Tänään onneksi ikävien tapahtumien vastapainona luontoäiti antoi parastaan ja saatiin ensimmäinen kunnon hellepäivä tänne Suomeen! Oli jo aikakin. En ole paljon ulkona olemisesta päässyt nauttimaan, rannoista nyt puhumattakaan. Uimassakin olen päässyt käymään jopa kerran. Huomenna ajattelin sitten ottaa kaiken irti kauniista kesäpäivästä ja sovimmekin jo kaverin kanssa pienestä piknikistä rannalla, ensin käydään tosin vetämässä jäätelötötteröt naamariin kaupungin kesäkadulla. Pitäähän tästä nyt nauttia kun vielä voi! (vaikka on minulla vielä toinenkin kesä odottamassa kotona enzedissä sieltä lokakuun tienoilta alkaen...) Auringon otto ei tosin enää innosta minua ollenkaan asuttuani Uudessa Seelannissa, siellä ihmiset miltei välttelevät aurinkoa, yritetään suojella ihoa käyttämällä ainakin +30 suojakertoimen aurinkovoiteita sekä pitkähihaisia paitoja suorassa auringon valossa. Uusi Seelanti sijaitsee myös sopivasti otsoni-aukon alapuolella, joka lisää entisestään ihosyövän saamisen riskiä. Auringon oton hohtoa vähentää myös ajatus eräästä Richin ystävästä kotopuolessa, joka kärsii kerta toisensa jälkeen uusiutuvasta melanoomasta. Itse nykyään nautin vaaleasta hipiästäni, saan siitä kehuja työkavereiltani ja asikkailtakin, mikä on minusta hyvin outoa. Mielummin itse kuitenkin valitsisin työkaverini oliivin ruskean intialaisihon kuin oman vitivalkoisen suomalaisen hipiäni jos voisin, mutta eksoottinen tämä tuntuu olevan ainakin Uuden Seelannin asukkaiden mielestä! :) Hyvä niin, koska karrelle palanut ruskettunut ja ryppyinen, vanhaa nahkalaukkua muistuttava iho on huomattavasti epäviehättävämpi kuin maidonvaalea, terve iho. Eikä se melanooma oikein viehättävä ole sekään.
Koti-ikävä alkaa pikkuhiljaa tässä kasvaa, mies on jo innoissaan odottamassa, meinaa kuulemma siivota talon ja tehdä chocolate brownieseja kotiin tuloni kunniaksi omalla salaisella reseptillään. :) Ja on minulle luvattu myös pitkä niska/päähierontakin. Hirmuinen ikävä sitä omaa mussukkaa. Kuusi viikkoa erossa rakkaimmastaan on kuitenkin niin hirvittävän pitkä aika! Varsinkin kun olemme koko suhteen aikana olleet toisistamme erossa vähän väliä. No, eipä tässä ole enää montaa päivää jäljellä.
Ajattelin tuossa tänään katsellessani muiden blogeja, miten vähän minulla loppujen lopuksi on blogissani noita Uuden Seelannin kuvia. Niitä kuitenkin on tietokoneella vaikka hur mycket, joten jossain vaiheessa voisin tehdä pienen päivityksen viime kesän tapahtumista Hawkes Bayssa ollessa, siellä nimittäin tuli tehtyä vaikka minkälaista pikku reissua ja uusia kokemuksia riitti miltei joka päivälle.
Tähän loppuun kuitenkin liitän kuvan eräästä yksinäisestä autiotalosta, joka sijaitsee miltei Wellingtonin keskustassa, Karo Drivella. Kuva on omistettu Elegialle, joka etsiskeli autiotaloja ympäri mualimoo. :) No, tässä yksi, joka on ehkä rakennettu siellä 20-30 luvun kieppeillä, ja oli mielestäni jonkinlainen kaupparakennus silloin muinoin. Talo on rakennettu todelliseen vanhan Wellingtonin tyyliin, niinkuin talo jossa asummekin. Kuva on otettu jo yli vuosi sitten ensimmäisellä Uuden Seelannin reissulla, ja talo oli niin yksinäisen ja erikoisen näköinen, että piti oikein ikuistaa se filmille. Talon ympärillä olevat rakennukset ovat kaikki täysin uusia, mikä mielestäni tekee pikku talosta entistä viehättävämmän ja mielenkiintoisemman. Yritin kurkkia ikkunoista sisään, mutta olivat sen verran likaiset etten nähnyt mitä kaikkea ihanaa siellä sisällä saattaisi olla! Luultavasti siellä olisi ollut kuitenkin nukkumassa joku paikallinen juoppo. ;)
7 kommenttia:
Voi, ymmärrän hyvin, että on jo kultaasi ikävä.
Ja hei, laita ihmeessä niitä kuvia, se on aina niin mielenkiintoista.:))
Heippa, todella kiva että kävit blogissani ja jätit viestin ja osallistut tähän autiotaloprojektiin!
Jännää nähdä, millaisia erilaisia tönöjä sitä löytyykään ympär maailmaa ;) Näyttää mielenkiintoiselta tämä sinun löydös, remontin tarpeessa tosiaan ;)
Blogisi vaikuttaa muutenkin mielenkiintoiselta, lisään suosikkeihini ja tulen uudelleen!
Voi, varmaan jännittää jo lähteä takaisin NZ:iin, mutta varmasti myös mahtavaa päästä takaisin oman kullan kainaloon :)
Odottelen jo innolla lisää sun valokuvia Uudesta Seelannista :) Siellä on niin upeet maisemat!!
Ja olen kanssasi samaa mieltä, aurinkoa ei kannata palvoa, sen kans kannattaa olla varovainen! Mutta siitä voi silti nauttia :)
Itkupilli, laitan kuvia tulemaan asap, itselläsikin kun on niin kaunis blogi kuvineen, sitä on ilo seurailla! :)
Elegia, pakkohan se oli osallistua kun itseänikin on aina kiehtoneet vanhat autiotalot. Asuin lapsena aivan vanhan hylätyn tehtaan vieressä ja siellä oli lukuisia mielenkiintoisia talonrähjiä ja rakennuksia... :) Yritän Wellingtonista löytää lisää, tiedän ainakin jo muutaman tönön jotka voisin ikuistaa.
Katariina, on ihana tosiaan ajatella että vain 2 viikkoa enää.. ja aurinko on toki ystävämme, kunhan sen alla ei liikaa hillu suojatta :D Auringosta saan ainakin itse energiaa ;)
Ne jäähyväiset, ne jäähyväiset... Itellä edessä tasan viiden viikon päästä!
Ja ihan totta muuten toi mitä sanoit auringonotosta - mä en rusketu vaikka makaisin viikon rannalla, joten yritän sitten suojautua kunnolla kun lopputulos on kerta sama :)! Itseruskettavia en oo onnistunut laittaan kauniisti, en tajua miten ihmiset saa sen silleen tasaisesti, joten oon tyytynyt kohtalooni, ja tosiaan huomannut että jossain päin maailmaa mun kuolonkalpea iho on se mitä ihaillaan... Wiörd!
Jep Athelas! Ollaan me suomalaiset ylpeitä maidonvalkeasta hipiästämme, se on kuitenkin erikoisuus sekin. :D Taitaa olla uusin muoti-ilmiökin esim. Hollywoodissa :D
Ja jaksamista sinne omiin hyvästelyihin, pahalta se tuntuu, mutta kun pääset lentokoneeseen alkaa varmaan jo vain miettiä tulevia seikkailuja Aotearoassa! ;)
:) Löysin blogisi toisen blogin kautta...rakastan lukea muiden ulkosuomalaisten elämästä ja tämä tulee kyllä suosikkeihini. :)
Lähetä kommentti