Viime viikolla rakas mummini nukkui pois.
Suru on ollut suuri ja sitä on ollut vaikea käsitellä, ajoin miltei mahdotonta, mutta ainakin tiedän, ettei rakkaan ihmisen tarvitse enää olla tuskissaan, vaan on paremmassa paikassa.
Ihana ystäväni halusi piristää mieltäni kauniilla tulppaaneilla viikonloppuna^^. Onneksi tälläisinä aikoina on olemassa ystävät ja perhe, joihin turvautua ja joilta hakea lohtua ikävään ja suruun.
Nyt en osaa muuta kuin keskittyä töihin ja kevään odotukseen. Innolla odotan myös siskontytön syntymää, sillä pikku(neiti ilmeisesti) saattaa saapua maailmaan hetkenä minä hyvänsä...
On se elämä joskus niin riipivän mustavalkoista.
On se elämä joskus niin riipivän mustavalkoista.
7 kommenttia:
Otan osaa :(. Minullakin on edessä pian sama, Suomen itsenäistä valtiota vanhempi mummini ei enää montaa kesää täällä meitä ilahduta, ja vaikea on kuvitella elämää ilman häntä.
Ihanaa että pian syntyvä sisarenlapsesi jatkaa mummisi tarinaa omalta osaltaan. Elämä jatkuu, päivä kerrallaan. Voimia!
Osan ottoni! On se vaan niin vaikeaa luopua rakkaasta ihmisestä, vaikka kuin tietää, että niin on toiselle parasta.
"Surun kyynelten läpi,
paistavat onnellisten päivien muistot."
Isohali!
Oh no, olen pahoillani ja otan osaa :/
Kiitos teille kaikille ihanille ihmisille osanotoista. <3 Arvostan sitä kovasti.
Athelas, jaksamista myös sinulle. :( Läheisen poishiipumista on mahdottoman vaikeaa seurata vierestä. Hae tukea ja rakkautta perheeltä, se on parasta mahdollista apua sydänsuruun. <3
Ja todellakin, ihanaa miten pieni siskontyttöni jatkaa sukujuuriamme ja sillä tavoin mumminikin tarinaa...
Otan osaa :( Toivottavasti kevat tuo tullessaan mukavampia asioita.
Kiitos Johanna, toivotaan näin.
Lähetä kommentti