Kyyneleet silmissä kirjoittelen tällä kertaa. Viime keskiviikkona rakas, miltei 14-vuotias kultainen noutajamme Tino nukutettiin iki-uneen. Rakkaallamme oli vatsassa syöpä, keuhkoissa vettä, eikä sydänkään enää jaksanut lyödä. Joten päätös oli ehdottomasti oikea. En vieläkään miltei viikon jälkeen jaksa uskoa että paras eläin ystäväni on poissa. Tino oli tukena ja turvana, aina kun sitä tarvitsi, ja kaikki ihmiset jotka Tinon tapasivat, rakastivat häntä saman tien. Tässä vielä muutamia kuvia, kilteimmästä, suloisimmasta koira-herrasta, jonka olen koskaan tuntenut. Olemme hyvin onnekkaita, että Tino eli perheemme kanssa miltei 14 vuoden ajan.
Aurinko silmissä.
14 vuoden viisautta.
Lumipeto.
Ammattimaista poseerausta.
Lyhytkarvaisena noutajana.
Emme koskaan unohda sinua.
16 kommenttia:
Hyvän ystävän lähtö on suuri suru. Eläinystävät ovat niitä luotettavimpia ystäviä.
Hyvää matkaa koiraystävälle... Oma koirani kuoli neljä vuotta sitten ja edelleen on suru puserossa. Ovat ne vaan merkillisen upeita otuksia.
Olen muuten siskoni ja ystäväni kanssa Wellingtonissa ke-pe, en tiedä kerkeisitkö jossain vaiheessa rupattelemaan vaikka teekupposen ääressä? Meilläkin on kyllä aika kiireinen aikataulu kun koitetaan noin pieneen ajanjaksoon mahduttaa kaikenlaista... Mutta kenties? Let me know :).
Olen niiiin pahoillani. Itselläni on 2 koiraa ja voin kuvitella surusi tällä hetkellä.
Ihmisystävällä suuri suru.
Täältä kaksi märkää koiran kuonoa tuhahtaa: Koiralla on hyvä olla nyt.
Voi tuo toi kyyneleet ja muistot minunkin silmiin ja mieleen. Meidän edellinen rakas, uskollinen bernikoiramme kuoli viime juhannusaattona 14 vuoden iässä. Se oli meille myös niin rakas. Voi vain ajatella, että niiltä on kivut ja tuskat poissa ja voivat levätä rauhassa. Ja ollaan onnekkaita, kun ollaan saatu kasvaa näiden ihanien lemmikkien kanssa :)
Voimia surun keskelle. Ihanaa kuitenkin kuulla että Tino ehti elää pitkän ja onnellisen elämän. Kuvistakin välittyy että taatusti oli Tinon sydän puhdasta kultaa.
Voi miten surullinen uutinen. Olen todella pahoillani!
Olen kokenut tuon saman ja se on tosi surullista ja ahdistavaa.
Reilu vuosi sitten viimeinen koiramme muutti koirien taivaaseen. Usein koiriamme muistelen ja ikävöin. Mutta se lohduttaa kun ajattelee ettei niiden tarvitse kärsiä enää vanhuuden tuomia sairauksiaan.
Haleja!
Voi kuinka suloinen koiraherra! Olen todella pahoillani, kuten muutkin ovat kommentoineet, täytyy vaan ajatella, että koira sai elää hyvän elämän teidän kanssanne ja että hän on nyt paremmassa paikassa, pilvien päällä, ilman kipuja ja kolotuksia. Oma laddisurokseni on ollut haudassa kohta jo 10 vuotta ja vieläkin vlillä kaipaan sitä iloista hännänheiluttajaa. Voimia!
Voi Tinoa :( Voin vaan yrittää kuvitella, miten iso suru sulla on. Itselläni on pieni pelko koko ajan omasta beagle-rouvastamme, joka on myös jo 13-vuotias. Onneksi tosin vielä hyvässä kunnossa. Olisi kamalaa saada kuulla vastaava uutinen Suomesta. Mutta kuitenkin parempi Tinolle saada olla ilman kipuja ja vaivoja. Luopuminen vaan on niin vaikeaa..
On ihmisiä, joiden mielestä eläimet ovat "vain elukoita". Näillä tuskin on koskaan ollut lemmikkiä.
Omaan lemmikkiin voi kiintyä kuten vaikkapa omaan lapseen, väitän minä. Lemmikeitä rakastaa yli kaiken ja niistä haluaa pitää hyvää huolta. Parasta on, että lemmikki pitää huolen myös sinusta.
En väitä, että eläimiä voi suoraan rinnastaa ihmiseen, mutta en tiedä, voiko ihminen olla koskaan niin lojaali toiselle ihmiselle kuin koira parhaassa tapauksessa on omistajalleen. Ei niitä turhaan kutsuta ihmisten parhaiksi ystäviksi.
Voimia sinulle. Luopuminen on aina vaikeaa, mutta ainakin Tinolla on jälleen hyvä olla.
Voi surkeus. Oletpa saanut kuitenkin viettää karvakuonon kanssa paljon hyviä hetkiä ja niihin voi aina mielessään palata.
Lämpimiä halauksia.
Kiitos kaikille aivan ihanista osan otoista. Sureminen jatkuu... mutta muistot elävät ikuisesti.
Athelas, voi että, vasta nyt näin viestisi! Harmi kun ei päästy tapaamaan, toivottavasti tulet vielä Wellingtoniin jotta voidaan kahvitella. :)
Täälläkin otetaan osaa, voimia ja jaksamista!
Osanottoni! Eläintä vain rakastaa, vailla ihmissuhteisiin joskus liittyvää monimutkaisuutta,ja siksi niiden poismenoon liittyy niin puhdas suru ja kaipaus. Voimia!
Eipa tuo haittaa, meilla olikin aikasmoinen kiire, juoksenneltiin ympari Sormusten Herran kuvauspaikkoja :D. Tuun kylla varmasti uudestaan, ihastuin hurmaavan oppaamme lisaksi myos itse kaupunkiin, joten eikohan sita uusi viikonloppureissu ole tiedossa heti kun vaan siihen pystyy ;).
Kiitos Paavo ja Telle osan otoista. :(
Athelas, no hyvä kun olimme molemmat kiireisiä. Ehkä ensi kerralla voit sitten tulla vaikka meille kotiin kahville ja tottakai voin näytellä eri paikkojakin ympäri kaupunkia, jos kiinnostaa. :) Kiva kuulla että piditte Wellywoodista. Itse kävin piipahtamassa Aucklandissa viikko sitten ja aika paljon isompihan tuo oli!
Lähetä kommentti