Haka

Halusin vielä jakaa lempivideoni tuosta maorien sotatanssista, hakasta. Joukkue ei ole All Blacks, mutta uusiseelantilainen joukkue silti, en vain ole ihan perillä kaikista turnauksista joita rugbyssa on (vielä), mutta hienosti esitetty haka joka tapauksessa!

Kiwiana top 12

(Certain items and icons from New Zealand's cultural heritage are often called Kiwiana.)

Tuli tuossa juuri mieleeni kun söin marmite-paahtoleipää aamupalaksi, tehdä lista oikeista kiwi-kulttuurin kulmakivistä, ylpeyden aiheista, ja jotka erottavat kiwit ikuisista kilpailijoistaan, ausseista. Harvemmin näitä asioita oppii maantiedon tunneilla koulussa, joten aion nyt sivistää teitä hyvät ihmiset aidosta kiwi-kulttuurista. Luonnollisesti listalta tulee puuttumaan joitakin tärkeitä kiwianoja, mutta antanette sen minulle anteeksi.

1. Ensimmäisenä listalla on kiivien ykköslevite paahtoleivän päällä, marmite. Marmite juontaa juurensa Englantiin, mutta kiwien marmite on 100% made in NZ ja siitä ollaan hyvin ylpeitä. Aine on mustaa ja suolaista ja se on tehty hiivatiivisteestä. Kuulostaa kamalalta, mutta maistuu sitäkin paremmalta. Sitä voisi jopa verrata suomalaiseen salmiakkiin; mustaa ja suolaista. Ehkä sen takia juuri pidänkin marmitesta niin paljon. :) Marmiten lähisukulainen ja pahin kilpailija on australialainen Vegemite, joka on myös suosittu Uudessa Seelannissa.


2. Toisella sijalla on tietysti maan ykkösurheilu, rugby. Kiwit ovat niin ylpeitä ykkösjoukkuestaan the All Blackseista, ettei kukaan täysijärkinen ulkomaalainen koskaan menisi mollaamaan joukkuetta kiwien läsnäollessa, koska tuloksena voisi olla aikamoinen verilöyly. Kun All Blacksit esimerkiksi pelaavat Wellingtonissa, koko kaupunki sekoaa aivan täysin ja pukeutuu mitä omituisimpiin asuihin ja juo ympäri vuorokauden. Jokaisella kaupungilla on omat rugbyjoukkueensa, mutta All Blacks (= Suomen Leijonat) ovat kansallissankareita, melkein jumalia. Tässä videopätkä All Blacksien kuuluisasta maori-sotatanssista Hakasta, joka esitetään ennen jokaista peliä vastassa olevalle joukkueelle.


3. Pavlova, tuo australialaisten itselleen varastama jälkiruoka. Tämä marenkinen, hedelmäinen kermaherkku löytyy useasti kiwien ruokapöydästä, erityisesti juhlissa ja jouluna. Kiwit vihaavat aussien mainostusta ja väitettä, että jälkiruoka olisi muka heidän ja ovat juuri tästä syystä kehittäneet kostoksi useita mainoskampanjoita joissa mainitaan australialaisten kiweiltä viemiä asioita.


4. Pounamu aka Greenstone, eli suomeksi jadekivi, -korut, jotka ovat peräisin maori-kulttuurista, mutta joita lähes jokainen kiwi kantaa kaulassaan tai vaihtoehtoisena olevaa luusta tehtyä kaulakorua. Ennen vanhaan pounamusta, jadesta, maorit tekivät aseita, ornamentteja ja ongenkoukkuja. Pounamua pidetään nykyään yhtenä kiwikulttuurin ikoneista, siksi niitä myydäänkin jokaisessa matkamuistomyymälässä, kohtalaisen kalliiseen hintaan. Pounamuissa ja luukoruissa esiintyy yleensä maorikuvio nimeltä "koru", joka muistuttaa uusiseelantilaisen saniaisen spiraalimaista muotoa. Jopa Air New Zealandin logossa on koru-kuviointi. Koru symboloi uutta elämää, kasvua, rauhaa ja vahvuutta. Myös All Blacksien joukkuepaidoissa esiintyy tämä kuuluisa saniaisen oksa, silver fern, Uuden Seelannin tärkein logo.



5. Jandals, eli varvassandaalit ovat kiwien tärkeimmät kulkuvälineet ja käytetyimmät kengät. Kesällä sandaaleissa kävelee kokonainen kansa, ei vain nuoret vaan kaikki vauvasta vaariin. Ne kuuluvat ehdottomasti jokaisen kiwin kesälookkiin, tai joillakin jokavuotiseen lookkiin, oli ulkona sitten 5 astetta tai 35 astetta lämmintä.



6. L&P (Lemon & Paeroa), kiwien lempilimonaadi. Se on saanut nimensä siinä käytetystä sitruunamehusta ja mineraalivedestä, joka on peräisin pienestä kylästä nimeltä Paeroa, joka sijaitsee Pohjoissaaren pohjoiskärjessä. Ihanan raikas, sitruunainen juoma, joka eroaa täysin meille tutuista limsoista kuten Sprite tai 7Up. Liitteenä retromainen L&P-mainos, jonka juontaa kukas muukaan kuin Flight of the Conchordeista tuttu Jemaine Clement. Mainoksessa mainitaan myös toinen kiwiana; stubbies, lyhyet shortsit jotka olivat SE juttu Uudessa Seelannissa 70-luvulla.


7. BBQ eli grillaus. Se käy kiweiltä kuin luonnostaan, jokainen kiwi tietää jo varhaisessa iässä kaiken grillauksesta ja siihen liittyvästä. Kiwien grillaus on ammattimaista; ruoka on uskomattoman hyvää eikä se koskaan lopu kesken. Koskaan ei ole ongelmia grillin sytyttämisen kanssa ja olutta on yllin kyllin ja kaikilla on aina hauskaa. Lihana toimii yleensä lammas tai naudanliha. Kesän saapuessa kun grillit kaivetaan esille, BBQ jatkuu ainakin seuraavien kuuden kuukauden ajan, ja jotkut grillifanaatikot saattavat grillata jopa vuoden ympäri. Kiwien jouluruoka keskittyy lähinnä grillaukseen ja salaatteihin ja yleensä paikalla on koko suku ja ystäväpiiri. Jotkut perheet tekevät joulugrillauksen myös rannalla.

8. Dub/roots-musiikki. Uudella Seelannilla on todella suuri kirjo omaa musiikkia, maan kokoon nähden. Kiwien erikoisuus on dub-musiikki ja sitä rakastaa koko kansakunta. Dub on sekoitus mm. reggaeta ja ambientia. Se sopii täydellisesti kiwien rennon letkeään elämäntyyliin, jossa elämästä nauttiminen, hyvä ruoka, hyvä olut ja chillailu rannalla tulevat aina ensimmäisenä ja työ ja ura vasta kaukaisena kakkosena. Kuuluisimpia kiwi-bändejä dub/electronica/roots-musiikin saralla ovat wellingtonilainen Fat Freddy's Drop, Salmonella Dub, Trinity Roots, Tiki Taane ja Concord Dawn. Näitä bändejä kuulee paljon kadulla kävellessä, kahviloissa istuessa ja vaateliikkeissä shoppaillessa.

Fat Freddy's Drop - Wandering Eye

9. Tui-olut. Tui on uusiseelantilainen lintulaji, mutta myös maan suosituin olut. Kansallis ikoni tämäkin, kuuluisa työläismiehen perusolut, verrattavissa meidän Lapin Kultaamme tai Koffiin. Tätä juo jokainen tavallinen kiwi-tallaaja kovan työpäivän jälkeen. Hieman hienostuneemmat makuhermot omaaja kiwi tosin valitsee joko Monteith's tai Mac's-oluen, jotka ovat hieman kalliimpia kuin Tui, mutta huomattavasti syvemmän makuisia. Tui'n mainokset ovat kuuluisia hauskoista letkautuksistaan, pääsloganina maankuulu"Yeah Right". Osa mainoksista on saanut hyvinkin kovaa palautetta, ja ihan syystä, mutta kyllä nämä ainakin minua naurattavat.

10. Pineapple Lumps, suosituin kiwikarkki jo vuosien ajan. Oma mieskin muistaa lapsuudestaan nämä suklaiset ananaksen makuiset ihanuudet todella hyvin. Sisältä venyvä ja ananaksen makuinen ja päältä ihanan maitosuklainen, näitä ei voi olla rakastamatta. Ja ovat ihan Uuden Seelannin omia!

11. Swanndri tai bush shirt tai swanny-takit, jokaisen maatalon isännän ikuinen lempivaate, mustapunainen flanelli-kangasta muistuttava takki. Tätä klassikkoa voisi verrata meidän jussi-paitaamme.

12. Last but not least, Flight of the Conchords, Uuden Seelannin uusin ylpeyden aihe. Tämä komediasarja on alkanut näkyä Suomessakin käsittääkseni, TV2:selta. Jemaine ja Bret, hyväsydämiset, herttaiset ja hieman yksinkertaiset kiwi-kaverukset seikkailemassa New Yorkissa, hauskempaa sarjaa saa hakea. Erityisesti kun tietää millaisia kiwit ovat ja heidän kulttuurinsa, sarja saa nauramaan vatsa kippurassa. Flight of the Conchordsien pojat ovat kotoisin Wellingtonista, Aro Valleysta, ja juuri ennen muuttoamme pojat olivat esiintymässä omassa videovuokraamossamme, vain viidenkymmenen metrin päästä talostamme. Valitettavasti missasimme ko. keikan, mutta eiköhän pojat vielä palaa kotikonnuilleen jossakin vaiheessa. :) Tässä yksi hauskimmista Flight of the Conchordsien lauluista, "Business Time". Jokainen parisuhteessa elävä voi varmasti samaistua tähän:

Mt Victoria

Tänään oli ihanan aurinkoinen sää. Kävimme Richin kanssa ajelemassa koira-pakulla ja kesä näkyi kaikessa, ihmisten asuissa, puissa ja pensaissa, sekä meren turkoosin vihreässä värissä. Ihmiset olivat hyvällä tuulella, surffaamassa, istumassa puistoissa ja syömässä jäätelöä. En voinut uskoa miten monet olivat jo kesävaatteissa, itse juuri ja juuri tarkenin pitkähihaisessa paidassani. Tunnelma kaupungissa oli loistava, kesän voi aistia kaikessa ja kaikkialla. Ajoimme ensin Mount Victorian näköala-paikalle, jossa olen käynyt kerran aikaisemmin mutta pilvisellä säällä. Nyt paikka näytti vielä kauniimmalta ja vaikuttavammalta, ja vuorenhuippu oli täynnä turisteja ja ihmisiä piknikillä. Mt Victorialta avautuva näköala on henkeäsalpaavan kaunis, huipulta näkee Wellingtonin kokonaisuudessaan ja syvän turkoosin meren ympäröivän sitä.

Päätimme jatkaa ajelua, vaikka ruokakauppaankin oli tarkoitus suunnata, mutta halusimme ottaa kaiken irti aurinkoisesta päivästä, joten ajoimme vielä Lyall Bayhin, joka on suosittu surffauspaikka aivan lentokentän vieressä. Oli upean näköistä katsoa miten jättimäiset jumbojetit nousivat ilmaan aivan meren vieressä. Wellingtoniin laskeuduttaessa aina tuntuu kuin oltaisiin syöksymässä mereen, niin lähellä meri on kiitoradan päätä. Rannalla seurailimme surffailijoita ja lukuisia koiria juoksentelemassa omistajineen edestakaisin. Ilma tuoksui suolaiselta ja suurempia aaltoja löi hiekalle, saaden surffaajat yrittämään aallon harjalle nousua. En malta odottaa kesää.

Mt Victoria lookout

Wellington kaikessa kauneudessaan

Maoripatsas

Lyall Bay

Ihana koiruus keppinsä kanssa

Surffaajat

Seatoun ja uudet popot

Lauantai-iltana ihanan eteläafrikkalaisen illallisen jälkeen vuorossa oli naapurimme Davidin syntymäpäiväjuhlat. Miten kiireinen päivä, huh. Olimme ostaneet Davidille 12-packin Becks-olutta ja laatikon päälle tökänneet suuren hopeisen rusetin kortteineen. Ajattelimme, ettei tuolla lahjalla voi mennä vikaan. Olin aikaisemmin viime viikolla ostanut uudet ihanat korkokengät, jotka laitoin jalkaani mustien farkkujen kaveriksi ja yllätyksekseni jaksoin kävellä Wellingtonin katuja nuo nahkaiset korkkarit jalassa aamukolmeen asti miltei täysin kivuttomasti. Herranjestas ajattelin, aikamoinen saavutus upouusilla kengillä meikäläiselle. Monesti uusilla kengillä saa kävellä ainakin 20 km ennenkuin alkavat muotoutua jalkaan.

99$ - Lippy

Ensin aloittelimme naapureiden kotona, huudatimme musiikkia, jokainen sai vuorotellen laittaa mieleistään musiikkia läppäristä tulemaan ja juttu lensi. Vasta puolenyön maissa aloimme tehdä lähtöä kaupunkia kohti. Suunnitelmissa oli biljardin peluuta, joka on meidän ja naapureidemme lempipuuhaa, joten suunnaksi otettiin jälleen yksi lempipubeistamme, Hotel Bristol. Kaikkien yllätykseksi minulta biljardin peluu sujui paremmin kuin koskaan, paremmin kuin Richin, ja sekös poikaa ärsytti mutta myös ihastutti. Sanoin syyksi uudet kenkäni, antoivat minulle enemmän pituutta ja paremman tuntuman biljardipöytään. Muutaman voittoisan pelin jälkeen siirryimme toisaalle, pieneen jazz-tyyliseen klubiin nimeltä Motel Bar, jossa en ollut ennen käynytkään. Sisustus oli kuin 30-luvulta ja musiikki samaa sarjaa, ihana tunnelma hämärine valoineen, ihmiset istumassa pöydissään jammailemassa musiikin tahtiin. Valitettavasti pöytää emme saaneet, joten jouduimme lähtemään muualle. Tänne palaisimme kyllä vielä tulevaisuudessa ajattelin.

Kotimatkalla Ashleyn ja minun jalat alkoivat vihdoin antaa periksi, joten päätimme ottaa porukalla taksin. Päämääränä olisi kuitenkin sama osoite, joten mikäs siinä. Täytyy sanoa että olin lievästi väsynyt aamukuuden herätyksen, työpäivän, pitkän illallisen maatilalla ja nyt syntymäpäiväjuhlien jälkeen. Olin aivan valmis sänkyyn.

Seuraavana päivänä kävimme Richin kanssa kruisailemassa ympäri Wellingtonia Richin uudella työsuhdeautolla, jossa hän kuljettaa koiriaan päivittäin. Ajoimme ensin Seatouniin, jossa ohjaaja Peter Jacksonin talo sijaitsi, tai yksi niistä, miehellä kun on neljä eri taloa ympäri Wellingtonia. Ajoimme talon ohi, mutten valitettavasti nähnyt tätä mestariohjaajaa, oli varmaan hengailemassa jollain muista neljästä taloistaan. Löysimme ihanan rauhallisen paikan merenrannalta Seatounin kupeessa, ja istuimme autossa pienellä piknikillä, olin ottanut meille voileipiä, suolapähkinöitä, hedelmiä ja mehua evääksi. Sää oli todella tuulinen, miltei myrskyinen, joten autossa istuminen tuntui paremmalta vaihtoehdolta kuin rannalla värjötteleminen. Tämän jälkeen ajelimme hakemaan kaupungin parasta jäätelöa Oriental Paradelta, joka on Wellingtonin rikkaimpia, kauniimpia alueita, hiekkarantaa ja upeita miljoonataloja, siellä kelpaisi asua kyllä meikäläisenkin. Oli niin ihana vain ajella ympäriinsä, aikaisemmin meillä ei tätä tilaisuutta ole ollut, nyt navigaattorin avulla voimme ajaa minne vain Wellingtonissa tai sen ulkopuolella, täysin ilmaiseksi, kiitos Richin anteliaan pomon. :) Tässä vielä muutamia kuvia Seatounin rannalta... Jacksonin talo sijaitsee aivan kulman takana. Kesällä varmasti ihanan lämmin paikka, nyt kevät-tuuli teki paikasta hyytävän, mutta silti kauniin.

Eteläafrikkalaista ateriointia

Lauantaina heti töistä päästyäni ajoimme Richin uuden eteläafrikkalaisen työkaverin Pauluksen kotiin illalliselle. Talo sijaitsi noin puolen tunnin ajomatkan päästä Wellingtonista, rauhallisella maatilalla. Paikan ympäröi ihanan vehreät hobittikukkulat satoine lampaineen ja upeat palmupuut sekä muut suuret lehtipuut. Pihamaalla lenteli valkoisia kyyhkysiä, joita perhe syötti. Saavuttuamme minut esiteltiin Paulukselle ja hänen perhelleen, sekä Richin toiselle työkaverille, brittiläiselle Rebeccalle, jonka hiukset minun oli tarkoitus leikata vierailumme aikana. Olimme tehneet hyvän diilin Rebeccan kanssa; minä leikkaisin hänelle otsatukan ja hän antaisi meille uuden television, koska hän oli lähtemässä Uudesta Seelannista miehineen takaisin Englantiin. Menimme mukavasti 14 tuuman televisiosta 24 tuumaan, kyllä se minulle kelpasi! Ystävystyin Rebeccan ja hänen poikaystävänsä Gerryn kanssa välittömästi, ja sovimme että ennen heidän lähtöänsä takaisin Englantiin menisimme vielä porukalla illalliselle, luultavasti ensi viikonloppuna. Tätä minä juuri rakastan ulkomailla asumisessa; niin helppoa tavata uusia, mielenkiintoisia ihmisiä ja saada uusia ystäviä.

Kyyhkyset

Meille tarjoiltiin viiniä heti aluksi ja Paulus ilmoitti ihanalla eteläafrikkalaiselle aksentillaan tekevänsä meille makrillia, jota oli aamulla kalastanut merestä. En malttanut odottaa, olin kuullut Pauluksen olevan loistokokki. Istuimme ulkona verannalla siemaillen roseviiniä ja tutustuen toisiimme, Rich esitteli minut kaikille, Pauluksen vaimolle Saskialle ja heidän kahdelle teini-ikäiselle lapselleen. Ympärillämme pyöri seitsemän erilaista koiraa, osa asiakkaiden koiria jotka olivat hoidossa viikonlopun ajaksi ja osa perheen omia. Menoa ja meininkiä siis riitti, itse rakastuin täysin pieneen jackrussellinterrieriin, Kwelaan. Meihin molempiin Richin kanssa on iskenyt koirakuume jo aikoja sitten, nyt puhumme jo koiraroduista joista molemmat pidämme, listalla on mm. bostoninterrieri, karkeakarvainen jackrusselinterrieri, beagle ja staffordshirenbullterrieri. Mietimme että pieni koira voisi olla helpompi aluksi ja erityisesti jos asumme vielä Wellingtonissa. Itse olen aina ollut enemmän mieltynyt isompiin koiriin, mutta nyt kun on tavannut niin monta pienempää vilperiä Richin työn kautta, ne ovat täysin vieneet sydämeni.

Bostoninterrieri Milly, joka istuu aina Richin työauton etupenkillä.

Beagle Loki, myös Richin työpaikalta, aina hieman masiksessa.

Ranskanbulldoggi Claude (Peter Jacksonin assistentin koira) :)

Claude kiusaamassa jackrussellinterrieri Kwelaa.

Hiustenleikkauksen jälkeen istuimme aterialle, jonka Paulus oli valmistanut. Perhe puhuu keskenään afrikaans-kieltä, joka on siis hollannista kehittynyt eurooppalaisten eteläafrikkalaisten kieli. Muistuttaa hyvin paljon hollantia ainakin minun korviini. Paulus oli pukenut pitkän kaavun ylleen ja avannut pitkät kiharat punaiset hiuksensa ja sanoi muutaman sanan afrikaaniksi minulle. Sitten hän sanoi että olemme tervetulleet heidän pöytäänsä ja että tekisimme nyt eteläafrikkalaisen rituaalin, jossa minä kertoisin talon isännälle, minne hän pöydässä istuisi. Sanoin tietenkin että pöydän päähän. Paulus kiitti, kumarsi ja sanoi että voimme siirtyä istumaan. Hän kiitti meitä tulemasta, kahdella kielellä, ja sanoi että olemme aina Richin kanssa tervetulleita hänen taloonsa. Miten ihana vastaanotto, ajattelin. Söimme ainakin kahden tunnin ajan jutellen, nauraen ja nauttien hyvästä viinistä ja uskomattoman herkullisesta ateriasta. Paulus esitteli meille luusta kaivertamiaan kaulakorujaan ja muita esineitä, jotka olivat hyvin vaikuttavia, matkamuistomyymälöissä moiset kauneudet maksaisivat mansikoita. Taustalla soi eteläafrikkalainen ja uusiseelantilainen musiikki vuorotellen. Sanoin Richille että tänne tulemme vielä uudestaankin, harvemmin olen kokenut niin sydämellistä vastaanottoa kuin tämän perheen kodissa.

I ♥ Your Blog & maanjäristys

Sain aikaisemmin toisen blogitunnustukseni Eveliinalta "banaanimaasta" eli Karibialta. :) Kiitos siitä, olen hyvin otettu! Karibia on aina ollut omalla "must go"-listallani, toivottavasti meillä olisi joskus vielä varaa kyseiseen reissuun. Sen kummempia sääntöjä ei taida tähän blogitunnustukseen liittyä, joten heitän tämän sitten Tarjalle Hollantiin. Mielenkiintoista seurata toisen ulkosuomalaisen elämää Hollannissa perheineen. Eli aikavyöhykkeeltä toiselle hyppien blogitunnustuksien lomassa. :)

Asiasta kukkaruukkuun, eilen illalla olimme miehen kanssa sängyssä katsomassa elokuvaa Lars and the Real Girl (jota muuten suosittelen lämmöllä!) ja yhtäkkiä sänky alkoi täristä, lattioineen päivineen. Rich sitten siihen huudahti "earthquake!" ja juoksi olohuoneeseen pelastamaan hyllyllä olevia veistoksiaan. Minä vain istuin sängyssä kauhusta kankeana, en ole koskaan eläissäni tuntenut moista luontoäidin oikkua. Vaikka järistys olikin pieni ja ohi hetkessä, se järkytti minua suuresti. Miten avuttomalta ihminen voi tunteakaan luonnon voimia vastaan! Järistyksen voimakkuus oli n. 4-5 Richterin asteikolla, tämän nettisivun mukaan. Rich sitten kertoi minulle vielä että Wellington on rakennettu maaperälle, jonka alla tapahtuu paljon lohkoliikuntoja, eli kallioperässä tapahtuvaa liikettä. Kuulemma on vain ajan kysymys, milloin Wellingtoniin iskee suuri maanjäristys ja tuhoaa koko kaupungin huterine taloineen. Hawkes Bayssa, josta Rich on kotoisin tapahtui maan pahin maanjäristys vuonna 1931, jossa kuoli 256 ihmistä. Järistyksen voimakkuus oli 7,9 Richterin asteikolla, ja se teki järkyttävää tuhoa erityisesti Napierin kaupungin alueella. Richin isoäiti muistaa vielä tapauksen. Selkäpiitä karmiva tarina.

Hastingsin kaupungin postitalo vuoden 1931 maanjäristyksen jäljiltä.

On ihmeellistä, miten täälläpäin maailmaa joutuu miettimään tällaisia seikkoja, joita Suomessa ei koskaan tule ajatelleeksi. Jopa työpaikalla meille annettiin turvaohjeet, mitä tehdä maanjäristyksen tapahtuessa. Me suomalaiset kun olemme täysin turvassa kaikenlaisilta luonnon oikuilta, televisiosta vain seuraamme uutisista hirmumyrskyjen ja tsunamien tuhoja. Tosin Uudessa Seelannissa ei tarvitse pelätä ydinvoimaloiden räjähtämistä, ym. koska maa on täysin ydinvoima-vapaa. Joka maalla ja maanosalla on siis omat plussansa ja miinuksensa.

Juhlaviikonloppu

Toissa viikonloppu tosiaan oli yhtä juhlaa. Perjantaina oli siis kuukausittainen firman illallinen tai illanvietto, jonne kokoonnuimme viimeisen kerran kokonaisena työporukkana. Muutaman viikon päästä joudumme siis sanomaan hyvästit muutamalle rakkaalle osa-aikaiselle tytöllemme, joita tulemme kyllä ikävöimään kovasti. Mutta perjantai-iltana pidimme kaikki hauskaa paikallisessa turkkilaisessa ravintolassa nimeltä Café Istanbul. Saimme myös nauttia vatsatanssiesityksestä, josta vastasi ravintolan omat tanssijat. Koko työporukkamme istui omassa syvennykseen ravintolan takaosassa, jossa meillä oli matalat pöydät ja lattiatyynyt istumista varten, aivan kuin olisi illastanut haaremissa. Keskellä ravintolaa roihusi tuli, joka lämmitti mukavasti, ehkä jopa liikaakin, koska täpötäydessä ravintolassa oli valmiiksi kuuma kuin pätsissä. Mutta se vain lisäsi tuhannen ja yhden yön tunnelmaa. Ilta venyi noin puolille öin, ravintolasta menimme vielä porukalla tanssimaan ja en muista milloin viimeeksi olisin pitänyt niin hauskaa, 13 tyttöä yhdessä tanssimassa ja laulamassa kappaleiden tahdissa. :)

Café Istanbul

Seuraavana aamuna herätys oli aamukuudelta töihin, mutta eipä tuo paljoa haitannut, kaikilla muillakin oli väsynyt olo ja yhdessä yritimme tsempata toisiamme pääsemään työpäivästä läpi kunnialla. Oma päiväni oli onneksi lyhyt, eikä tehnyt tiukkakaan kiitos kiireisen lauantain. Kotiin päästyä annoin Richille syntymäpäivälahjat, joita olin piilotellut koko viikon; mustan superpehmeän kylpytakin, jonka ostin työpaikalta, kahdet Elle MacPherson Men bokserit ja The Mars Voltan uusimman levyn, josta mies oli puhunut ja haaveillut koko viime viikon. Mies oli niin yllättynyt lahjoistaan, hymyili vain naama näkkärillä, ei kuulemma odottanut minkäänlaisia lahjoja. Olin niin hyvin huijannut, ettei minulla muka olisi varaa lahjoihin tänä vuonna, ja toinen hyväuskoisena hölmönä tietysti uskoi. Edessä oli siis toinen ilta juhlimista ja ulkona syömistä.

Illan aloitimme italialaisessa ravintolassa nimeltä Nicolini's, paras italialainen jossa olen käynyt koko Wellingtonissa. Illallinen huipentui tilaamaani syntymäpäiväkakun tuomiseen, jonka mukana ensin valot himmennettiin ja koko täysi ravintola lauloi Richille happy birthday-laulun. Synttärisankari oli enemmän tai vähemmän nolona, mutta kuitenkin otettu saamaastaan huomiosta. Ilta jatkui paikalliseen irkkupubiin, Hotel Bristoliin, jossa pelasimme biljardia ja juttelimme niitä näitä. Sieltä taas suosittuun Southern Crossiin, josta olen aikasemmin maininnutkin. Ja viimeisenä etappinamme oli lempibaarini koko kaupungissa, Havana. Ihanan hippihenkinen, suunnattoman pieni klubi, joka on rakennettu pieneen wellingtonilaiseen omakotitaloon aivan Cuba Streetin kupeessa. Tunnelma on Havanassa mahtava, pieni live jazz-bändi soittaa nurkassa, ihmiset istuvat sohvilla ja nojatuoleilla, ja paikka jatkuu huoneesta toiseen, aivan kuin jonkun kotona. Seinät ovat maalattu värikkäiksi, mutta hyvin rennon oloisesti, maalia on enemmänkin roiskittu kuin sivelty seiniin. Viimeisen huoneen seinällä killuu Che Guevaran juliste, muistuttamassa paikan kuubalaisesta alkuperästään.

Havana