Movie Monday #12 - Parhaista Parhain

Noniin, pakkohan se on minunkin lähteä Movie Mondayn leikkiin mukaan, kun niin monet lempibloginikin ovat. :) Leffahulluna, miksipä ei! Musiikin lisäksi elokuvat ovat aina yksi lempi puhenaiheistani, olin sitten töissä, kotona tai kavereiden kanssa iltaa istumassa. Pienestä pitäen olen katsonut lukemattomia elokuvia isoveljeni ja isosiskoni kanssa, ja sieltä se rakkaus elokuviin on lähtöisin. Isoveljelleni kuuluu tosin suurin kiitos. ❤

Tämän viikon Movie Mondayn haasteena oli kertoa lempinäyttelijästään. Tämä on varmasti yksi vaikeimmista valinnoista kenelle tahansa leffa-friikille, mutta itselle tämä tuli yllättävän helposti. Olisin toki voinut listata kymmeniä upeita lahjakkuuksia, mutta valitisin Sir Anthony Hopkinsin, jota olen kutsunut lempinäyttelijäkseni ala-asteelta asti. Jopa vanhoissa kaveri-kirjoissa olen kolmannella luokalla horjuvin kirjaimin kirjoittanut Hopkinsin nimen lempinäyttelijän kohdalle. :D En tosin tiedä minkä herran elokuvan olen tuon ikäisenä nähnyt, mutta sen tiedän, että olen aina rakastanut tätä näyttelijää.

"Well, Clarice - have the lambs stopped screaming?"

En muista ensimmäistä Hopkinsin tähdittämää elokuvaa jonka näin, mutta mieleenpainuvimmat roolisuoritukset ovat elokuvista;

-The Elephant Man
-The Silence of the Lambs
-The Edge
-Meet Joe Black
-The Bounty
-Dracula
-The Human Stain
-Legends of the Fall
-Amistad
-Surviving Picasso
-Red Dragon
-The Mask of Zorro (guilty pleasure alert!)

'The Elephant Man'

Olen aina pitänyt Hopkinsin luonnollisuudesta ja vähäeleisestä tavastaan ottaa roolihahmo kuin roolihahmo haltuunsa. Näyttely tuntuu olevan hyvin vaivatonta ja luontaista tälle pitkän teatterinäyttely-taustan omaavalle herrasmiehelle. Hänessä on sitä taianomaista vetovoimaa, magnetismia, joka vetää katsojan huomion itseensä, ja minun silmissäni hänessä on aina ollut jotain isoisämäistä ja sympaattista (paitsi tietysti Hannibal Lecterinä, mutta herrasmies hulluna murhaajanakin ;D). Olen katsonut myös monta ei niinkään laatu-elokuvaa vain ja ainoastaan tämän miehen takia (esim. Alexander, The Rite, The Wolfman, Beowulf, Hannibal, Bad Company, Mission: Impossible II) Jo "Anthony Hopkins"-nimen näkeminen elokuvan kannessa tai julisteessa saa mielenkiintoni heräämään. Ajattelen aina, "noh ainakin yksi hyvä roolisuoritus taattu!" :D Ajatelkaa nyt, kuinka moni muu näyttelijä on Englannin kuningattaren ritaroima! (nooo tietty Ian McKellen tottakai, joka myös kuuluu top 10 näyttelijöideni listalle) :)

'The World's Fastest Indian'

Tänä iltana aion katsoa mieheltä elokuvan The World's Fastest Indian, joka on itse asiassa myös uusiseelantilainen elokuva! En voi TAJUTA etten ole vieläkään nähnyt tätä elokuvaa, sillä muistan jopa katsoneeni sen trailerin aikoinaan ja miettiväni miten en malta odottaa! Ja nyt vielä täällä asumisen jälkeen...! Mielenkiintoista kuulla miten Anthony Hopkinsilta luonnistuu kiwi-aksentti. :D On minulla itse asiassa toinenkin elokuva odottamassa tälle illalle, veljeni suosittelema, Robert Duvallin ja Bill Murrayn "Get Low", joka vaikutti ainakin trailerin ja kannen perusteella herttaisen hassulta. Huh, lisäksi telkkarista tulee kauhusarja "The Walking Dead", joka on koukuttanut minut täysin. 28 Päivää myöhemmin TV-sarjaksi muokattuna, kyllä kiitos! :) Sohvalla röhnöttäessä menee siis tämä(kin) ilta... ja ulkona sataa edelleen räntää.

Bill Murray & Robert Duvall - 'Get Low'

'The Walking Dead':in zombiet ovat harvinaisen sitkeitä.

Täällä sataa... LUNTA?!?

Wellingtonissa on satanut viime päivinä lunta! Ensimmäistä kertaa kunnolla noin... 20+ vuoteen tai juuri koskaan! Lumi on aiheuttanut niin paljon kohua ja ihmetystä, eilenkin keskustassa ihmiset kerääntyivät puhelimien ja kameroiden kanssa kadun reunoille tuijottamaan hiutaleiden leijailua maahan. Aivan kuin kyseessä olisi ollut paraati tai muu tapahtuma. :) Suomalaisena tämä ei tietenkään minua paljoa hetkauttanut, mutta oli hauska katsella ihmisten reaktioita; hihkumista, tanssimista ja sormella osoittelua. Tosin lumen näkeminen palmupuiden päällä ihmetytti minuakin ;DD

Ei ihan jokapäiväinen näky...!


Who's up for a BBQ??

Luminen palmu, whaaaa??

Pientä kaaosta lumi aiheutti myös, sillä tiet ovat osin suljettuna vuorien rinteillä ja bussit myöhässä sähkökatkoksen takia (kiva oli varpaat jäässä seisoa puolen tunnin ajan kadun varressa 100 muun busseja odottavan kanssa, onneksi itse ryntäsin heti ensimmäisen meillepäin menevän bussin luo kun se vihdoin tuli, ja pääsinkin sitten kyytiin, mutta meitä otettiin vain kaksi, muut saivat odottaa vielä seuraavaa!) Miehen koulu oli myös suljettu kesken päivän, ettei vaan kukaan jäisi sinnepäin jumiin, vaan pääsisi kunnialla kaupunkiin kotiin ennen liikenteen pysähtymistä. Meidänkin liikkeelle tuo eilinen oli hyvin hiljainen päivä, ihmiset tuntuivat pysyvän sisätiloissa ja menevän suoraan töistä kotiin lämmittelemään. Pomon kanssa kävimme Starbucksilla palaveeraamassa, oli ihana juoda kupillinen kuumaa ja katsella hiutaleiden leijailua ulkona, oikein kotimaa tuli mieleen. :) Sitten pomo päättikin, että me molemmat pomot lähdemme aikaisemmin kotiin, olimme nimittäin toissapäivänä sunnuntai-kokouksessa koko henkilökunnan kanssa, josta me myymäläpäälliköt emme tietysti mitään ekstraa saaneet, kun olemme kuukausipalkalla, toisin kuin muut työntekijät, jotka saavat korvauksen joka tunnista. Itselle tuo sunnuntai oli viikon ainut vapaapäivä, joten hieman kirveli töihin raahautuminen rankkasateessa. Mutta onneksi tuo eilinen aikainen kotiinlähtö oli kiva pieni korvaus vapaapäivän uhraamisesta. :)

Uuden-Seelannin kansalliskasvi saniainenkin sai lumisen peitteensä.

Kaupunki aivan uudenlaisessa puvussaan.

(Kuvat Facebook-ryhmästä "That time it snowed in Wellington")

Keskiviikkona on kulunut kaksi viikkoa töiden alkamisesta. KAKSI VIIKKOA! Minnehän nuokin päivät hävisivät?? Eipä ole paljon vapaa-aikaa tarvinnut viettää. Olen alkanut jo hieman päästä kärryille kaikesta töissä, hommat alkavat pikkuhiljaa muodostua, mutta opittavaa on vielä ja paljon. Onneksi myyminen on alkanut luonnistua myös, sillä alussa tuotteet olivat niin vieraita minulle, että kauhistutti miten nopeasti pääsen vaikuttamaan tulokseemme, ja hommaan kiinni. Pomo on pitänyt aika kovaa tahtia edelleen tuotetiedon kuin MP-hommienkin oppimisen kanssa, mutta toistaiseksi olen pysynyt suht hyvin tiukassa tahdissa kiinni. Sanoin kyllä hänelle, että tarvitsen aikaa kirjoittaa asiat muistiin heti kun olen ne kerran tehnyt ja aikaa oppia muutenkin, mutta hänen mielestään kerran näytetyt asiat täytyy osata täydellisesti seuraavalla kerralla. Onneksi en ole vielä saanut negatiivista palautetta, toisin kuin pari muuta uutta työntekijää, joista yksi saattaa tehdä pian jo lähtökin, mutta lähinnä omasta syystään. Kaupan-ala voi olla raadollista hommaa, mentaliteetti (ainakin meidän MP:n mielestä) tuntuu olevan "do or die".

MUTTA, jottei nyt menisi aivan negailuksi, olen aivan täysin rakastunut Lushin tuotteisiin! Olen jo löytänyt kaikki suosikkini ja nyt odottelenkin ensimmäistä palkkaa, jotta pääsen kokeilemaan bath bombeja ja bubble barseja sun muuta. :) Olen saanut lukemattomia näytteitä pomoltani ja kokeillut kasvovoiteita sun muita, mutta tämä on vasta alkua. Hassua tässä on myös se, miten mies on hurahtanut täysin Lushiin, ja haluaa samalla tavalla päästä kokeilemaan kaikkea. :DD On se ihanaa, kun on joku jonka kanssa jakaa tämä ilo. Työkaverit ovat myös olleet aivan ihania, ja meillä tuntuu olevan todella toimiva ja reilu tiimi, kaikki tukevat toisiaan ja huumorintaju on kohdillaan. En malta odottaa ensimmäistä yhteistä illallistamme ja muita illanviettoja! On tässä omat syntymäpäivät sun muut tuloillaan... ;) Mutta niin, melko positiivisin mielin tässä nyt vietän vapaapäivääni ja mietin tulevaa. Rankkaahan tämä tulee tietysti olemaan, vähin vapaapäivin ja uusien työtehtävien kanssa, mutta en aio luovuttaa. Viime viikonloppu oli melko hektinen kun olin pomona ja kiirettä riitti, mutta hyvin kaikki sitten lopulta menikin. Miehen vanhemmat viettivät viikonlopun meillä kyläilemässä, ja heitä tuskin ehdin näkemäänkään, mutta pääsimme sentään lauantai-iltana käymään appiukon syntymäpäivä illallisella lempi-italialaisessamme, jonne salakuljetimme miehen kanssa muutaman lahjankin. Lisäksi tilasin salaa appiukolle syntymäpäiväkakku-palan, jonka tarjoilijat sitten toivat ulos kynttilän kanssa, "happy birthdayta" laulaen. Olipa mies ihmeissään! (ja hieman noloissaan :DD) Kovasti kiitteli kivasta illasta jälkikäteen, taisi olla aika otettu kaikesta huomiostaan.

Tässä muutama löydöistäni Lushilta...

Porridge-saippua on minun ja mieheni lempituote Lushilta! Aivan jumalainen tuoksu (muistuttaa juustokakkua), sisältää appelsiinimehua, appelsiiniöljyä, kookosöljyä ja kauraa, joka hellästi kuorii kuivaa ihoa ja jättää ihon uskomattoman pehmeäksi, mutta ihanan puhtaaksi ja herkullisen tuoksuiseksi. Aivan kuin olisi käyttänyt kosteusvoidetta saippuan sijaan!

"Honey I Washed the Kids", on herkullinen hunaja-saippua, mutta myös ihanan kosteuttava kuivalle iholle. Kinuskin ja hunajan sekalainen vastustamaton tuoksu. Sisältää mm. hunajavettä, kookosöljyä, mehiläisvahaa ja rauhoittavaa aloe veraa. Tätä tulee töissä tuoksuteltua vähintään 10 kertaa päivässä! :D

Noniin, eiköhän tuo mainostaminen riitä tällä kertaa. :DDD Lisää Lush-vinkkejä jatkossakin, siitä voitte olla varmoja! Nyt täytyy lähteä talon siivoukseen, ennenkuin mies kotiutuu koulusta. Minulla on menossa hyvin harvinainen kahden päivän vapaa-putki, jonka aikana aion lähinnä lepäillä, mutta huomenna myös leipoa cup cakeja ihanalla uudella reseptilläni, jonka varastin anopilta ja illallistaa ystäviemme luona. Huomenna on myös ensimmäinen palkkapäiväni, jonka kunniaksi saatan käydä myös hieman "ostoksilla" (ostaa luomukaupasta vitamiineja ja töistä muutaman kylpypommin.) :) Sitten ei muuta kuin Lushin tuore-kasvonaamio naamaan, lasi punaviiniä käteen, laventelin tuoksuinen kylpypommi veteen ja sadeveden/räntäsateen rapinan kuuntelua silmät kiinni. Ah, näin sitä stressiä hoidetaan!

ps. Kiitos teille kaikille ihanista kannustusviesteistä ja kaikesta rakkaudesta, jota sain viime kirjoituksen jälkeen! ♥ Ja erityis-maininta rakkaalle perheelleni, jonka kanssa juttelu aina tuntuu auttavan, synkimmälläkin hetkellä. (tiedätte, keitä olette) ♥♥♥

Ristiriitaisia tunnelmia

Viisi päivää uutta työpaikkaa takana. Tunnelmat ovat hyvin ristiriitaiset, ei niinkään helpottuneet kuten aikaisemmin odotin. Tiedän, että on hyvin aikaista alkaa stressaamaan kaikkea, mutta ensivaikutelman perusteella kyseessä ei todellakaan ole mikään helppo työpaikka. Ensimmäiset kaksi päivää olivat hyvin kiireiset ja sekavat, oli inventaariota sun muuta, joten mitään kunnollista työpaikkaan tutustumista ei juuri ollut. Muutenkin käytännön asioiden läpi käyminen on ollut hyvin minimaalista ja jotenkin puolitiehen jäänyttä. (Täällä on muutenkin hyvin suuri ero esimerkiksi Suomen työ-olosuhteiden kanssa, mitä nyt koulutukseen ja työntekijöiden etuihin tulee, esim. täällä ei juuri kukaan kuulu ammattiliittoihin, eikä täällä makseta iltälisiä, viikonloppulisiä tai sunnuntailisiä.) Olin ensimmäistä kertaa jo vastuussa liikkeestä yksinäni toissapäivänä, ilman kunnollista juuri käsitystä mistään. Mutta nyt viime päivien jälkeen olen tutustunut paremmin työpaikkaan ja työkavereihin, eikä kummassakaan ole sinänsä valittamista, liike on ihana, tuotteet ihania ja työkaverit todella hauskoja. Mutta minun tulevat vastuuni ovat tulleet pikkuhiljaa selvemmiksi, ja mitä minulta vaaditaan, ja sitä mukaa tieto on lisännyt tuskaani. Se epäilijän ääni sisälläni on alkanut muuttua kovemmaksi ja lähinnä mietin nyt, miten psyykkeeni jaksaa kaiken vastuun kannon kanssa. Jo nyt tuntuu, ettei vapaa- tai hengähdysaikaa ole juuri ollenkaan, sillä työpaikalla vietän 40 tuntia viikossa, joista illat olen viettänyt kotona töiden kanssa myös, ja vapaapäivät ovat satunnaiset, eli eri päivät joka viikko, eikä juuri koskaan kahta päivää putkeen. Sinänsä se ei minua haittaa, mutta kun viikonloputkin ovat miltei aina töitä, miestä en tule näkemään juuri ollenkaan, muutaman tunnin illassa ja se onkin siinä. Sain juuri viestin pomolta, että tänä viikonloppuna, minun vapaapäiväni, meillä on pakollinen (palkaton) henkilökunnan kokous, tiedä sitten mitä se koskee. Kaiken muun aikaisemman stressin (perheen ikävöinnin, Seelantiin palaamisen) lisäksi mietinkin nyt, haukkasinko liian suuren palan itselleni tämän työn kanssa? En tiedä onko syynä huono ajoitus vai työn kova luonne, mutta jokin tässä nyt mättää. Toivottavasti tämä on vain alkukankeutta, ja asiat vain näyttävät vaikeammilta kuin ovat, sitä todella toivon. Tosin pomoani katsellen olen huomannut miten stressaavaa MP:n työ on, mutta aika sen näyttää!

Olen melko maanläheinen, ihmisystävällinen ihminen, joten en tiedä miten hyvin osaan pomottaa muita, huomautella virheistä tai olla päällepäsmäri asiakkaiden suhteen. Kylmän kovaa bisnespäätä tai hurjia rahantakomishaluja minulta ei juuri löydy, lähinnä pidän asiakaspalvelusta asiakkaiden takia, pidän ihmisten auttamisesta ja siitä saan suurimmat kicksini. Mutta MP:nä oleminen onkin enemmän juuri tuota rahantakomista ja työtiimin jatkuvaa motivoimista asiakkaiden suhteen; enemmän tuotteita, enemmän rahaa, jatkuvaa painetta pääpaikalta...

Kysymys kuuluukin nyt; olenko oikeassa työpaikassa ja vain alkukankeuden uhrina, vai onko työnkuva minulle aivan väärä ja siihen sopiakseni joutuisin muuttamaan itseäni/arvojani liikaa ja uhraamaan avioliittoni ja mielenrauhani?

Tänään vapaapäiväni olen vain yrittänyt levätä, enkä ole koskenutkaan työpapereihin, sallittakoon yksi päivä ilman, vaikka oppimista onkin paljon ja tahti kova. Leffoja ja suklaata siis tälle päivälle luvassa, eikä mitään muuta! Jos saisin edes yhden halin perheenjäseniltä, se olisi kaikkea maailman suklaatakin tehokkaampi stressinpurkukeino... ♥
Mutta tulta päin, ja tulevia haasteita kohti! Katsotaan miten käy!

Edit. Poistin tämän tekstin aiemmin, koska en halunnut antaa "epäilijän äänelleni" uutta tulta, mutta sitten sain tämän ihanan kannustus-viestin Anu Pauliinalta, ja päätin antaa mennä. :) Sydämestähän tässä kirjoitetaan, ja kävi miten kävi, pieni epäilijä asuu meissä kaikissa! Iso kiitos kommenteistanne, jotka menin hätäisesti poistamaan, ja kiitos tuesta kaikille!!

Anu Pauliina kirjoitti:
"Taisit jo poistaa uusimman kirjoituksen, mutta halusin vaan sanoa, että älä stressaa. :) Itsekin olin hankalassa ja liian vaativassa työpaikassa tasan kaksi viikkoa ennen kuin lopetin. Jälkeen päin mietin että ei olisi pitänyt. Tietenkään ei pidä jatkaa paikassa, joka tuntuu liian raskaalta, mutta jos minäkin olisin jaksanut edes vähän kauemmin, olisin saanut siitä hurjasti kokemusta (kukaan maailmassa ei tule ikinä enää palkkaamaan minua selvästi tasoani parempaan työpaikkaan), ja jälkeen päin olisin voinut varmuudella sanoa, että tiedänpähän nyt paljon tarkemmin, mitä en sittenkään halua tehdä ja mitä haluan.

Ota vaan rennosti, äläkä ota liikaa paineita itsellesi. Ei kaiken tarvitse välttämättä sujua ihan täydellisesti. Samalla voit rauhassa miettiä, haluatko oikeastaan tehdä sitä, vai jotain muuta, ja katsella vaihtoehtoja ilman mitään paineita. Kokemuksesta on hyötyä jälkeenpäin, vaikka hakisitkin erilaisiin hommiin.

Tai siis näin minä tekisin, jos nyt saisin valita uudelleen. :) Harmittaa, että annoin hyvän tilaisuuden mennä sivu suun. Sen paikan tuoman kokemuksen ansiosta voisin nyt olla paljon vastuullisemmassa ja mielekkäämmässä työpaikassa paremmalla palkalla.

Toivottavasti sulla menee kaikki hyvin! :) Ja toivottavasti löydät myös kirjoitusmotivaatiota silloin tällöin, näitä juttuja on kiva lukea.
Kyllä täällä Suomessa tosiaan on kaikki vaan niin hyvin, usein tahtoo unohtua. Noista ilta- ja viikonloppulisistä ja muista puheen ollen.

Ihanaa elokuuta!"

Voi kirsikankukka sentään...

...nyt nimittäin alkoi jännittää huominen, eli ensimmäinen päivä uudessa työpaikassa!

Uuteen, vastuulliseen rooliin totuttelu on lähinnä mielessä, mutta myös uuden tiimin tapaaminen. (Olen nimittäin tavannut vain noin kolmasosan tulevista työkavereistani/tiimistäni.) Olo oli koko tämän päivän aivan rauhallinen ja innostunut, mutta nyt se jännitys sitten iski kuin vasara päähän! :D Huomisen päivän jälkeen olo on toivottavasti tasaisempi, mutta tällä hetkellä aivot tuntuvat käyvän ylikierroksilla. Yritä siinä sitten mennä ajoissa nukkumaan tämän stressipallon kanssa, siis oman pääni.

Lushin tuoksuisia perhosia vatsassa.

Mutta aion näyttää epäilijöilleni (joihin luen myös itseni) ja loistaa tässä työssä, oli alku miten kankea tahansa! Nimittäin, kävin tänään kirjastossa metsästämässä uusia trillereitä luettavaksi, kun samalla törmäsinkin pariin hupaisaan opukseen uuteen työhöni liittyen kuten; "Retailing Management", "10 Commandments for Succesful Retailers" ja "Thriving in the Workplace". Ensimmäisen kirjan luku nimeltä "Managing the Store" pongahti heti esiin ja olen nyt päntännyt tätä ko. kirjaa tämän illan. Samalla olen myös onnistunut rauhoittamaan mieltäni hieman, koska helpotukseni huomasin omaavani melko hyvän ymmärryksen mitä nyt kaupan-alaan ja sen tärkeimpiin elementteihin tulee, sekä myös tasapainoisen, menestyvän liikkeen pyörittämiseen. Lähinnä muiden ihmisten johtaminen ja tehtävien delegoiminen tulee olemaan minulle suurin haaste, sillä olen tottunut työskentelemään itsenäisesti ja omaan tahtiini. Mutta kaikki aikanaan, eiköhän tuokin onnistu muutaman kuukauden harjoittelun jälkeen. :) Tuntuu vaan hullulta yhtäkkiä hypätä myyjän hommista esimiestehtäviin ja johtaa kahdeksan ihmisen tiimiä, vaikka kaupan-alan kokemusta onkin miltei kymmenen vuoden takaa. Onneksi tiedän henkilökohtaisesta kokemuksesta, normi-myyjän näkökulmasta, millainen pomo EN halua olla, joten tämä helpottanee oman pomo-identiteetin löytämistä myös. :D Aion käyttää yhdestä uusista kirjoista poimittua lausetta ohjenuoranani;

"Employees come first - great service begins at home.

Customers come second - and still get great service!"

Mutta askel kerrallaan, olen virallisesti johtohommissa vasta joulukuussa, kuten aiemmin kirjoitinkin, jolloin varsinainen MP jää äitiyslomalle. Mutta huomenna siis ensimmäinen päivä ja edessä onkin heti inventaario, joka sopii minulle paremmin kuin hyvin, sillä tuotteet ovat vielä melko uusia tuttavuuksia ja niitä laskiessa ja hypistellessä oppii huomaamattaan. Myymäläpäällikköni tekstaili tänään, että tiedossa on ilmeisesti myös pizzatarjoilua inventaario-illan kunniaksi, joten ei hassumpi ensimmäinen päivä. :) Nyt kun saisi vain unta palloon! :D Raportointia ensimmäisistä työpäivistä myöhemmin...

The beginning of a LUSH life

JA NYT OIS SE TYÖPAIKKAKIN!!!

Kyllä vaan, meikä sai töitä! :D Eikä varsinainen työnhaku ehtinyt kestää kuin vajaan viikon verran...!! Taitaa olla jonkinlainen ennätys! Uskomatonta mutta totta. Sain siis apulaismyymäläpäällikön pestin aivan ehdottomasta Wellingtonin lempiliikkeestäni (no kidding!) , LUSH:ista!!! (Olen jo kolme kertaa aiemmin vienyt CV:ni samaiseen liikkeeseen, jokaisena kertana kun olen etsinyt töitä täällä ollessani!) Voisi hyvin laimeasti ilmaista että olen INNOISSANI! En olisi ikimaailmassa uskonut saavani moista paikkaa, sillä näinä päivinä Wellingtonissa varsinkin kaupan-alan työpaikkoihin on keskimäärin pari sataa hakijaa per avoin paikka. Ah ja voih miten onnellinen olinkaan kun sain tuon kohtalokkaan puhelinsoiton perjantai-aamuna. Helppoa tuon työpaikan lukkoon lyöminen ei tosin ollut, sillä kävin ensin haastattelussa myymäläpäällikön kanssa, jonka jälkeen minulla oli kolmen tunnin koepäivä liikkeessä ja viimeinen koetuskivi oli puolen tunnin puhelinhaastattelu Lush:in Sydneyn päätoimiston kanssa (jonka en henkilökohtaisesti uskonut menneen niin hyvin kuin olisin toivonut). Alunperin ensimmäisen työhaastatteluni myymäläpäällikköni kanssa piti koskea osa-aikatyötä, joka olisi sekin ollut minulle todellinen jättipotti, mutta haastattelun puolessa välissä, CV:täni kahlaten hän tokaisikin: "mitä ihmettä minä oikein teen, minunhan pitäisi haastatella sinua tulevan apulaismyymäläpäällikön roolia varten eikä osa-aikamyyjän!" Ja siitä se ajatus sitten lähti! :D Joulukuussa pomoni jää äitiyslomalle vuodeksi ja sitten minä otan ohjat käsiini, eli minusta tulee liikkeen myymäläpäällikkö. Hui, hieman jännittää tuo vastuu, koska kyseessä on LUSH:in kiireisin Uuden-Seelannin liike, enkä ole aiemmin ollut esimies-tehtävissä, mutta eiköhän nämä seuraavat kuukaudet valmista minua tulevaan. :)

Nami-nami saippuoita

Mutta nyt voin kiljua ja juhlia, ja sen me teimmekin perjantai-iltana miehen kanssa kun kävimme illallisella lempi-italialaisessamme, ja eilen illalla, kun kävimme miehen ex-pomon luona katsomassa rugbya, jonka lomassa söimme myös illallista ja joimme pullotolkulla viiniä. Työt alkavat keskiviikkona ja sopivasti samana päivänä meillä on inventaario, mikä on aivan loistavaa, sillä päivä alkaa minulle vasta kello 13 (saan valmistautua rauhassa) ja inventaario-tohinassa pääsen samalla tutustumaan tuotteisiin. :) Mikäli joku ei tunne LUSH:ia, voin kertoa tuotteiden perusperiaatteet; Lushin tuotteet ovat kaikki kasvisperäisiä, 100% luomua, ympäristöystävällisiä, eläinkokeettomia, käsintehtyjä kosmetiikka-tuotteita, joissa käytetään hyvin vähän tai ei ollenkaan säilöntä-aineita tai pakkausmateriaaleja. Noin niinkuin pähkinänkuoressa. Eli todellisia hyvän mielen ja herkkäihoisten tuotteita. Ja ah, miten herkullisilta ne näyttävät/tuoksuvat/tuntuvatkaan! (Lue lisää täältä)

Kylpypommeja ja paloja, nam!

Olen niin innoissani, koska tämä työ ei olisi voinut mennä paremmin sopivalle ihmisille, sillä omat ja LUSH:in arvot käyvät aivan täysin yksiin. Olen ihaillut yhtiötä ja sen tuotteita jo vuosia. Tulee olemaan helppoa myydä tuotteita, joihin uskoo 100-prosenttisesti, eikä tarvitse esittää asiakkaan edessä mitään tai kertoa satuja, vaan olla oma itsensä. Näillä tuotteilla kun ei ole mitään salattavaa. Ihanaa vaihtelua! :D Ja yhtenä monista plussista; tiimissämme on myös muutama mies, joka tekee jokapäiväisestä työstä varmasti paljon monipuolisempaa, kun taas pelkissä naistiimeissä esiintyy aina sitä turhaa nalkutusta ja selkäänpuukotusta. Jospa nämä pojat sitten pitäisivät tytöt ojennuksessa. :) Tosin olen jo tavannut suuren osan tiimistämme ja olen aivan rakastunut heihin kaikkiin; rentoja ihmisiä, joilla on asenne kohdallaan ja oikeanlaiset arvot. Koepäivänä naureskelin pomoni kanssa eräälle miestyökaverille ja yhdelle tytöistä, jotka pitivät tanssi-sotaa liikkeen lattialla, asiakkaita viihdyttäen. :D Tuskin tulen tylsistymään!

En malta odottaa. Tänä keskiviikkona alkaa oma aikakauteni LUSH:issa, olkoon se voittoisa, viihdyttävä ja tuokoon jännittäviä haasteita mukanaan! :)

Toisessa kotimaassa

BACK IN NEW ZEALAND!!

Paekakariki, erään sunnuntaisen patikkaretken tapahtumapaikka.

Vihdoin viimein jaksan taas kirjoittaa. Viime kuukaudet ovat olleet hullun kiireisiä ja raskaita, syynä siihen lähinnä kotimaan hyvästely, muutto Suomesta takaisin tänne Uuden-Seelannin talveen, talo/koiravahtina oleminen ystävän talossa, asunnon etsiminen, oleskeluluvan hoitaminen, muutto, työnhaku, appivanhempien luona oleminen, kaikenlainen sekalainen järjestely, stressaus, yms. Nyt vihdoin istun uuden asuntomme (tai no, olemme asuneet tässä jo kolmisen viikkoa!) olohuoneessa ja surffailen netissä (tänään saimme nettiyhteydenkin vihdoin järjestettyä). Ja mikä parasta, muutama viikko sitten minulle myönnettiin vakituinen Uuden-Seelannin oleskelulupa, mikä tarkoittaa siis sitä, että voin asua vaikka kymmenen vuotta Suomessa ja taas palata tänne ilman minkäänlaista paperisotaa, AAMEN. Joten alkaa helpottamaan koko tämä rumba pikkuhiljaa. Huoh. Nyt ei puutu muuta kuin työpaikka, ja sekin alkaa olemaan pikkuhiljaa tiedossa (fingers crossed) ... Sanotaan vaikka näin, että muutamia juttuja on vireillä ja melko hyvältä näyttää... Jännityksellä odottelen lisätietoja. :) Pessimistinä/taikauskoisena en uskalla kertoa enempää tässä vaiheessa.

Talovahtina Hataitaissa.

Wellingtonin lähiöelämää...

Mutta lähtö Suomesta oli odotetusti vaikea. Perheen ja ystävien hyvästely käy jo työstä, varsinkin kun sitä on tullut harrastettua vuosien ajan, te muut ulkosuomalaiset tiedätte tuon pahaisen tunteen paremmin kuin hyvin. Siinä myös yksi syy siihen, etten ole oikein jaksanut bloggailla, niin paljon on tapahtunut niin lyhyessä ajassa. Onneksi sentään minulla on mitä ihanin ja ymmärtäväisin aviomies, joka jaksaa olla tukena ja turvana pimeimpinäkin hetkinä. Mutta nyt tulta ja uusia seikkailuja päin, on mukava olla taas Wellingtonissa ja Seelannissa, (vaikka täällä onkin hyytävän kylmä talvi tällä hetkellä) ja nähdä vanhoja ystäviä ja miehen perhettä.

Alkaa tosin tämä kotona istuminen ja jokapäiväinen lenkkeily tai kirjastossa/kaupungilla/kahviloissa hengailu jo hieman puuduttamaan, haluaisin jo takaisin työelämän hektisyyteen! (Tiedän mitä ajattelette, en minäkään ikinä uskonut toivovani moista). Työttömälle viikonloputkin tuntuvat melko mitäänsanomattomilta, ei oikein ole mitä odottaa, vaikkei sitä muutenkaan edes tiedä mikä viikonpäivä on, joka päivä on kuin sunnuntai. Nytkin istun tässä kahdelta, torstai-aamuna, ja uni tuntuu olevan vielä tuntien päässä. Pitkään nukkumisestakaan ei oikein saa enää iloa irti, se kun on jokapäiväinen rutiini. Sitten sitä huomaa oikein odottavansa hyvin älyllisesti haastavia aamupäiväohjelmia kuten Tyra:a tai Good Morning-show:ta. Huoh. Ja Food Channel on päällä 24/7 (huomisen kohokohtana minulla on kasvispiirakan paisto). Toissapäivänä hamuilin jo puhelintani tuijottaessa Ab Tronic Pro-mainosta ostos-tv:stä, "ehkä tuo oliskin aika kätevä, ja onpa edullinenkin"... I NEED A JOBBBBB! Olen luultavasti maailman tylsin ihminen tällä hetkellä. Onneksi olen sentään päässyt purkamaan turhauttavia tunteitani kahvikupin tai viinilasin/pullollisen äärellä ystävilleni silloin tällöin. Mutta... kunhan saan taas töitä ja rahatilannekin alkaa hieman kohentua, voimme taas alkaa nauttia elämän pienistä iloista hieman enemmän miehen kanssa, kuten elokuviin menosta, ulkona syömisestä ja NZ-matkustelusta, ja toivottavasti ehdimme piipahtaa Australiassakin kavereiden luona. Sitä odotellessa...

It's a girl!

*(Huom. teksti on kirjoitettu pari viikkoa sitten, mutta julkaistu vasta nyt.)

♥Vihdoin hän on täällä!♥

Maanantaina siskoni sai vihdoin terveen, paksutukkaisen tyttövauvan syliinsä ja piiiiitkä odotuksemme palkittiin. Olen nyt kaksi kertaa käynyt sairaalassa halimassa ja pusimassa tuota ihanan ihmeellistä pientä ihmistä ja olen häneen aivan rakastunut. Miten joku noin pieni voikin kietoa kokonaisen suvun pikkusormensa ympärille heti ensi hetkestä lähtien. Täytyy myöntää, että Suomesta lähteminen tuntuu tällä hetkellä lähes mahdottomuudelta. Henkisesti en ole lähimaillakaan valmis sanomaan hyvästejä perheelleni, saati sitten fyysisesti kampeamaan itseäni lentokoneeseen. Saas nähdä miten kauan maltan olla taas Suomesta poissa, nyt kun lähiperhe on taas kasvanut yhdellä rakkaalla.

Mainittakoon muuten vielä etten todellakaan ole mikään lapsi-ihminen, enkä koskaan ole edes haaveillut omista lapsista, mutta nyt voisi sanoa että kärsin jonkun asteisesta vauvakuumeesta, tai toisin sanoen, tällä hetkellä en osaa ajatella muuta kuin pienen siskontyttöni tapaamista mahdollisimman paljon ennen kesäkuun alkua ja Suomesta lähtöä. Se kun tuntuu nyt tärkeimmältä asialta maailmassa, ajan viettäminen perheen kanssa. Tänäänkin vietin koko illan sairaalassa siskontyttö sylissä tuhisten ja hänen pientä päätään silittäen. Siskoni saa nauttia tästä yli-tunteellisesta, herkästä ajanjaksostani, kun ilmoittaudun jopa vapaaehtoiseksi kakkavaipan vaihtajaksi. Voih, ovat ne vauvat sitten ihania, kakkavaippoineen kaikkineen. ♥

Viikonloppuna lähden siskon luo viettämään laatu-aikaa perheen parissa (tottakai!) ja vajaan 3-vuotiaan siskonpojan virvottavaksi. Virpomapalkkakin on jo valmiina ja odottaa pientä virpojaansa, taitaa olla jännät paikat pienellä pikku-miehellä, kyseessä kun on ensimmäiset "oikeat" virpomiset. Viime vuodesta rassukka tuskin muistaa juuri mitään, vauva kun on vielä hänkin. <3 Siskolle viedään tietysti myös kunnon karjalaiset rotinat, joihin äitini ja äidin miesystävän kanssa yhdistämme voimamme. Itseltä oli tuo jättinallepallo, lahja äidille (DVD+karkkia), mokkapaloja sekä pääsiäis-cupcakeja.

Virpomapalkka lähtökuopissa.

Ja nyt kun kevät on vihdoin saapunut tänne Pohjolaan ja päivä paistaa risukasaankin, toivon kaikille ihanaa palmusunnuntaita ja lämmintä viikkoa! ☼