It's a girl!

*(Huom. teksti on kirjoitettu pari viikkoa sitten, mutta julkaistu vasta nyt.)

♥Vihdoin hän on täällä!♥

Maanantaina siskoni sai vihdoin terveen, paksutukkaisen tyttövauvan syliinsä ja piiiiitkä odotuksemme palkittiin. Olen nyt kaksi kertaa käynyt sairaalassa halimassa ja pusimassa tuota ihanan ihmeellistä pientä ihmistä ja olen häneen aivan rakastunut. Miten joku noin pieni voikin kietoa kokonaisen suvun pikkusormensa ympärille heti ensi hetkestä lähtien. Täytyy myöntää, että Suomesta lähteminen tuntuu tällä hetkellä lähes mahdottomuudelta. Henkisesti en ole lähimaillakaan valmis sanomaan hyvästejä perheelleni, saati sitten fyysisesti kampeamaan itseäni lentokoneeseen. Saas nähdä miten kauan maltan olla taas Suomesta poissa, nyt kun lähiperhe on taas kasvanut yhdellä rakkaalla.

Mainittakoon muuten vielä etten todellakaan ole mikään lapsi-ihminen, enkä koskaan ole edes haaveillut omista lapsista, mutta nyt voisi sanoa että kärsin jonkun asteisesta vauvakuumeesta, tai toisin sanoen, tällä hetkellä en osaa ajatella muuta kuin pienen siskontyttöni tapaamista mahdollisimman paljon ennen kesäkuun alkua ja Suomesta lähtöä. Se kun tuntuu nyt tärkeimmältä asialta maailmassa, ajan viettäminen perheen kanssa. Tänäänkin vietin koko illan sairaalassa siskontyttö sylissä tuhisten ja hänen pientä päätään silittäen. Siskoni saa nauttia tästä yli-tunteellisesta, herkästä ajanjaksostani, kun ilmoittaudun jopa vapaaehtoiseksi kakkavaipan vaihtajaksi. Voih, ovat ne vauvat sitten ihania, kakkavaippoineen kaikkineen. ♥

Viikonloppuna lähden siskon luo viettämään laatu-aikaa perheen parissa (tottakai!) ja vajaan 3-vuotiaan siskonpojan virvottavaksi. Virpomapalkkakin on jo valmiina ja odottaa pientä virpojaansa, taitaa olla jännät paikat pienellä pikku-miehellä, kyseessä kun on ensimmäiset "oikeat" virpomiset. Viime vuodesta rassukka tuskin muistaa juuri mitään, vauva kun on vielä hänkin. <3 Siskolle viedään tietysti myös kunnon karjalaiset rotinat, joihin äitini ja äidin miesystävän kanssa yhdistämme voimamme. Itseltä oli tuo jättinallepallo, lahja äidille (DVD+karkkia), mokkapaloja sekä pääsiäis-cupcakeja.

Virpomapalkka lähtökuopissa.

Ja nyt kun kevät on vihdoin saapunut tänne Pohjolaan ja päivä paistaa risukasaankin, toivon kaikille ihanaa palmusunnuntaita ja lämmintä viikkoa! ☼

Häätöilmoitus!

IIK, huomenna olisi siskoni laskettu aika! Tässä on nyt viikkotolkulla odoteltu pienen tytön(?) syntymää tohkeissaan, mutta vieläkään mitään ei ole tapahtunut. Sisko tästä asiasta on nyt eniten harmissaan, mutta itsekin haluaisin naperon jo syntyvän, jotta voisin viettää mahdollisimman paljon aikaa kyseisen pienen ihmisen kanssa ennen Suomesta lähtöä. :( Joka kerta kun siskoni soittaa minulle, ensimmäinen ajatukseni on; "NYT!" Ja joka kerta saan pettyä. Äh, en malttaisi enää odottaa, että pääsen tapaamaan uutta perheenjäsentämme!

Vauvalle on kuulemma jo lähetetty tälläinen häätöilmoitus :) ;

Ja sitten muihin asioihin... perjantai-iltana pääsen vihdoin tapaamaan Lontoon serkkuani, ensimmäistä kertaa noin kuuteen vuoteen, ja samalla mieheni pääsee tapaamaan häntä ja muita englanninkielisiä sukulaisiani. Tarkoituksena on mennä illalliselle, jonne toivottavasti myös veljeni Helsingistä ehtii mukaan. Lauantai-aamuna olisi sitten mummini hautajaiset. En ole ollut eläissäni kuin muutamissa läheisten ihmisten hautajaisissa (onnekseni), joten en tiedä millainen päivästä tulee. Luultavasti itkuinen ja sekava, tai sitten jähmetyn aivan täysin ja vaivuin jonkinlaiseen koomatilaan, mene ja tiedä. Hyvä puoli tässä ja seuraavassa viikossa on se, että vietän suurimman osan ajastani töissä, joten en ainakaan istu kotona synkkien ajatusteni kanssa.

Kyllä saisi kevät jo alkaa tulla ja talven selkä taittua. Varmasti jokainen tarvitsee piristystä näinkin pitkän talven jälkeen. Tämä aamu ei ainakaan hirveästi piristänyt mieltä, ulkona näytti lähinnä tammikuulta tuoreiden lumikinosten takia. Töihin kävelykään ei ollut mitään herkkua lenkkarit jalassa liukkaalla, loskaisella pyörätiellä. Mieskin on ihmetellyt, miten ihmeen pitkä Suomen talvi voi olla, tämä kun on ensimmäinen vuosi, jonka hän on maassa viettänyt kokonaisuudessaan ja kokenut kaikki neljä vuodenaikaa putkeen. Esitin tietysti kootut selitykset tähän, kuten; "tämä on nyt vain niin epätavallinen vuosi" ja "viime vuonna täällä kuulemma kasvoi jo ruohoa maassa" sekä kliseisen "sillon kun minä olin lapsi, niin vuodenajatkin olivat aivan toisenlaisia..." ym, ym. Tiedä sitten miten mies nämä nieli. Hänen mielestään Suomessa suurimman kulttuuri-shokin aiheuttanut asia on juuri tämä talven pituus, kylmyys ja pimeys. "Puoli vuotta tätä, miten ihmiset jaksavat samaa vuodesta toiseen??" Älä muuta sano!

Tähän loppuun vielä yksi ehdottomista lempikappaleista Led Zeppeliniltä joka tuo aina kyyneleet silmiini; upean kaunis Rain Song (jonka lyriikat bändin parhaimmistoa, ja joka on mielestäni vaikuttavampi balladi kuin Ledin kuuluisin/hehkutetuin kappale Stairway To Heaven). Sopii lyriikoineen ja tunnelmineen täydellisesti tämän hetkisiin fiiliksiini, joita voisi myös kuvailla yhdellä ainoalla sanalla; bittersweet.



"It is the springtime of my loving - the second season I am to know
You are the sunlight in my growing - so little warmth I've felt before.
It isn't hard to feel me glowing - I watched the fire that grew so low.

It is the summer of my smiles - flee from me Keepers of the Gloom.
Speak to me only with your eyes. It is to you I give this tune.
Ain't so hard to recognize - These things are clear to all from time to time.

Talk Talk - I've felt the coldness of my winter
I never thought it would ever go. I cursed the gloom that set upon us...

But I know that I love you so

These are the seasons of emotion and like the winds they rise and fall
This is the wonder of devotion - I see the torch we all must hold. This is the mystery of the quotient - Upon us all a little rain must fall."

Mistä on vapaapäivät tehty

No tietenkin...

maapähkinävoista, vadelmahillosta ja paahtoleivästä...

...hunajasta ja teetaivaasta...

Kaikki tiedämme sen tunteen kun joskus tekee mieli jotain hyvää, eikä kaapista löydy muuta kuin vanhoja joulupipareita tai huonon karkkipussin homeiset pohjat. Tässä lumisateista vapaapäivää viettäen ei oikein jaksaisi lähteä ostamaan mitään makeaa tai käydä leipomaan, mutta jotain tekee silti mieli. Itse olen viime vuosina löytänyt tähän kamalaan tilanteeseen kestoratkaisun; maapähkinä ja hillovoileipä eli paremmin tunnettuna peanut butter and jelly sandwich tai lyhennettynä PB&J. Kun varmistaa vain että kaapista löytyy aina paahtoleipää, hilloa ja maapähkinävoita, on päivä kuin päivä pelastettu! Itse tykkään vielä paahtaa leivän ennenkuin lätkin voit ja hillot päälle, ja avot! Sitten voi hyvillä mielin keskittyä kirjan lukemiseen ja vapaapäivän viettoon.

...hyvästä kirjasta ja rauhallisuudesta. Niistä on vapaapäivät tehty!

(Ja leipä oli niin hyvää, ettei kuvaaja voinut vastustaa pientä ennakko-maistiaista.) :D

Paluu tulevaisuuteen...

Ajatukset alkavat pikkuhiljaa kääntyä Uuteen-Seelantiin ja sinne palaamiseen, nyt kun Suomessa oloa on enää jäljellä vajaat kaksi ja puoli kuukautta. Muuta emme tiedä, kuin että Wellingtoniin palaamisen jälkeen aiomme olla taas talo- ja koiravahtina samalla ystävällä/miehen entisellä asiakkaalla noin neljän viikon ajan, jonka aikana toivottavasti löydämme siedettävän asunnon Wellingtonin ympäristöstä ja jonkinlaista työtä. Kokemuksen perusteella luulen, että asunnon etsiminen käy melko helposti, enkä työnhaunkaan takia en aio menettää yöuniani, niin helpolla olen saanut kolme edellistä työpaikkaani Wellingtonissa, kiitos lukuisten vuosien kaupan alalla/asiakaspalvelussa. Mutta katsotaan miten käy, olo on ainakin positiivinen ja toiveikas. :) Kaiken tämän jälkeen kiikarissa olisi asua maassa niin kauan, että voin alkaa hakea kaksois-kansalaisuutta, ja tämän jälkeen ensinnäkin opinto tukea, ja sitten pyrkiä lähimpään meikkitaide/maskeeraus-koulutukseen. Siitä sitten toivoisi sen uran urkenevan! Onneksi olen jo asunut Uudessa-Seelannissa muutaman vuoden ajan, joten kansalaisuuden ei pitäisi olla liian kaukainen unelma. Mutta siinä siis lähi-tulevaisuuden suunnitelmat noin lyhyesti.

(Huh. Jos kaikki olisikin niin yksinkertaista, kuin miltä se tuossa listattuna näyttää!)

Mutta takaisin tähän hetkeen; kuun lopussa näen pitkästä aikaa sukulaisiani Lontoosta, jotka matkustavat Suomeen mummini hautajaisia varten. En ole nimittäin ensimmäinen ulkosuomalainen perheessäni, tätini on asunut ulkomailla melkein koko ikänsä; ensin Italiassa, italialaisen miehensä kanssa ja sen jälkeen Lontoossa, jonne hän aikoinaan asettui asumaan pysyvästi. Myös serkkuni on tulossa, joka on puoliksi italialainen, puoliksi suomalainen. Tätini puhuu tietenkin suomea, mutta serkkuni ei taas niinkään paljon, enimmäkseen englantia ja italiaa, joten brittienglannin kuulemista siis tiedossa pitkästä aikaa. Mieheni odottaa innolla ensi-tapaamistaan englanninkielisen perheeni kanssa, niinkuin minäkin, sen verran harvoin satumme kaikki samaan maahan yhtä aikaa. Ikävä vain, että usein sukukokoukset tapahtuvat näin surullisissa tunnelmissa.

Loppuun vielä fiilistelyä viimekertaisesta paluustamme (v.2008) Wellingtoniin. Silloin vastassa oli kuuma ja hikinen kesä, kun taas tällä kertaa paluu tapahtuu Uuden-Seelannin talvessa.

Paluu Uuteen-Seelantiin tammikuussa 2008 näytti tältä...

Kesä Wellingtonissa kuumimmillaan.

Kengätkin hiersivät mukavasti, mutta ainakin maisemat olivat kohdillaan.



N.48 tunnin matkustaminen + n.50C lämpöaste-ero + 11h aikaero =
1 hämmentynyt matkalainen.

Vesipullo matkassa 24/7.

Kohta nähdään taas, Wellington. <3

Suru

Viime viikolla rakas mummini nukkui pois.

Suru on ollut suuri ja sitä on ollut vaikea käsitellä, ajoin miltei mahdotonta, mutta ainakin tiedän, ettei rakkaan ihmisen tarvitse enää olla tuskissaan, vaan on paremmassa paikassa.

Ihana ystäväni halusi piristää mieltäni kauniilla tulppaaneilla viikonloppuna^^. Onneksi tälläisinä aikoina on olemassa ystävät ja perhe, joihin turvautua ja joilta hakea lohtua ikävään ja suruun.

Nyt en osaa muuta kuin keskittyä töihin ja kevään odotukseen. Innolla odotan myös siskontytön syntymää, sillä pikku(neiti ilmeisesti) saattaa saapua maailmaan hetkenä minä hyvänsä...

On se elämä joskus niin riipivän mustavalkoista.

Bye bye burger

Sarjassamme; "Parempi Myöhään Kuin Ei Milloinkaan"...

Toissavuonna tein melko vaativan uuden vuoden lupauksen; yritin kääntyä kasvissyöjäksi (tai ainakin kala/kasvissyöjäksi), sekä alkaa käyttämään pelkästään eläimillä testaamattomia kosmetiikkatuotteita. Syyt näihin elämäntapamuutoksiin olivat puoliksi terveydellisiä ja puoliksi moraalisia. Noh, kumpaakaan lupauksista en saanut toteutettua silloin, eli vuonna 2009, vaikka kovasti yritinkin, etenkin tuo lupauksen kosmetiikka-puolen pitäminen tuntui liian haasteelliselta... :P (Mikseivät parhaat meikkifirmat esim. M.A.C., Nars ja Elizabeth Arden voi olla eläinkokeita vastaan :( ??) Ei ole todellakaan helppoa löytää esim. hyviä luomivärejä ja meikkivoidetta eläinkokeettomilta yhtiöiltä, ainakaan itse en ole vielä tarpeeksi hyviä löytänyt. (Vinkkejä, kiitos?) Tosin onhan tuo Joe Blascokin tuolla Animalian listalla, mutta sitä en ole käyttänyt sitten ammattikoulun...

*Animalian eläinkokeettoman kosmetiikan lista*

Mutta nyt, parin vuoden jälkeen, voin vihdoin viimein kutsua itseäni 100% pesco-vegetaristiksi eli kala/kasvissyöjäksi. Olen ollut ilman kanaa ja lihaa viime elokuusta asti ja voin sanoa, että tämä ruokavalio sopii minulle paremmin kuin hyvin. Olo on kevyempi ja energisempi, ja olen jopa laihtunut viime vuodesta n. 8 kiloa, mikä on aivan uskomatonta! (En tiedä sitten oliko syynä siihen Uudesta-Seelannista tarttuneiden herkkukilojen tiputtaminen vai itse lihan jättäminen.) :D Joka tapauksessa, tunnen itseni paljon terveellisemmäksi, enkä ole tähän mennessä kaivannut lihaa tai kanaa ollenkaan. Tofua en voi henkilökohtaisesti sietää, mutta onneksi on olemassa muitakin vaihtoehtoja. Proteiinin saannin olen korvannut pavuilla ja kalalla sekä muilla merenelävillä, kun taas esim. sienillä ja munakoisolla lihan "rakenteen", jos sen noin voisi selittää. :D Myös maitotuotteita olen yrittänyt vähentää, niin ekologisista kuin terveydellisistäkin syistä, olen aivan rakastunut kauratuotteisiin, esim. Yosa-jugurtteihin ja Oatly-kauramaitoon, johon teen puuroni joka ikinen aamu. Päälle margariinia, kanelia ja hunajaa, joskus jopa banaania tai kiiviä, todella maukasta, voin suositella! :) Ja vatsa kiittää!

Olen tehnyt suuria parannuksia myös mainitsemani kosmetiikka-puolen suhteen; kaikki ihonhoitotuotteeni ovat nyt eläinkokeettomia, kiitos Mary Kay:n (ja äitini, joka myy ko. merkkiä!) sekä Body Shopin. Lisäksi olen siirtynyt TIGI:n ja Redkenin hiustenhoitotuotteista pikkuhiljaa Paul Mitchelliin, johon olen aivan rakastunut. Vaikka toki olen kokeillut ko. sarjaa ennenkin, vasta tämän eläinkokeettoman vimmani myötä olen todella omistautunut linjan tuotteille. Esim. Extra-Body Daily Boost-tyvisuihke on täysin vienyt sydämeni, hiukset tuntuvat käytön jälkeen noin kolme kertaa paksummilta ja taivaallisen ilmavilta, (ja ps. tuote sopii erityisesti suomalaiselle, hennolle hiukselle!) vaikka itse omistankin jo valmiiksi paksuhkomman hiuskuontalon. Suosittelen siis sitäkin!

Upeaakin upeammat Paul Mitchellin uudet Bamboo-sarjan harjat, fööni ja suoristin...!! Tahtoo niin kovin!

Nyt seuraavaksi alankin miettiä Uuteen-Seelantiin paluuta ja vastaavien esim. kauratuotteiden löytämistä siellä. Kauramaito on siellä tullut tutuksi, siellä siihen itse asiassa rakastuinkin alunperin, mutta en muista oliko kaupoissa muita kauratuotteita; ruokakermaa, jugurtteja, smoothieita, yms. Mutta aika näyttää. Ja vaikka US:sta saisi myös vapaan kanan lihaakin, en silti aio sortua enää lihan syöntiin. Sen sijaan, en malta odottaa että pääsen taas popsimaan maan upeita hedelmiä, vihanneksia ja meren eläviä, nam!

Summa summarum; olen taas askeleen lähempänä kettutyttö/puunhalaaja-minääni, ja hyvä niin.

Wellingtonissa järisee

Nyt maa järisee Wellingtonissa. Kaverit ja sukulaiset postailevat (taas) facebookkiin kauhistuneita tunnelmiaan. Come on Earth, give New Zealand a break! Onneksi järistys ei ollut tuhoisa, lähinnä vain pelottava, varsinkin kaiken viime aikaisen jälkeen.

Pikkasen kyllä jännittää palata kesäkuussa maahan, jossa maanjäristykset ovat arkipäivää ja jopa hengenvaarallisia. Muistan itse sen tunteen, kun herää tärisevään sänkyyn ja taloon keskellä yötä sydän kurkussa, enkä ikinä halua enää tuntea moista.

Toivotaan että maa nyt rauhoittuisi jo vihdoin viimein.

Wellingtonin "worst case" skenaario järistyksen iskiessä.