Maa järisee...

Eilen illalla, juuri ennen ulos lähtöä ystävieni kanssa tapahtui maanjäristys täällä Wellingtonissa, n. 4.8-5.0 asteinen. Ja erityisesti meidän talossamme järistykset tuntee todella hyvin, koska olemme korkeimmassa, seitsemännessä kerroksessa. Tuntui kuin koko talo olisi huojunut ja romahtaisi kokonaan, ja yksi kavereistani alkoi panikoida pitääkö juosta alakertaan vai mitä. Onneksi järistys oli melko lyhyt ja selvisimme vain säikähdyksellä. Pari kuukautta sitten meidät herätti voimakkain tuntemani maanjäristys, joka oli melkein 6 asteen luokkaa. Kamala tunne herätä huojuvaan, tärisevään taloon ja mieheen, joka takertuu minuun kuin hukkuva. Vähän kyllä nauratti jälkikäteen miehen reaktio; toinen unenpöpperössä takertui minuun ja alkoi huudahdella hädissään. Ei ehkä paras reaktio katastrofi-tilanteessa. :D On todella outoa totutella näihin luonnon mullistuksiin täällä, niitä kun ei Suomessa tarvitse miettiä ollenkaan, mitä nyt uutisista aina kuulee katastrofeista toiselta puolelta maailmaa. En osaa kuvitellakaan miltä tuntuisi jokin 7-8 asteinen maanjäristys, sellainen joka yleensä aiheuttaa suurta tuhoa ja kuolonuhreja. Ja varsinkin jos sattuu olemaan tässä kotona sen tapahtuessa... Maailman suurin, mitattu maanjäristys oli Chilen Suuri Maanjäristys, joka tapahtui vuonna 1960. Sen vahvuus oli noin 9.5 Richterin asteikolla. Tuollaista voimaa en voi käsittää, koska jos jo 5 asteinen tuntuu pelottavalta, niin mitenkä sitten 9 tai 10?? Toivotaan ettei tärise taas vähään aikaan... tosin Wellington on rakennettu aivan mannerlaattojen liittymiskohdan päälle, joten täällä mitataan pieniä maanjäristyksiä melkein päivittäin, mutta suurimpaa osaa niistä me ihmiset emme onneksi tunne.

Edit. Saimme muuten viime viikon torstaina taas tsunami-varoituksen Uuteen Seelantiin, kun Vanuatualla järisi kolmeen otteeseen... Onneksi ei sentään ollut yhtä tuhoisa kuin Samoan järistykset ja tsunami. Eikä Uudessa Seelannissa, tai muuallakaan nähty minkäänlaista tsunamia. Kiirettä tuntuu pitävän Luontoäidillä!

Inglourious Basterds

(Huom! Sisältää spoilereita elokuvasta Inglourious Basterds!!)

Niinkuin varmaan otsikostakin jo huomasitte, kävimme eilen illalla kavereidemme kanssa katsomassa Quention Tarantinon uusimman väkivalta-tarinan, Inglourious Basterdsin. Tiistai-iltoina leffaan meneminen on täällä nimittäin halvempaa kuin normaalisti, joten mikä ettei. Elokuva oli aivan MAHTAVA, täynnä Tarantinomaista dialogia ja toinen toistaan värikkäämpiä henkilöhahmoja. Musiikki, näyttelijä-valinnat, tarinan kulku... Täydellistä. Ja minusta oli erityisen hienoa, että Tarantino oli mennyt "muuttamaan" historiaa ja tehnyt elokuvasta omanlaisen tarinansa. Voi, kun Natsi Saksa olisikin päättynyt noin. Brad Pitt oli aivan mainio tökeröine Tennessee-aksentteineen, saimme nauraa erityisesti hänen hahmolleen maha kippurassa. Osaksi elokuva taas sai melkein kyyneliin, erityisesti alkukohtauksen aikana, joten tunteita oli laidasta laitaan, mutta sellaisista elokuvista juuri pidänkin. Ja tottakai Tarantino-elokuvien tyyliin väkivallalla mässäiltiin taas ja kunnolla (uskomatonta tosin miten elokuva oli vain K16!! On tainneet ajat muuttua....!) mutta viihdyttävällä, tosin myös ällöttävällä tavalla.

Huomasiko kukaan muu muuten, että elokuvassa oli myös käytetty musiikkia Kill Billeistä? Itse ainakin huomasin kaksi biisiä, joita käytettiin ko. elokuvissa, leffa-nörtti kun olen. :) Ja bongasin elokuvasta myös Kill Billeissä Sofie Fatalea näytelleen Julie Dreyfusin, joka Basterdeissa puolestaan näytteli Joseph Goebbelsin kaunista tulkkia, Francesca Mondinoa. Oma lempihahmoni Inglourious Basterdsissa oli ehdottomasti Aldo Raine (Brad Pitt) sekä Shoshanna Dreyfus (Mélanie Laurent). Mélanien hahmo oli ehdottomasti tunteellisin ja sympaattisin koko elokuvassa, ja ranskatar sai ainakin minusta itselleen uuden fanin, niin vaikuttavan suorituksen hän mielestäni teki. Lempikohtaukseni oli Shoshannan meikkaustuokio peilin edessä, hänen valmistautuessaan natsi-elokuvan ensi-iltaan. Nauratti ja vaikutti yhtä aikaa. Ja oli hienoa nähdä elokuvaan kirjoitettu juutalaisten ns."kosto" natseille, vaikkei se oikeassa elämässä tapahtunutkaan. Jotain sairasta nautintoa sain kohtauksesta, jossa Hitler ammutaan tohjoksi lattiaa vasten Eli Rothin toimesta. Itse aluksi vierastin Eli Rothin (ohjannut mm. Hostel-elokuvat) näkymistä elokuvassa, koska mies tai hänen elokuvansa eivät todellakaan kuulu suosikkeihini, mutta olin jopa hänen roolisuorituksestaan positiivisesti yllättynyt. Myös Mike Myersin pieni rooli sai nauramaan.

Mélanie Laurent.

Kaiken kaikkiaan viihdyttävä, ehkä hieman yltiömäisen väkivaltainen, hauska elokuva, joka ei ole sieltä keveimmästä päästä, mutta tarpeeksi kevyt katsomaan vaikka kaveriporukassa. Ja hyvät naurut elokuvasta ainakin saa. :) Ja thumbs up Quentinille kun teki elokuvan alkuperäisillä kielillä! Ei ole muuten helppo homma amerikkalaiselle ohjaajalle, joka ei juuri muita kieliä kuin englantia puhu.

Walking through the Red Door...

MEIKÄ SAI TÖITÄ!!! :) :) :)

Pari tuntia sitten sain puhelinsoiton Wellingtonin vanhimmasta/rahakkaimmasta tavaratalosta, Kirkcaldie & Stainsiltä. Sain töitä Elizabeth Ardenin beauty counterilta, eli kauneus-osastolta, wooo!! Olen ennen myynytkin Elizabeth Ardenin tuotteita aikaisemmassa työpaikassani kauneushoitolassa, joten todella hieno tunne päästä myymään taas tätä tuttua, turvallista ja todella hyvää tuotetta. :) Tästä on hyvä jatkaa kaipailemaani meikkitaiteilijan työtä kohden, ja jos vaikka pääsisi vielä tuonne Weta Workshopillekin töihin... ;) Tämä, sekä tottakai parturi-kampaajan ammattini kaikkine meikkauskoulutuksineen tulee olemaan hyvä pohja tulevaisuudelle. Joten olo on todella innostunut ja helpottunut, on tätä työnhakua täällä harrastettukin jo kuukausi tolkulla. Puhelimessa uusi pomoni, eli yksi tavaratalon johtoportaan naisista kertoi että minun lisäkseni he palkkaavat toisen tytön, jonka kanssa voimme mennä koulutuksen yhdessä läpi ja samalla tutustua toisiimme. :) Jännittävää tavata uusia työkavereita, uskon kyllä että tulemme toimeen todella hyvin. Niin mukava nainen oli puhelimessa, saman naisen tapasin viime viikolla haastattelussani, ja täytyy sanoa, että se oli parhain työhaastatteluni ikinä. Vaikka haastattelussa olikin neljä naista minua jututtamassa, kaksi tavaratalosta ja kaksi Elizabeth Ardenilta.

Joten pullat ovat uunissa nyt paremmin kuin aikoihin! :) Kesää odotellaan ja parin viikon päästä olisi tulossa kaverin 21-vuotis juhlat sekä kaveripariskunnan häät Hawkes Bayssa, kauniilla viinitilalla. Kiirettä pitää, mutta ihanaa kun voi vihdoin rentoutua, eikä tarvitse huolehtia työpaikan saannista. :) En tiedä vielä tarkkaan milloin pääsen aloittamaan työt, tarkoituksena olisi mennä kirjoittamaan työsopimus ja selvittää muut seikat myöhemmin tällä viikolla, mutta tulen varmasti viihtymään, sillä palkka on huomattavasti parempi kuin Bendonilla ja samassa tavaratalossa sattuu työskentelemään paras NZ-ystäväni!

Tsunami-varoitus?

Virallinen tsunami-varoitus on annettu Uuteen Seelantiin, myös tänne Wellingtoniin. Aika hullua näin niin kuin suomalaisen näkökannasta. Yhdysvaltain Samoan lähellä sattunut 8.3 asteinen maanjäristys on syynä tsunamiin, joka saattaa iskeä Uuteen Seelantiinkin kymmenen aikaan aamulla, eli noin tunnin päästä. Samoalla ja Havaijilla vahingot ovat ilmeisesti suurimmat ja pahenemassa, mutta yhteydet maihin ovat todella huonot ja tietoa ei juuri ole tulossa läpi. Uudessa Seelannissa on toki annettu ennenkin tsunami-varoituksia, mutta tämä on minulle ensimmäinen kerta.

Eli katsellaan miten käy, onneksi en ole tällä hetkellä ihan keskustassa töissä ja meren lähellä niinkuin aikaisemmin olin, koska kukaan ei tällä hetkellä tiedä miten paha tilanne on... Mutta varmasti verrattuna Samoaan Uusi Seelanti on suhteellisen turvassa. Silti jo tsunami-varoituksen saaminen on pelottavaa, ja ilmeisesti Uuden Seelannin itä-rannikon ihmisiä on kehotettu siirtymään korkeampaan maastoon, pois meren lähettyviltä. Wellington on meren ympäröimä, joten jos suurempi tsunami tänne sattuisi, se todellakin tekisi melko kauheaa tuhoa kaupungissa. Ei voi muuta kuin kuunnella korvat höröllä radiota ja toivoa ettei ihmisuhreja tule lisää.

Edit. 10:50am Wellingtonissa pitäisi tuntua jotain, jos tsunamia tulee... Eli tunnin ja 50 minuutin päästä. Ja sää on tänään aivan kamala ja myrskyinen koko maassa, tsunami-varoitus tästä vielä puuttuikin... :P Toivotaan parasta, pelätään pahinta.

Töitä, koiria, koiria, töitä.

Kolme työhaastattelua, kolme todella mielenkiintoista työtä, kahden viikon sisään. One down, two to go. Toivottakaa onnea!! Viikonloppu meni korealaista karaokea laulaessa, viiniä litkiessä ja sohvalla löhöten, hauskaa oli. Nyt Wellington on kevät-sateiden vallassa, toivotaan että huomenna on aurinkoista kun on taas yksi haastattelukin. Koirien kanssa on tullut peuhattua taas nykyisessä työssä, sieltä saa joka päivä uuden kaverin ja nyt jo mietin miten vaikea sieltä on sitten jossain vaiheessa lähteä, kun on kiintynyt jo niin moneen karvaturriin.... Onneksi miehen kautta pysyy yhteydessä lempikoiriini jatkossakin...

Arvonta lähestyy, siellä saa vielä käydä osallistumassa, ei ole liian myöhäistä... En ole vielä palkintoa ostanut, mutta hyvä idea pyörii jo mielessä... Ja lisää mielenkiintoisia keikka-uutisia sain kuullessani että ruotsalainen metalli-bändi Meshuggah ja amerikkalainen Isis ovat tulossa lähikuukausien aikana tänne Wellingtoniin esiintymään pienelle klubille. Erikseen siis, eivät yhdessä. Joten jeeeeeee lisää lempimusiikkia ja oikein live-muodossa siis luvassa!

Tänä viikonloppuna olisi kaverin intialainen tanssiesitys lauantaina ja sitten illallinen sen jälkeen. Tässä pitäisi alkaa myös suunnittelemaan omia syntymäpäivä-juhlia, jotka ovat muodostumassa myös Halloween-juhliksi... Siihen pitäisi alkaa miettiä jo asuakin... Kehotuksia otetaan vastaan! :)

Karvainen kaverini Austin kieli hiekan peitossa ja hänen kaverinsa (jonka nimeä en nyt muista) rannalla nauttimassa elämästä.

Bullterrieri Thomo (tai rugby ball-head kavereiden kesken) koirien pihalla rentoutumassa kevät-auringossa.

Hell yes, Nick Oliveri!

Yeee-haaw! Vihdoin, ikuisuudelta tuntuneen odotuksen/tauon jälkeen pääsen taas rock-keikalle! Nyt kun on taas tulossa jotain näkemisen arvoista. Ensi kuussa siis menemme miehen ja muutaman kaverimme kanssa katsomaan Nick Oliveria, joka on siis toinen Queens of the Stone Age-bändin perustaja-jäsenistä ja melkein kaikkien henkilökohtaisten QOTSA-lempibiisieni kirjoittaja (QOTSA on yksi lempibändeistäni, tottakai). Mies on ollut myös mukana monessa muussakin projektissa; Kyuss-bändissä myöskin perustaja-jäsenenä, ja myös vaikuttanut bändeissä Winnebago Deal, Motörhead, Mark Lanegan Band, Masters of Reality, Turbonegro ja Moistboyz. Aika nopealiikkeinen kaveri siis. Nyt mies suuntaa maailmankeikalleen, mutta aivan soolona ja kyseessä on akustinen keikka. Joten tulee olemaan aikamoinen elämys; musiikkinero yksin lavalla kitaransa kanssa. Nick on muuten kuuluisa nakuilustaan lavalla, että voi olla aika mielenkiintoinen keikka... ;D ja varmasti ikimuistoinen! Plussana Bodega-klubi jossa mies esiintyy, sijaitsee noin 50 metrin etäisyydellä asunnostamme. Joten varmasti iltaa aloitellaan ensi tässä kämpillä ennen klubille siirtymistä. Yusss!! :)

Queens of the Stone Age

Ikävä kyllä tuo aikasemmin mainitsemani Pearl Jamin sekä vierailevan Ben Harper & Relentless7:n keikka jää minulta valitettavasti nyt väliin. Oh the humanity. :( Sitä on tässä tuskailtu nyt kuukauden päivät, mutta ei anna rahatilanne periksi, ei niin millään. Entistä tuskallisemman tilanteesta tekee se, että kaverimme bändi on soittamassa lähiaikoina Slayerin ja Megadethin kanssa Aucklandissa, lämppäämässä näitä kahta kulttibändiä ja missaan nyt nuokin keikat! Voi peeeeeerrrr.....jantai, että ottaa päähän. No, ei auta itku markkinoilla. Onneksi sentään päästään tuolle Oliverin klubi-keikalle, ne kun ovat aina paljon parempia ja tunnelmallisempia kuin suuret areena-keikat. Tähän vielä loppukevennykseksi hieman tuon paljon hehkuttamani Nick Oliverin musiikkia sieltä Queens of the Stone Age-ajoilta... Ja ps. sain muuten kaksi työhaastattelua ensi viikoksi, ei ollenkaan huono juttu!!! :)

Edit. Pääsin tapaamaan Nick Oliveria keikan jälkeen baarin hiljaisella takapihalla, juttu luisti hyvin, kuvia räpsittiin ja hauskaa oli. Hieman starstruck-fiilis jälkikäteen! :) Todella mukava, maanläheinen kaveri.

Antichrist

kuva

En olekaan vähään aikaan kirjoittanut elokuva-postausta, joten tästä se lähtee. Kävimme viime kuussa miehen kanssa katsomassa Lars von Trierin uusimman, hyvin ristiriitaisen ja melkoista kohua aiheuttaneen teoksen nimeltä "Antichrist". Kyseessä oli nimittäin New Zealand International Film Festival, ja siellä oli tarkoitus käydä katsomassa muutama muukin elokuva; japanilaisen Hayao Miyazakin (Liikkuva Linna, Henkien Kätkemä) animaatioelokuva "Ponyo" sekä Steven Soderberghin ohjaama ja Benicio del Toron tähdittämä "Che", joka tietenkin kertoi Che Guevaran elämästä. Mutta rahallisista syistä valitsimme vain tuon Antichristin, von Trier kun on yksi lempiohjaajistamme. Mieshän on siis ohjannut uskomattomat elokuvat kuten "Dancer in the Dark" ja "Dogville", jotka molemmat jättivät minut aivan sanattomaksi. Mutta Antichrist oli jotain aivan käsittämätöntä, todellinen kidutuselokuva, alusta loppuun, eikä todellakaan hyvällä tavalla. Graafisia seksikohtauksia, silmitöntä, sadistista väkivaltaa ja psykoottisia roolihahmoja. Elokuva jätti minut, mieheni kuin koko Embassy teatterinkin hämmennyksen ja ahdistuksen valtaan. Elokuvan katsojat reagoivat eri tavoin; suurin osa haukkoi henkeään kauhistuksen vallassa, osa nauroi hämmentyneenä ja osa (minut mukaan lukien) vain tuijotti valkokangasta, yrittäen ymmärtää mitä von Trier oli meille oikein tarjoilemassa. Elokuva ei niinkään vakuuttanut minua, osaksi kauhistutti mutta myös hieman ärsytti. Nykyään kun mitä vaan voidaan toteuttaa valkokankaalla ja kutsua sitä taiteeksi, oli se miten sairasta tahansa. Elokuva perustui aivan täysin sen luomaan shokki-efektiin. Sen kummempaa sisältöä siinä ei juuri ollut, vaikkakin näyttelijät onnistuivatkin roolisuorituksissaan loistavasti (Willem Dafoen suurena fanina, hänen esiintyminen elokuvassa oli tottakai suuri bonus.)

kuva

kuva

kuva

Epäilykseni von Trierin mielenterveyden tilasta vahveni entisestään, miehessä on oikeasti jotain vikaa. Mies tosin myönsi että Antichristin ohjaamisen aikana hän oli hyvin masentunut. Von Trier sai mm. Björkin (Dancer in the Dark) aikoinaan kieltäytymään tekemästä minkäänlaista näyttelijätyötä koskaan uudestaan, ja heillä oli myös hyvin myrskyisä näyttelijän ja ohjaajan välinen suhde, joka koitui melkein elokuvan kohtaloksi. Nicole Kidmanin (Dogville) kanssa von Trierillä oli myös hyvin outo suhde, ilmeisesti useaan otteeseen näyttelijän ja ohjaajan välillä oli huutoa, itkua ja tuntitolkulla kestänyttä riitelyä (yhdessä vaiheessa Nicole ja Lars viettivät neljä tuntia metsässä toisilleen huutamassa ja itkemässä. Joten kyseessä ei todellakaan ole mikään ihan tavallinen kaveri. Outoa tosin miten sama ohjaaja on onnistunut niin hyvin muissa elokuvissaan, mutta tässä taisi päästä homma käsistä, sillä Antichrist oli todellinen ylilyönti. En voi suositella elokuvaa kellekään, varsinkaan suurella valkokankaalla katsottuna, sillä se saa katsojansa aidosti voimaan pahoin, varsinkin miespuoliset henkilöt, syytä en viitsi tähän edes kirjoittaa... Voin kuvitella miten tämä kirjoitus saa teidät kaikki hyvin uteliaaksi ja varmasti haluatte nyt katsoa tuon elokuvan, haha, jännä juttu miten ihmismieli toimii. :D

Mutta elokuva oli kyllä aikamoinen kokemus kaiken kaikkiaan, one of a kind. Ja oli hienoa vihdoin käydä Wellingtonin maailmankuulussa Embassy-teatterissa, samassa paikassa jossa näytettiin elokuvien Lord of the Rings maailman ensi-ilta näytökset. Teatterin jokaisessa tuolissa oli pieni laatta, johon oli kaiverrettu kaikkien Lord of the Rings-näytöksissä istuneiden tähtien nimet, näin mm. Viggo Mortensenin ja Elijah Woodin nimet siellä, harmi vaan kun en päässyt niille paikoille istumaan. ;D Upea ja tajuttoman suuri elokuvateatteri, suurin koskaan näkemäni valkokangas ja rakennus itsessään oli kuin taideteos. Täällä täytyy käydä useamminkin!

Klikkaa kuva suuremmaksi... kuva löytyi täältä.

ps. Kiitos Itkupillille uudesta blogi-pohjasta! :)