Suomen kesä - lyhyt ja vähäluminen

On jäänyt tämä blogin kirjoittaminen vähemmälle. Laiskottaa. Haluaisi vaan viettää aikaa perheen parissa ja nukkua aamuisin pitkään, kaikki muu tuntuu kauhealta ponnistelulta ja itsensä rääkkäämiseltä. Aika tuntuu lentävän, enää kaksi ja puoli viikkoa Suomen reissua jäljellä, mihin nämä päivät oikein häviävät?? Olo alkaa olla pikkuhiljaa haikea, rankat jäähyväiset ovat taas edessä. Mutta toisaalta en malta odottaa että pääsen taas mieheni luokse. Ristiriitaisia tunteita nämä. Ei ole helppoa tämä kahdessa maassa asuminen, ei. Uhrauksia on tehtävä, jotta saisi olla rakkaimpansa luona.

Kotona Uudessa Seelannissa työkaverit ja ystävät jo ikävöivät kovasti. Itseä vähän jo hirvittää töihin meno, se kun tapahtuu vain neljä päivää maahan saapumisen jälkeen, jääkin nähtäväksi onko minusta siinä vaiheessa jo töihin menijäksi, täällä Suomen päässä toipuminen lennoista ja aikaeroista nimittäin vei miltei kaksi viikkoa. Onneksi työkaverini ovat hyvin ymmärtäväisiä ihmisiä, niinkuin on itse yhtiökin. Toisaalta en malta odottaa, että pääsen taas arkeen kiinni.

Vähän väkinäistä tämä kirjoittelu tällä hetkellä, joten lopetan tämän kirjoituksen tähän... nauttikaa ihmiset kesästä, se kun on täällä Suomessa niin lyhyt, mutta sitä kuitenkin odotetaan kuin kuuta nousevaa koko vuoden ajan. Älkää vain suunnitelko, tehkää ja eläkää! :) Ja nyt lähdenkin tästä nauttimaan suomalaisesta mökkielämästä, saunasta ja tuoreesta ruisleivästä. Sitä kun ei tiedä milloin seuraavan kerran pääsen moisista rikkauksista nauttimaan!

Longtime

Juuri tässä fiilistelen Salmonella Dubin tahtiin, tulee hyvä mieli kun kuuntelee kiwi-musiikkia, joka on niin rentoa ja kesään sopivaa. Lyriikatkin kun tässä kyseisessä kappaleessa ovat niin täydelliset elämäntilanteeni nähden. Oikein ikävä tuli jo Wellingtoniakin, hah.

-Salmonella Dub - Longtime-


"Last time that I saw you
down in the city, we were too busy to move
making our own direction.
But we'll never forget our connection
Always take your roots with you
Whenever you are down
remember your crew.

Shining so strong, beautiful star
International Traveller
you'll never be far

you'll never be far

We all knew that you had to go
just spread your wings
and let the wind take your flow.
It was just a matter of time
before the whole world awoken to your shine.
Now that you got it
don't throw it away.
Two steps ahead of the pack
and that's where you should stay

Shining so strong beautiful star
International traveller
you'll never be far

It's good to see you again my friend
It's been a long long time
It's good to hear your voice again friend
It's been a long long time
It's been a long long time
It's been a long long time

Don't you fall from grace
be cool with your space
Check your place, it ain't a race"

Long Way Round - Paluu Suomeen

Viime maanantaina aamuyöllä heräsin klo 2:30 ja aloimme tehdä lähtöä lentokentälle Richin kanssa. Jäähyväiset Wellingtonin lentokentällä olivat jälleen kerran todella vaikeat ja molemmilla oli kyyneleet silmissä, itse oikeastaan itkin silmät päästäni jos nyt ihan totta puhutaan. 3 ½ tunnin lennon jälkeen olin vihdoin Sydneyssa, jossa tosin jouduin odottamaan seuraavaa lentoa 12 tuntia, ypöyksin. Meinasi siinä järki mennä istuessa. Lentoni oli myöhässä jonkin teknisen vian takia, jonka onneksi mekaanikot saivat korjattua ja pääsimme vihdoin lähtemään. Tutuistuin siinä sitten odottaessa yhteen belgialaiseen tyttöön, jonka kanssa istuimme yhdessä ja kävimme kahvilla. Matka Sydneystä Singaporeen kesti n. 8 tuntia ja siellä muutaman tunnin odotuksen jälkeen meidät päästettiin takaisin koneeseen ja 12 tunnin lento Lontooseen alkoi. Lontoossa taas odotin n. 5 tuntia taas yksin istuen, oli melko vaikeaa pitää silmiä auki, mutta yksin kun matkustaa ei oikein lentokentällä uskalla nukkuakaan, lähinnä laukkujen takia.

Onneksi matka on nyt ohitse ja voin keskittyä perheen kanssa olemiseen. Perillä täällä odotti upouusi perheenjäsen, siskoni pieni poikavauva, sekä muu perhe ja rakas koirani Tino. Olo oli vähintäänkin väsynyt mutta onnellinen. Nyt ohjelmassa on lukuisia vierailuja sukulaisilla, kavereiden kanssa hengailua ja mökeillä oleskelua ja saunomista.

Nyt yritän epätoivoisesti totutella aikaeroon sekä kulttuurieroihin myös, on omituista olla taas Suomessa, kaikki jotenkin tuntuu niin vieraalta ja tutulta yhtä aikaa. Asioita näkee täysin eri tavalla kuin ennen. Miten oma kotimaa voikin tuntua niin oudolta? Enhän minä ole asunut ulkomailla kuin vasta puoli vuotta! Yksi asia joka erityisesti pisti silmään oli asiakaspalvelussa olevien ihmisten töykeys. Nyt kun on tottunut kohteliaisiin englanninkielisiin ihmisiin, suomalaiset tuntuvat jotenkin sulkeutuneilta ja huonotapaisilta. Täällä ei paljon vieraille ihmisille jutella, ellei ole aivan pakko. Ei oteta katsekontaktia kassoilla tai kadulla, ei sanota päivää naapureille, ei edes heilauteta kättä. Ennen asiaa en huomioinut mitenkään, mutta nyt kun on tottunut juttelemaan ventovieraillekin busseissa, kaupoissa, töissä, en jotenkin tunne kuuluvani enää suomalaiseen kulttuuriin. Ja vaikka meitä karjalaisia kutsutaankin iloisiksi ja puheliaiksi, olemme mielestäni kyllä kaikkea muuta. Nyt ymmärrän miestäni paremmin, joka ensimmäistä kertaa Suomeen tullessaan ihmetteli kovasti kulttuurieroja maiden välillä, erityisesti ihmisissä.

Silti on mukava olla taas Suomessa. Kesä on kauneimmillaan ja valoisimmillaan. Päivät ovat pitkiä, luonto on vehreimmillään ja joka paikassa on säpinää, ihmisten nauttiessa kesälomistaan. Innolla odotan tulevaa mökkeilyä, makkaran paistoa ja järvessä uimista. Ohjelmaa tulee varmasti riittämään seuraaville viidelle viikolle niin paljon, että aika tulee lentämään, ja sitten onkin taas kotiin palaamisen aika. Miestä on kova ikävä, enkä malta odottaa että näen hänet taas, mutta edessä on myös vaikeat hyvästelyt täällä Suomen päässä. Täytyy nyt nauttia perheestä niin paljon kuin mahdollista, sitä kun ei tiedä milloin seuraavan kerran pääsen heitä näkemään.

Matkakuumetta

Enää viikko Suomen matkaan. Jännittää, pelottaa ja jopa ahdistaa aika ajoin. Inhottavin osa tässä on ehdottomasti miehen hyvästely ja julmetun pitkät lennot, mutta olen kerran tämän välin lentänyt yksin ja hengissä selvisin, joten toivottavasti kaikki menee hyvin ja matka olisi nopeasti ohi. Sanoin miehelle, että tämä on viimeinen kerta kun ollaan erossa näin, en enää koskaan matkusta minnekään yksinäni. Lentokentillä istumiset, oikean portin etsimiset, koneessa istuminen ja ajan tappo, jalkakivut, ahtaat tilat, itkevät lapset koneessa... Kaksi kokonaista päivää tätä. Ei se varsinaisesti mitään herkkua ole.

Onneksi sentään tiedän, mikä minua toisessa päässä odottaa. Perhe, ystävät, koira, ja jopa uusi perheenjäsen, jota en ole vielä tavannut, sekä Suomen kesä. Niin paljon tekemistä ja nähtävää koko ajaksi siellä, etta aika varmasti menee Suomessa olessa todella nopeasti. Ja takaisin tullessa minulla on taas jotain mitä odottaa; näen taas rakkaan aviomieheni lentokentällä minua odottamassa. Töihin palaan vajaan viikon päästä Uuteen Seelantiin saapumisesta, mikä on positiivista, aikaeroon totuttelu kun vie aina oman aikansa.

Viime lauantaina töissä juuri ennen sulkemisaikaa tapasin kaksi suomalaisnaista ihan sattumalta. Naiset katselivat ympäriinsä ja menin sitten tavalliseen tapaani kysymään englanniksi mikäli he tarvitsevat apua, ja he sitten englanniksi siihen että ei kiitos. No, kävelin sitten liikkeessä, tarkastamassa että paikka on siistissä kunnossa viikonlopun kiireisimmän päivän jäljiltä, ja kohta samaiset naiset kävelevät ohi ja alkavat puhua suomea! Ihan piti korvia heristää ja kuunnella tarkkaan, tuntui niin oudolta kuulla yhtäkkiä omaa kieltä kaiken englannin keskellä! Tottakai aloin sitten juttelemaan heille suomeksi, ja hehän olivat aivan puulla päähän lyötyjä ja innoissaan. Selvisi sitten että molemmat naiset asuvat Uudessa Seelannissa, toinen miehensä takia ja toinen työnsä. Meillä oli niin paljon juteltavaa, ja vaikka liike oli jo suljettu, jatkoimme juttelua omalla kielellä, mikä oli minulle niin ihanan piristävää vaihtelua. Työkaverit tuijottivat minua ihmeissään, eivät ole aikaisemmin kuulleet minun puhuvan omalla kielelläni ja olivat kovin otettuja miten eksoottiselta suomi heistä kuulostaa. Suomalaiset naiset sitten lähtivät ja lupasivat tulla uudestaa, ja suositella liikettä myös muutamille muille suomalaisystävillensä Wellingtonin alueella. Kyllä tämä maailma onkin pieni!

Maanantai-kahveja ja rintaliivejä

Ihanan virkeä olo kolmen vapaapäivän putken jälkeen. Töihin oli ihan ilo mennä tänä aamuna, mitä nyt oli pikkasen unirytmi sekaisin viikonlopun jäljiltä, ja nukuin viime yönä vain viisi tuntia normaalin kahdeksan sijasta. Sitä se pitkään nukkuminen ja kukkuminen teettää. Viikonloppu oli kiireinen, kun Richin kaverit tulivat käymään Aucklandista ja heidän kanssa sitten luuhattiin pubissa, kaupoilla ja milloin missäkin. Sunnuntaina sitten vietimme aikaa taas ihanien seinänaapuriemme kanssa, kävimme pelaamassa biljardia taas vaihteeksi paikallisessa irkkupubissa ja hauskaa oli. Hassu juttu, vaikka kuinka paljon pelaisi biljardia, niin taidot jotenkin ei tunnu paranevan yhtään.

Eilen taas vietettiin ihanan leppoisaa maanantaita Richin kanssa, käytiin idyllisessä ranskalais-tyylisessä kahvilassa, jossa sain juoda cappuchinoni kauniin koristeellisesta ruusukupista. Tuli ihan vanhat nukkeleikit isosiskon kanssa mieleen. :) Kävelimme myös Wellingtonin satamassa, päivä oli ihanan lämmin ja niin aurinkoinen, että oikein sokaisi. Meri tuoksui suolaiselta ja lokkeja lenteli ympäriinsä. Ihmisetkin tuntuivat kaikki olevan hyvällä tuulella, niin kaduilla kuin kaupoissakin. Kyllä Wellington osaakin olla kaunis kaupunki. Iltapuolella sitten vietimme taas aikaa naapureidemme kanssa ja ilta venyi miltei puoleen yöhön asti. Hyvässä seurassa aika tuntuu lentävän!

Työrintamalla on tapahtunut paljon edistystä. Olen käynyt Bendonilla aloittamisen jälkeen läpi tarkkaa koulutusohjelmaa, jossa minun täytyy kirjoittaa ylös 20 erilaista rintaliivisovitusta, jotka on tarkastanut "senior consultant" eli virallisen rintaliivikonsultti-nimekkeen omaava henkilö. Kun olen suorittanut kunnialla 20 sovitusta, saan itsekin rintaani "Bendon bra consultant" lätkän ja olen oikea rintaliivikonsultti minäkin! Enää kaksi sovitusta jäljellä. Lisäksi saan valita liikkeestämme mitkä tahansa rintaliivit ilmaiseksi. Ihanaa! Heti ensimmäiseksi hyökkään tietysti kalleimpien, 200 dollarin liivien kimppuun. Ha haa! :) Tähän loppuun vielä kuvia talvisesta Wellingtonista!

Kia Ora, bro

Hassua huomata miten oma englannin kieli muuttuu täällä kiwi-maassa ollessa. Vähän tänne tulon jälkeen minua usein luultiin amerikkalaiseksi tai kanadalaiseksi, mutta nyt alkaa jo kulttuuri ottaa otettaan. Montakohan kertaa tulee sanottua kuuluisa "eh" joka ikisen lauseen lopussa kunnon kiwimäiseen tapaan. Ja vanhan kunnon amerikkalaisen "sure":n tilalle on tullut rennon letkeä "sweet as". Kiwi-englanti on niin ihanan rentoa ja maanläheistä. Muitakin vanhoja englannin sanoja olen muuttanut kiwi-englanniksi esim. "a lot" onkin "heaps", "I think" on "I reckon", "too much" on "tu meke" ja "kiosk" on "dairy". Kiwit käyttävät myös sanoja maorin kielestä. Juttelimme yhtenä iltana kanadalaisen naapurini kanssa miten hassusti kiwi-partnerimme puhuvat. Esimerkkinä sana "bear", karhu. Kiwit lausuvat kolme sanaa täysin samalla tavalla. "Beer", "bear", "bare" (olut, karhu, paljas). Meistä ulkomaalaisista se kuulostaa niin hullulta. Kiwit lausuvat kaiken ikään kuin laiskemmin kuin muut, R-kirjain on erityisesti hyvin pehmeä. Itse henkilökohtaisesti silti puhun kiwi-aksentilla kuin amerikkalaisella, on se niin omaperäinen ja värikäs. Chur chur bro!

Taittuisi jo talven selkä

Viime viikolla heräsin vapaapäivänäni ihanan rentoutuneena ja hymysuin, kunnes huomasin että kappas, makuhuoneemme verhothan ovat aivan homeen peitossa! En meinnannut uskoa silmiäni. Sellainen on tämä Uuden Seelannin kosteustaso sisätiloissa, kiitos yksinkertaisten ikkunoiden. Huomasin myös että eräs takkini, joka on roikkunut vaatekaapissamme muutostamme lähtien on myös homehtunut. Ja jopa rakkaalla vanhalla Pontso-hauvallani (pehmolelu) oli nenä mustien täplien peitossa. On uskomatonta ajatella miten eri lailla täällä rakennetaan talot Suomeen verrattuna. Suomessa sisätiloissa et tiedä onko ulkona +20 vai -20 astetta. Täällä taas ikkunoiden ja seinien läpi tuntee kaiken, vesisateella lakanat ovat inhottavan kosteat ja kylmät, kun taas kesähelteillä on trooppisen kuumaa ja hautovaa. Mutta kiitos rakkaan öljylämmittimme olemme onnistuneet pitämään pienen soppemme suhteellisen lämpimänä. Ilman sitä en yksinkertaisesti voisi asua tässä talossa talvella. Wellingtonilaiset vanhat talot... kauniita mutta eivät niin käytännöllisiä.

Viime viikolla elämä oli taas yhtä juhlaa. Kävimme Richin kavereiden valmistumisjuhlissa ravintolassa nimeltä Southern Cross, joka on yksi Wellingtonin parhaista illanviettopaikoista. Siellä istuimme uskomattomassa ulkotilassa, johon on rakennettu ravintolan sisätiloja muistuttava alue. Pihamaalle on laitettu loosseja ympäriinsä ja keskelle suuri baari. Eri puolilla pihaa kasvaa puita loossien ja pöytien ympärillä, sekä sinne tänne on ripoteltu pieniä kaminoita ja ihmisille jaetaan myös kuumavesipulloja pöytiin, jotta pysytään lämpimänä. Rich kertoi että paikka oli ennen kunnollinen hippibaari, ja täysikuulla ihmiset kerääntyivät samaiselle pihamaalla rummuttamaan ringissä, nuotion ympärille. Niin Wellingtonia, että. :) Kävin lauantai-iltana samaisessa paikassa työkavereiden kanssa, ja hauskaa oli.
Huomenna meillä on taas suuri jälleennäkeminen Richin kavereiden kanssa, jotka matkustavat Wellingtoniin viikonlopuksi Aucklandista. Suurin osa porukasta menee lauantaina rugby-otteluun, jossa Uuden Seelannin All Blacksit pelaavat Irlantia vastaan. Valitettavasti minä ja Rich emme pääse paikalle, koska liput on myyty loppuun jo viikkoja sitten. Pelin jälkeen oli suunnitelmissa mennä Wellingtonin satamassa sijaitsevalle keilaklubille ottamaan muutama erä, ja sen jälkeen, kuka tietää. Mukava nähdä taas tuttuja kasvoja ja päästä päivittämään tilannnetta!