin, jälleen kerran. Ja myöhemmin samalla viikolla selvisi että lähdössä olisi yksi parhaista työkavereistani, ja hyvä ystäväni sekä muutama muu tyttö. Oma työpaikka on ainakin toistaiseksi turvassa, mikä on tietenkin lohduttavaa. Mutta tuntuu tämä lama riepottelevan Uutta Seelantiakin, ainakin kaupan alalla on tiukkaa. Asiakkaita ei riitä enää kuin alennusmyyntien aikaan, ja niitähän on joka puodissa, miltei joka ikinen viikko.

Mutta... Jottei nyt menisi aivan tilitykseksi, talven piristykseksi päätimme juhlistaa 2-vuotis hääpäiväämme muutama viikko sitten järjestämällä kekkerit ystävillemme, joka olikin suuri menestys. Noin 20 läheisintä ystäväämme saimme kuin saimmekin tungettua asuntoomme ja ilta jatkui aina aamu-kuuteen asti, kaupunkia yhdessä kahlaten. Mukavana yllätyksenä kaikki olivat maksaneet erään ystävämme lentoliput Sydneystä Wellingtoniin, ja tämä oli meille aivan loistava yllätys, kun kaveri kävelikin ovesta sisään muiden seassa. Lahjoiksi saimme hienon kuvassa olevan pop art-tyylisen maljakon (pojilta) ja itse sain Fazerin sinistä suklaata ihanalta suomalaisystävältäni. :) Ja ulkosuomalaiset tietävät että tuo lahja on kultaakin kalliimpaa. Hauskin ilta ehkä koko Wellingtonissa asumiseni aikana (vaikka itse vietinkin alku-illan keittiössä puuhaten, ja ruokaa olohuoneeseen kantaen) ja oli ihanaa huomata miten monia ihania ihmisiä meillä onkin elämässämme. Ja niinkuin eräs blogiystäväni onkin sanonut omissa kirjoituksissaan... On ihanaa huomata olevansa oikeassa paikassa oikeaan aikaan. :)

Guns and Roses