Mt Victoria

Tänään oli ihanan aurinkoinen sää. Kävimme Richin kanssa ajelemassa koira-pakulla ja kesä näkyi kaikessa, ihmisten asuissa, puissa ja pensaissa, sekä meren turkoosin vihreässä värissä. Ihmiset olivat hyvällä tuulella, surffaamassa, istumassa puistoissa ja syömässä jäätelöä. En voinut uskoa miten monet olivat jo kesävaatteissa, itse juuri ja juuri tarkenin pitkähihaisessa paidassani. Tunnelma kaupungissa oli loistava, kesän voi aistia kaikessa ja kaikkialla. Ajoimme ensin Mount Victorian näköala-paikalle, jossa olen käynyt kerran aikaisemmin mutta pilvisellä säällä. Nyt paikka näytti vielä kauniimmalta ja vaikuttavammalta, ja vuorenhuippu oli täynnä turisteja ja ihmisiä piknikillä. Mt Victorialta avautuva näköala on henkeäsalpaavan kaunis, huipulta näkee Wellingtonin kokonaisuudessaan ja syvän turkoosin meren ympäröivän sitä.

Päätimme jatkaa ajelua, vaikka ruokakauppaankin oli tarkoitus suunnata, mutta halusimme ottaa kaiken irti aurinkoisesta päivästä, joten ajoimme vielä Lyall Bayhin, joka on suosittu surffauspaikka aivan lentokentän vieressä. Oli upean näköistä katsoa miten jättimäiset jumbojetit nousivat ilmaan aivan meren vieressä. Wellingtoniin laskeuduttaessa aina tuntuu kuin oltaisiin syöksymässä mereen, niin lähellä meri on kiitoradan päätä. Rannalla seurailimme surffailijoita ja lukuisia koiria juoksentelemassa omistajineen edestakaisin. Ilma tuoksui suolaiselta ja suurempia aaltoja löi hiekalle, saaden surffaajat yrittämään aallon harjalle nousua. En malta odottaa kesää.

Mt Victoria lookout

Wellington kaikessa kauneudessaan

Maoripatsas

Lyall Bay

Ihana koiruus keppinsä kanssa

Surffaajat

Seatoun ja uudet popot

Lauantai-iltana ihanan eteläafrikkalaisen illallisen jälkeen vuorossa oli naapurimme Davidin syntymäpäiväjuhlat. Miten kiireinen päivä, huh. Olimme ostaneet Davidille 12-packin Becks-olutta ja laatikon päälle tökänneet suuren hopeisen rusetin kortteineen. Ajattelimme, ettei tuolla lahjalla voi mennä vikaan. Olin aikaisemmin viime viikolla ostanut uudet ihanat korkokengät, jotka laitoin jalkaani mustien farkkujen kaveriksi ja yllätyksekseni jaksoin kävellä Wellingtonin katuja nuo nahkaiset korkkarit jalassa aamukolmeen asti miltei täysin kivuttomasti. Herranjestas ajattelin, aikamoinen saavutus upouusilla kengillä meikäläiselle. Monesti uusilla kengillä saa kävellä ainakin 20 km ennenkuin alkavat muotoutua jalkaan.

99$ - Lippy

Ensin aloittelimme naapureiden kotona, huudatimme musiikkia, jokainen sai vuorotellen laittaa mieleistään musiikkia läppäristä tulemaan ja juttu lensi. Vasta puolenyön maissa aloimme tehdä lähtöä kaupunkia kohti. Suunnitelmissa oli biljardin peluuta, joka on meidän ja naapureidemme lempipuuhaa, joten suunnaksi otettiin jälleen yksi lempipubeistamme, Hotel Bristol. Kaikkien yllätykseksi minulta biljardin peluu sujui paremmin kuin koskaan, paremmin kuin Richin, ja sekös poikaa ärsytti mutta myös ihastutti. Sanoin syyksi uudet kenkäni, antoivat minulle enemmän pituutta ja paremman tuntuman biljardipöytään. Muutaman voittoisan pelin jälkeen siirryimme toisaalle, pieneen jazz-tyyliseen klubiin nimeltä Motel Bar, jossa en ollut ennen käynytkään. Sisustus oli kuin 30-luvulta ja musiikki samaa sarjaa, ihana tunnelma hämärine valoineen, ihmiset istumassa pöydissään jammailemassa musiikin tahtiin. Valitettavasti pöytää emme saaneet, joten jouduimme lähtemään muualle. Tänne palaisimme kyllä vielä tulevaisuudessa ajattelin.

Kotimatkalla Ashleyn ja minun jalat alkoivat vihdoin antaa periksi, joten päätimme ottaa porukalla taksin. Päämääränä olisi kuitenkin sama osoite, joten mikäs siinä. Täytyy sanoa että olin lievästi väsynyt aamukuuden herätyksen, työpäivän, pitkän illallisen maatilalla ja nyt syntymäpäiväjuhlien jälkeen. Olin aivan valmis sänkyyn.

Seuraavana päivänä kävimme Richin kanssa kruisailemassa ympäri Wellingtonia Richin uudella työsuhdeautolla, jossa hän kuljettaa koiriaan päivittäin. Ajoimme ensin Seatouniin, jossa ohjaaja Peter Jacksonin talo sijaitsi, tai yksi niistä, miehellä kun on neljä eri taloa ympäri Wellingtonia. Ajoimme talon ohi, mutten valitettavasti nähnyt tätä mestariohjaajaa, oli varmaan hengailemassa jollain muista neljästä taloistaan. Löysimme ihanan rauhallisen paikan merenrannalta Seatounin kupeessa, ja istuimme autossa pienellä piknikillä, olin ottanut meille voileipiä, suolapähkinöitä, hedelmiä ja mehua evääksi. Sää oli todella tuulinen, miltei myrskyinen, joten autossa istuminen tuntui paremmalta vaihtoehdolta kuin rannalla värjötteleminen. Tämän jälkeen ajelimme hakemaan kaupungin parasta jäätelöa Oriental Paradelta, joka on Wellingtonin rikkaimpia, kauniimpia alueita, hiekkarantaa ja upeita miljoonataloja, siellä kelpaisi asua kyllä meikäläisenkin. Oli niin ihana vain ajella ympäriinsä, aikaisemmin meillä ei tätä tilaisuutta ole ollut, nyt navigaattorin avulla voimme ajaa minne vain Wellingtonissa tai sen ulkopuolella, täysin ilmaiseksi, kiitos Richin anteliaan pomon. :) Tässä vielä muutamia kuvia Seatounin rannalta... Jacksonin talo sijaitsee aivan kulman takana. Kesällä varmasti ihanan lämmin paikka, nyt kevät-tuuli teki paikasta hyytävän, mutta silti kauniin.

Eteläafrikkalaista ateriointia

Lauantaina heti töistä päästyäni ajoimme Richin uuden eteläafrikkalaisen työkaverin Pauluksen kotiin illalliselle. Talo sijaitsi noin puolen tunnin ajomatkan päästä Wellingtonista, rauhallisella maatilalla. Paikan ympäröi ihanan vehreät hobittikukkulat satoine lampaineen ja upeat palmupuut sekä muut suuret lehtipuut. Pihamaalla lenteli valkoisia kyyhkysiä, joita perhe syötti. Saavuttuamme minut esiteltiin Paulukselle ja hänen perhelleen, sekä Richin toiselle työkaverille, brittiläiselle Rebeccalle, jonka hiukset minun oli tarkoitus leikata vierailumme aikana. Olimme tehneet hyvän diilin Rebeccan kanssa; minä leikkaisin hänelle otsatukan ja hän antaisi meille uuden television, koska hän oli lähtemässä Uudesta Seelannista miehineen takaisin Englantiin. Menimme mukavasti 14 tuuman televisiosta 24 tuumaan, kyllä se minulle kelpasi! Ystävystyin Rebeccan ja hänen poikaystävänsä Gerryn kanssa välittömästi, ja sovimme että ennen heidän lähtöänsä takaisin Englantiin menisimme vielä porukalla illalliselle, luultavasti ensi viikonloppuna. Tätä minä juuri rakastan ulkomailla asumisessa; niin helppoa tavata uusia, mielenkiintoisia ihmisiä ja saada uusia ystäviä.

Kyyhkyset

Meille tarjoiltiin viiniä heti aluksi ja Paulus ilmoitti ihanalla eteläafrikkalaiselle aksentillaan tekevänsä meille makrillia, jota oli aamulla kalastanut merestä. En malttanut odottaa, olin kuullut Pauluksen olevan loistokokki. Istuimme ulkona verannalla siemaillen roseviiniä ja tutustuen toisiimme, Rich esitteli minut kaikille, Pauluksen vaimolle Saskialle ja heidän kahdelle teini-ikäiselle lapselleen. Ympärillämme pyöri seitsemän erilaista koiraa, osa asiakkaiden koiria jotka olivat hoidossa viikonlopun ajaksi ja osa perheen omia. Menoa ja meininkiä siis riitti, itse rakastuin täysin pieneen jackrussellinterrieriin, Kwelaan. Meihin molempiin Richin kanssa on iskenyt koirakuume jo aikoja sitten, nyt puhumme jo koiraroduista joista molemmat pidämme, listalla on mm. bostoninterrieri, karkeakarvainen jackrusselinterrieri, beagle ja staffordshirenbullterrieri. Mietimme että pieni koira voisi olla helpompi aluksi ja erityisesti jos asumme vielä Wellingtonissa. Itse olen aina ollut enemmän mieltynyt isompiin koiriin, mutta nyt kun on tavannut niin monta pienempää vilperiä Richin työn kautta, ne ovat täysin vieneet sydämeni.

Bostoninterrieri Milly, joka istuu aina Richin työauton etupenkillä.

Beagle Loki, myös Richin työpaikalta, aina hieman masiksessa.

Ranskanbulldoggi Claude (Peter Jacksonin assistentin koira) :)

Claude kiusaamassa jackrussellinterrieri Kwelaa.

Hiustenleikkauksen jälkeen istuimme aterialle, jonka Paulus oli valmistanut. Perhe puhuu keskenään afrikaans-kieltä, joka on siis hollannista kehittynyt eurooppalaisten eteläafrikkalaisten kieli. Muistuttaa hyvin paljon hollantia ainakin minun korviini. Paulus oli pukenut pitkän kaavun ylleen ja avannut pitkät kiharat punaiset hiuksensa ja sanoi muutaman sanan afrikaaniksi minulle. Sitten hän sanoi että olemme tervetulleet heidän pöytäänsä ja että tekisimme nyt eteläafrikkalaisen rituaalin, jossa minä kertoisin talon isännälle, minne hän pöydässä istuisi. Sanoin tietenkin että pöydän päähän. Paulus kiitti, kumarsi ja sanoi että voimme siirtyä istumaan. Hän kiitti meitä tulemasta, kahdella kielellä, ja sanoi että olemme aina Richin kanssa tervetulleita hänen taloonsa. Miten ihana vastaanotto, ajattelin. Söimme ainakin kahden tunnin ajan jutellen, nauraen ja nauttien hyvästä viinistä ja uskomattoman herkullisesta ateriasta. Paulus esitteli meille luusta kaivertamiaan kaulakorujaan ja muita esineitä, jotka olivat hyvin vaikuttavia, matkamuistomyymälöissä moiset kauneudet maksaisivat mansikoita. Taustalla soi eteläafrikkalainen ja uusiseelantilainen musiikki vuorotellen. Sanoin Richille että tänne tulemme vielä uudestaankin, harvemmin olen kokenut niin sydämellistä vastaanottoa kuin tämän perheen kodissa.

I ♥ Your Blog & maanjäristys

Sain aikaisemmin toisen blogitunnustukseni Eveliinalta "banaanimaasta" eli Karibialta. :) Kiitos siitä, olen hyvin otettu! Karibia on aina ollut omalla "must go"-listallani, toivottavasti meillä olisi joskus vielä varaa kyseiseen reissuun. Sen kummempia sääntöjä ei taida tähän blogitunnustukseen liittyä, joten heitän tämän sitten Tarjalle Hollantiin. Mielenkiintoista seurata toisen ulkosuomalaisen elämää Hollannissa perheineen. Eli aikavyöhykkeeltä toiselle hyppien blogitunnustuksien lomassa. :)

Asiasta kukkaruukkuun, eilen illalla olimme miehen kanssa sängyssä katsomassa elokuvaa Lars and the Real Girl (jota muuten suosittelen lämmöllä!) ja yhtäkkiä sänky alkoi täristä, lattioineen päivineen. Rich sitten siihen huudahti "earthquake!" ja juoksi olohuoneeseen pelastamaan hyllyllä olevia veistoksiaan. Minä vain istuin sängyssä kauhusta kankeana, en ole koskaan eläissäni tuntenut moista luontoäidin oikkua. Vaikka järistys olikin pieni ja ohi hetkessä, se järkytti minua suuresti. Miten avuttomalta ihminen voi tunteakaan luonnon voimia vastaan! Järistyksen voimakkuus oli n. 4-5 Richterin asteikolla, tämän nettisivun mukaan. Rich sitten kertoi minulle vielä että Wellington on rakennettu maaperälle, jonka alla tapahtuu paljon lohkoliikuntoja, eli kallioperässä tapahtuvaa liikettä. Kuulemma on vain ajan kysymys, milloin Wellingtoniin iskee suuri maanjäristys ja tuhoaa koko kaupungin huterine taloineen. Hawkes Bayssa, josta Rich on kotoisin tapahtui maan pahin maanjäristys vuonna 1931, jossa kuoli 256 ihmistä. Järistyksen voimakkuus oli 7,9 Richterin asteikolla, ja se teki järkyttävää tuhoa erityisesti Napierin kaupungin alueella. Richin isoäiti muistaa vielä tapauksen. Selkäpiitä karmiva tarina.

Hastingsin kaupungin postitalo vuoden 1931 maanjäristyksen jäljiltä.

On ihmeellistä, miten täälläpäin maailmaa joutuu miettimään tällaisia seikkoja, joita Suomessa ei koskaan tule ajatelleeksi. Jopa työpaikalla meille annettiin turvaohjeet, mitä tehdä maanjäristyksen tapahtuessa. Me suomalaiset kun olemme täysin turvassa kaikenlaisilta luonnon oikuilta, televisiosta vain seuraamme uutisista hirmumyrskyjen ja tsunamien tuhoja. Tosin Uudessa Seelannissa ei tarvitse pelätä ydinvoimaloiden räjähtämistä, ym. koska maa on täysin ydinvoima-vapaa. Joka maalla ja maanosalla on siis omat plussansa ja miinuksensa.

Juhlaviikonloppu

Toissa viikonloppu tosiaan oli yhtä juhlaa. Perjantaina oli siis kuukausittainen firman illallinen tai illanvietto, jonne kokoonnuimme viimeisen kerran kokonaisena työporukkana. Muutaman viikon päästä joudumme siis sanomaan hyvästit muutamalle rakkaalle osa-aikaiselle tytöllemme, joita tulemme kyllä ikävöimään kovasti. Mutta perjantai-iltana pidimme kaikki hauskaa paikallisessa turkkilaisessa ravintolassa nimeltä Café Istanbul. Saimme myös nauttia vatsatanssiesityksestä, josta vastasi ravintolan omat tanssijat. Koko työporukkamme istui omassa syvennykseen ravintolan takaosassa, jossa meillä oli matalat pöydät ja lattiatyynyt istumista varten, aivan kuin olisi illastanut haaremissa. Keskellä ravintolaa roihusi tuli, joka lämmitti mukavasti, ehkä jopa liikaakin, koska täpötäydessä ravintolassa oli valmiiksi kuuma kuin pätsissä. Mutta se vain lisäsi tuhannen ja yhden yön tunnelmaa. Ilta venyi noin puolille öin, ravintolasta menimme vielä porukalla tanssimaan ja en muista milloin viimeeksi olisin pitänyt niin hauskaa, 13 tyttöä yhdessä tanssimassa ja laulamassa kappaleiden tahdissa. :)

Café Istanbul

Seuraavana aamuna herätys oli aamukuudelta töihin, mutta eipä tuo paljoa haitannut, kaikilla muillakin oli väsynyt olo ja yhdessä yritimme tsempata toisiamme pääsemään työpäivästä läpi kunnialla. Oma päiväni oli onneksi lyhyt, eikä tehnyt tiukkakaan kiitos kiireisen lauantain. Kotiin päästyä annoin Richille syntymäpäivälahjat, joita olin piilotellut koko viikon; mustan superpehmeän kylpytakin, jonka ostin työpaikalta, kahdet Elle MacPherson Men bokserit ja The Mars Voltan uusimman levyn, josta mies oli puhunut ja haaveillut koko viime viikon. Mies oli niin yllättynyt lahjoistaan, hymyili vain naama näkkärillä, ei kuulemma odottanut minkäänlaisia lahjoja. Olin niin hyvin huijannut, ettei minulla muka olisi varaa lahjoihin tänä vuonna, ja toinen hyväuskoisena hölmönä tietysti uskoi. Edessä oli siis toinen ilta juhlimista ja ulkona syömistä.

Illan aloitimme italialaisessa ravintolassa nimeltä Nicolini's, paras italialainen jossa olen käynyt koko Wellingtonissa. Illallinen huipentui tilaamaani syntymäpäiväkakun tuomiseen, jonka mukana ensin valot himmennettiin ja koko täysi ravintola lauloi Richille happy birthday-laulun. Synttärisankari oli enemmän tai vähemmän nolona, mutta kuitenkin otettu saamaastaan huomiosta. Ilta jatkui paikalliseen irkkupubiin, Hotel Bristoliin, jossa pelasimme biljardia ja juttelimme niitä näitä. Sieltä taas suosittuun Southern Crossiin, josta olen aikasemmin maininnutkin. Ja viimeisenä etappinamme oli lempibaarini koko kaupungissa, Havana. Ihanan hippihenkinen, suunnattoman pieni klubi, joka on rakennettu pieneen wellingtonilaiseen omakotitaloon aivan Cuba Streetin kupeessa. Tunnelma on Havanassa mahtava, pieni live jazz-bändi soittaa nurkassa, ihmiset istuvat sohvilla ja nojatuoleilla, ja paikka jatkuu huoneesta toiseen, aivan kuin jonkun kotona. Seinät ovat maalattu värikkäiksi, mutta hyvin rennon oloisesti, maalia on enemmänkin roiskittu kuin sivelty seiniin. Viimeisen huoneen seinällä killuu Che Guevaran juliste, muistuttamassa paikan kuubalaisesta alkuperästään.

Havana

Bendon Lingerie, Lambton Quay

Kiitos ihanan lukijani Mistyn, löysin muutaman kuvan rakkaasta Bendon-liikkeestämme, josta olen niin paljon puhunut täällä blogissani. Eli ikäänkuin jatkona edelliseen postaukseen, tässä pieni vilaus siitä kuuluisasta japanilaisesta teehuoneesta/sovitushuoneista työpaikallani. Tuolla sitä tulee vietettyä päivät rintaliivi-sovituksia tehden. Kuvia klikkaamalla pääsee myös suoraan Bendonin sivuille lukemaan lisää liikkeemme konseptista ja yhtiöstämmekin. Harmittaa tosin etten voi laittaa lisää kuvia liikkeestämme tänne, koska niitä on tietokone pullollaan, mutta jos joku oikein kovasti haluaa nähdä lisää, voin lähettää niitä henkilökohtaisesti sähköpostilla. :)

Jännitysnäytelmä työpaikalla

Viime torstaina tuntui kuin elämältäni olisi pudonnut pohja kun meille ilmoitettiin töissä, että työntekijöitä tullaan vähentämään yhtiön uuden budjetin takia. Ilmeisesti kaupan alalla menee Uudessa Seelannissa kuin muuallakin maailmassa huonosti. Meille tiiminä tämä oli suuri järkytys, koska olemme kaikki niin kiintyneitä toisiimme ja yhteishenkemme työpaikalla on loistava. Aluksi olin totaalisen järkyttynyt, minä ja eräs toinen täysi-aikainen tyttö joutuisimme vastakkain, koska molemmat halusimme saman vapaana olevan työpaikan, lähinnä sen täydellisten vapaapäivien ja työtuntien takia. Tottakai heti mietin että olen auttamattomasti ulkona koko pelistä, minähän olin ulkomaalainen ja tullut tiimiin mukaan myöhemmin kuin muut. Työhaastattelut pidettäisiin vasta viikon päästä asiasta ilmottamisen jälkeen, ja epätietoisuus söi meitä kaikkia. Koko viikkoon en nukkunut kunnolla, koko ajan vain mietin työpaikan menettämistä ja uuden paikan etsimistä. En millään haluaisi lähteä Bendonilta, rakastan kaunista liikettämme, työkavereitani, työpaikan läheisyyttä ja kaikkea siihen liittyvää. Ja tottakai kauniita alusvaatteita joita myymme. Olisin ehkä menettämässä parhaan työpaikan joka minulla on koskaan ollut.

Eilen Aucklandin pääpaikalta liikkeeseemme saapui henkilöstöpäällikkö, joka piti meille kaikille haastattelut työasemista, joihin olisimme hakemassa. Heti aluksi Alexia, henkilöstöpäällikkömme, kertoi päästävänsä minut tuskastani saman tien ja pahoitteli viikon ajan kestänyttä epätietoisuutta ja tuskaa jota jouduimme kestämään. Alexia kertoi ettei yhtiö aio irtisanoa ketään meistä täysi-aikaisista, koska olemme yhtiölle aivan liian kallisarvoisia, eivätkä he halunneet hajottaa tiivistä tiimiämme enempää kuin tarvitsi. Joitain osa-aikaisista tultaisiin tosin irtisanomaan. Purskahdin samantien ilon kyyneliin, niin helpottunut olin. Tämä työ on minulle sekä Richille niin tärkeä, etten tiedä miten olisimme selvinneet jos olisin joutunut takaisin lähtöruutuun, työnhakijaksi. Lisäksi, koska olen ulkomaalainen ja maassa vain työviisumilla, en olisi saanut valtiolta edes työttömyystukea. Molemmat Michelle ja Alexia ratkesivat myös myötäilon kyyneliin ja halasimme kaikki toinen toisiamme. Lisäksi yhtiö antoi kaikille täysi-aikaisille työntekijöilleen tuntuvat palkankorotukset. Mikä ilon päivä! Ja tämän jälkeen päivä vain parani. Mieheni soitti myös saanensa työpaikan Wellingtonin ulkopuolella sijaitsevalta koirakenneliltä. En voinut uskoa korviani, miten täydellinen työpaikka miehelle joka rakastaa koiria ja eläimiä enemmän kuin mitään. Rich sai myös lisänä työpaikaltaan auton käyttöönsä, jota meillä ei ollutkaan ja uuden kännykän. Kaikki odotus ja piina myös Richin osalta siis palkittiin. :) Tänä iltana kävimme juhlistamassa molempien työmenestystä läheisessä malesialaisessa ravintolassa. Ruoka oli uskomatonta mutta illan hinta vielä uskomattomampaa; 10 euroa koko lystistä, kaksi ateriaa, juomat ja lisänä vielä vati höyrytettyjä kasviksia.

Tänä viikonloppuna juhliminen jatkuu, olisi edessä miehen ja naapurin miehen yhdistetyt syntymäpäiväjuhlat. Meinaan lauantaina lähteä tuntia aikaisemmin töistä, jotta pääsen kotiin ajoissa valmistelemaan iltaa varten ja leipomaan ja koristelemaan suurta porkkanakakkua (miehen lemppari). Nyt on siis aihetta juhlaan! :)Tässä muutamia alusvaatesettejä Elle Macphersonin valikoimasta, josta olen vastuussa meidän Wellingtonin liikkeessämme (yläkuvat). Kauniit alusvaatteet ovat todella koukuttavia! :) Tässä vielä muutama promo-kuva uusimmista malleista, jotka vasta saimme liikkeeseemme. Ihanaa että saan jatkossakin vielä myydä (ja ostaa alennuksella :D ) näitä ihanuuksia!